Tanssii kalenterin kanssa.

Miten voi olla, että minulla, kotirouvalla, on kalenteri koko ajan kirjavana?? Mitä ihmettä minä elämälläni teen sellaista, että päivät - tai illat - täyttyvät kaikenlaisista menoista?

Kuka kumma esimerkiksi on mennyt varaamaan minulle huomiseksi kampaaja-ajan, kun Saila ja Rosmariini&Timjami saivat omilla blogeillaan houkutelluksi minut lähtemään Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa olevaan Tulppaanien lumo -näyttelyyn? Tämä johtaa siihen, että menen kymmeneksi kampaajalle, saan värit ja leikkaukset, ja noin kahdeltatoista lähden tuhatta ja sataa painaltamaan kohti Helsinkiä - tukka kuitenkin hyvin, onneksi. Olen Kaisaniemessä hyvällä onnella hieman puoli yhden jälkeen toivoen, että sieltä saa jotain syötävää. Kierrän näyttelyn kasvihuoneissa, jolloin kampaukseni saa kosteuskäsittelyn ja menee, no, itsensä näköiseksi. Fhump.

Onneksi aikaa kiertelyyn kuitenkin on ennen kuin pitää lähteä painaltamaan tuhatta ja sataa takaisin pitkin nelikaistaväylää kaikkien töistä viikonlopun viettoon kiiruhtavien, tuiki ystävällisten, kohteliaiden ja kanssa-ajajansa huomioivien pääkaupunkiseudun kuskien kanssa, jotta ehtisin hakemaan Eka Vekaran päiväkodista ennen kuin he soittavat lastensuojeluun. Tai, mikä vielä pahempaa, Herra Miehelle: Rouva ei ole vielä hakenut lastanne päiväkodista, mitä tehdään? HM soittaa minulle, ja minä joudun sanomaan, että tulppaanit lumosivat minut...

Puutarhaystävä soitti kutsuen seuraansa Helsingin puutarhamessuille. Jouduin sanomaan, että palaan asiaan. Ensi viikolla HM viettää nimittäin lopultakin talvilomaansa, ja sinksaamme kalenteritamme kohdalleen. Perhelomaa, puolisoiden keskinäistä lomaa, puutarhamessuja, HM:n omaa vapaata, autotallin siivousta, aitalautojen maalausurakkaa, sukulaistapaamisia, treffit tuttavaperheen kanssa. Tuliko jo enemmän kuin seitsemälle päivälle? Ei tainnut tulla, jos HM saa oman exclusive-päivänsä silloin, kun minä olen puutarhamessuilla. Toinenkin ystävä kutsui viehättävään seuraansa... ei mahdu ensi viikolle.

Sitten on tämä puutarhakalenteri. Jonka kanssa emme ole ollenkaan synkassa. Emme sitten mitenkään. Huomenna alkaa huhtikuu - tai käytännössä se on jo alkanut, jos katson tietokoneen kelloa - ja pihalla näyttää tältä.

 

Vasemmalla etelänpuoleinen piha, oikeanpuolimmainen on pohjoisen sivustalla.

Kumpikaan ei naurata yhtään.

Tuon kanssa en enää edes tanssi, vaan poljen jalkaa niin, että tanner tömisee. Voi persu (Tukholman matkalla innovoitu uusi kirosana, kun timosoinissa ei ollut yhtään r:ää)!!

Nämä pitäisi jo saada ulos kasvamaan.

Etualalla on ulkona kumollaan talven viettänyt mongolianvaahteran piiska, jonka naapurin täti lahjoitti Eka Vekaralle viime kesänä. Se näytti jo niin surulliselta, että päätin tuoda sen viileälle kuistille aloittamaan kasvukautta.

Sen takana ovat messutuliaiseni, tiarellat ja pitkiä soiroja jo kasvattava tyräkki. Taaimmaisena on ihmeen kaupalla hengissä säilynyt kirjavalehtinen akileijaseitsikko (kyllä, niitä todella näyttäisi lopulta olevan seitsemän!), jotka tekevät alun hankaluuksista huolimatta jo jokainen sitä ensimmäistä varsinaista lehteään. Hurraa!! Ai niin, ja onhan tuossa ne pelargonisisarukset, jotka ovat sinnitelleet kuistilla talven yli ja pukkaavat nyt jo molemmat kukkaa tulemaan minkä ehtivät.

Vuoden 2011 kesästä taitaa tulla superlyhyt, niin hirmuisen pitkältä tämä talven koura tuntuu. Ehtiikö tulla edes kevät, vai hyppäämmekö suoraan kesän väriloistoon, ja sitten syksyyn? Saa nähdä.