Vaikka tämänvuotiset olivat Puutarhaliiton järjestämät Kevätpuutarha-messut, kyllä oli niin surullista kuljeskella Messukeskuksen kuutoshallissa. Mitä ihminen puutarhamessuilta kaikkein eniten etsii? Kasveja. Kasveja, kuulkaas!! Iki-ihana puutarhatonttu asui edelleen Pionien kodissa, Pukki oli puutarhoineen paikalla, mutta muuten joulu oli kyllä kaaaaukana kaukana. Iloinen yllätys oli keskisuomalaisen Tommolan tilan läsnäolo, josta sai sentään muutakin kuin narsisseja tai helmililjoja tai lujaa uskoa vaativia "herranhaltuun" -juurakoita, joista voi myyntikuvasta huolimatta tulla minkävärinen iiris tai päivänlilja tai muu hollantilainen massatuote tahansa. Ja espoolainen Taimia häikäisi - luettelollaan. Tai oli niiden messuosastokin ihan hieno. Sieltä jäi mieleen kaunis laventelinkuvin koristettu ovenedusmatto, jonka hankkimista jopa harkitsin aika kauan.
Siemeniä oli pitkät rivit, ja sitten oli sitä puutarhasisustussälää, helppoheikkimarkkinoiden kuivattuja hedelmiä, kirjoja joka lähtöön (hurjan hintaisia, joihin oli näyttävästi läiskäisty valkoinen "normaalihinta" -lappu ja viereen neonoranssi "tarjous" -lappu... Jos vain jaksoi vertailla hintoja, muutamassakin kirjassa yhdellä oli toista kymppiä kovempi "tarjoushinta" kuin toisella myyjällä), puutarhakalusteita ja miehisille miehille omat päältäajettavat härpättimensä ja muut työkalut. Näinköhän yhden vesiaihe- / suihkulähdemyyjän, Garden Girlin kauniita puutarhavaatteita myyvän osaston, ja kasvihuoneita. No, ne nyt kai kuuluvat puutarhamessujen relevanttiin rekvisiittaan.
Messuistutukset olivat ihan hienot, kilpailupuutarhat ja -parvekkeet näyttäviä, mutta siinäpä se vihreä olikin. Leikkokukkaa toki oli myynnissä myös, ja yrttejä.
Mutta miksi, oi miksi messuosastot eivät KORISTAUDU?? Suomalaiset ovat vissiin niin nuukia ja järkeviä, etteivät pidä edes auttavaa somistusta tarpeellisena: "Ostaa ne, jos ovat kiinnostuneita. Tai ottavat ainakin esitteen." Voi äitienpäivä... Kaiken tämän purnauksen päätteeksi seuraavassa kuitenkin muutama vihreää(kin) sisältävä kameraani tallentunut napsaus. Kaikki kuvat voi taas klikata suuremmaksi.
Tässäpä idea turhien cd-levyjen uusiokäyttöön. |
Parvekekilpailun osanottaja |
...tässä toinen "parveke" |
Järvenpään kukkatalon taitavaa floristiikkaa. |
Auton uusiokäyttöä. |
Puutarha kiipeää seinälle. |
Messujen keskipiste - kirjaimellisesti. |
Yksi kilpailupuutarhoista lasimurskakäytävineen. |
Mielettömän upea vesiaiheen koriste - taiteilijan nimi taisi olla Merja Winqvist |
Puutarha Tahvosten osastoa |
...tästäkin näkyi Tahvosille |
Edessä vasemmalla ovat Tukholman heucherat, ja Tommolan messupöydän ääreltä kalastamani pienenpienet tummalehtiset kurjenpolvet (olletikin G. sessiliflorum 'Nigricans', vaikka Tommolan lapussa luki jotain vain etäisesti tuonnepäin...). Noita olisi pitänyt ostaa vielä useampia, nyt päädyin raukkamaisesti vain kolmeen.
Isona törröttää ruukussaan tarhakurjenmiekka, joka Tommolassa oli tullut heille sinisten kurjenmiekkojen joukossa, mutta olikin osoittautunut ihanaksi valko- (ylälehdet) pinkki (alalehdet)kukkaiseksi kaunottareksi, jolla ei ole vielä edes nimeä. "Rva Tommola" kertoi heidän kutsuvan sitä "Orkideaksi" (näyttää olevan sillä nimellä heidän perennaluettelossaankin). Toivottavasti tuo minullakin kukkisi; se oli kuvassa ihan superkaunis.
Etummaisena ovat sitten vielä pusseissaan muutamat mielenhäiriöhankinnat (eivät kylläkään huutavilta hollantilaisilta, vaikka samannäköisissä pussukoissa ovatkin) sekä tuikitärkeä monivuotinen "suunnitelmani", eli Hyötykasviyhdistykseltä hankittu ruukkumuotti. Jo lähti sanomalehti kulumaan!
Ensi vuonna tähtäimessä ovat Turun messut (jotka olivat / ovat niinikään Puutarhaliiton järjestämät, mutta minusta siellä oli huomattavasti enemmän taimimyyjiä) sekä Tukholma, jonne toden totta täytyy mennä kahdeksi päiväksi.
Mitähän sitä ihminen seuraavaksi keksisi kesää odotellessa...? Vappuna aukeaa Kumpulan kasvitieteellinen. Jaksaisikohan sitä sinne saakka odottaa?
6 kommenttia:
Kaipa tuo näyttely pitää huomenna käydä kävelemässä läpi.
Käy, käy. Kyllä se talvisen pihan kuitenkin voittaa :-D
Oliskohan ensi keväänä Tampere vuorussa, Puutarhaliitto vuorottelee nää Hgin messujen välivuodet vuorotellen Manses ja Turuus.
Oi ihanaa, Iris ensataa! Älä vain tee samaa vihrettä kuin minä ja istuta sitä märkään, meillä se ei kestä talvimärkyyttä. Samanlainen talvikuiva paikka kuin muillekin kurjenmiekoille, kuivempi kuin siperian- ja kelta-. Puheet siitä, että ensata haluaisi kasvaa veden äärellä ovat hölynpölyä.
Pakko etsiä huomenna tuo Tommola käsiin, ilmeisesti nuo mukulatkin on sieltä?
Ihmeellistä, tunsin itseni vanhaksi ja väsyneeksi kun kaksikin henkilöä kehui messujen olevat hienommat kuin aiemmin ja mulla oli pula-ajan fiilis, kuten sulla.
Ihan sama täällä, etsin messuilta erikoisuuksia eikä mitään sita samaa helmililja-narsissia mitä löytää joka marketin käytävältä! Hal-OO!!!
Messuilla oli olo kuin hallissa, kuten sanoit siitä Maskun osastosta, huonekaluhallissa, tai ruohonleikkurihallissa, tai betonitiilien ja kasvihuoneiden säilytyshallissa, riippuen missä kohtaa messuhallia oli. Puutarhamaista filistä ei syntynyt. Ehkä ongelma oli vähäisissä yöunissa. Yritän huomenna innostua messuista.
En saata siis istuttaa Ensataa märkään maahan (anteeksi, oli ihan pakko veistellä noin pöljää juttua!) Portinpielen penkkiin taitavat päätyä.
Mukulat ei oo Tommolalta vaan olikohan Ruponen sen aika ison myyntipisteen nimi, melko lähellä Tommolaa.
Täällä on taas käynyt uusia ihmisiä lukemassa juttuja. Tervetuloa, kaikki!
Messuilla ensi kertaa kävin ja tykkäsin. Tosin aika hallimainen tunnelma paikoin. Ja reilusti enemmän olisi saanut olla niitä kukkien myyjiä, vähemmän muuta härpäkettä.
Ensi vuonna kuitenkin kaverin kanssa ehkä sinne Tukholmaan...
Hei kävin muuten eilen vähän pidempien yöunien jälkeen katsastamassa, ei J-pään pihapalvelu ollutkaan messuilla. Olin varmaan sekoittanut J-pään kukkatalon ja sit kun näin vieressä Taimian hyvät valikoimat niin putkiaivoni yhdisti yksi plus yksi on kolme.
Lähetä kommentti