No nyt sitä saa.

Herra Mies toi viikolla kukkia hääpäivän jälkeistä päivää juhlistamaan ;-) En ole koskaan nähnyt noin erikoisen värisiä neilikoita. Ihan kuin kuivattuja, värinsä haalistaneita vaaleanpunaisia. Huippukauniita!

Kimppu on minusta muutenkin aivan hurmaava!





Ja puutarhassa olen vihdoinkin päässyt taas ASIAAN. Ulkoilutin jo puutarhatyökalujakin! Saha lauloi ja oksaleikkurit napsuivat, kun aloitin jokavuotisen omenapuiden karsimisen. En ole laisinkaan varma, että teen työtä oikein, mutta pikkuhiljaa niistä kai alkaa puita tulla risuisen linnunpesän sijasta.

En malttanut enää mieltäni, vaan otin myös varovasti haravalla yhden kukkapenkin alueelta suurimpia roskia. Saattoi siinä muutama kevätkaihonkukan soiro lähteä mukana, mutta niitä en paljon jäänyt suremaan. Kasvi jaksanee pukata tänä kasvukautena korvaavat versot tilalle, ja lite till... Voi, miten tuntui hyvältä saada taas nähdä kaikki vanhat kaverit: akileijat, kuunliljat, isotähtiputket, tiarellat, ja kaikki, kaikki muut.

Siinä illan korvalla haravoidessani luulen kuulleeni jonkin pöllön puputuksen (mikäs se puputtaakaan...?). Sen verran erikoisen kuuloinen ääni oli, ettei tullut ihan tavallisesta naapurintirpposesta. Kuuntelin myös jossakin vaiheessa, että ihan kuin joutsenet kaakottaisivat jossakin, mutta en nähnyt mitään. Paitsi sitten yhtäkkiä näinkin! Niitä meni komea aura suoraan pään - ja talon - yli! Siellä ne vaimeasti toitottelivat mennessään, ja niin olin tollo, että katsoin vain, vaikka kamera oli kivellä vieressä. Lopulta tajusin sen olemassaolon, mutta linnut olivat jo kaaaaukana...

Tänään, kun oli oikein kaunis ja lämmin sää, minäpä se "viihdytin itseäni" viettämällä perhepäivän Helsingissä Lapsi-messuilla :-/. Siellä riitti äidille (ja isälle) jännitystä, kun väkeä oli kuin pipoa, ja poika ensijärkytyksestä toivuttuaan mennä vipelsi messukojulta toiselle, kiinnostuen niin onginnasta kuin Model Expon puolella valtavan hienoista pienoismallijunista, -lentokoneista ja -laivoista. Legoista puhumattakaan...

Onneksi paluumatkalla sain sentään Mother of the Day -palkinnon Kärsivällisyydestä ja uhrautuvaisuudesta: kiepahdimme Plantagenin kautta ja ostimme takapihalle mielestäni valtavan soman kahdenistuttavan penkin! Sijoitin sen kahden terijoensalavan väliin - kas, vasemmanpuoleinen ei näykään kuvassa - katsomaan kohti ilta-aurinkoa. Tuohon ei päivän aikana kovasti paista aurinko, joten hyvä on ihmisen siinä huilitaukoja pitää rikkaruohoja kasvikehikoista kitkiessään, eiku siis rikkaruohottomia kylvörivejä harventaessaan :-D Saattaa olla, että joutuu tuossa jonkun kerran jalatkin penkille nostamaan ja virvoketta nauttimaan.

Salavien välissä, penkin takana, on tontin ainoa varjoinen kohta (sellainen, mihin voi kuvitella jotakin istuttavansa). Nyt siellä on jo vuorenkilpeä ihan tuon keltaisen aidan alla, sitten jostakin lehdestä lukijalahjaksi saatuja (heh, mikäs muu kuin Oma Piha se lukijalahjoja antaa, sieltä ne siis ovat) kuunliljoja, sekä toisaalta pihasta tuohon siirrettyjä pikkutalvion suikeroita. En tähän saakka ollut ajatellut paikkaa varsinaisesti istutusalueena, olinpahan laittanut kasvit sinne vain, no että siellä olisi jotakin. Nyt, kun keksin tuon penkin, haluankin sen taakse ehdottomasti jotakin kaunista. Olisi ihanaa saada tuohon jotain "lehtomaista", mutta pannahinen kun paikka on varsin kuiva. Olen ihan innoissani, kun saan alkaa miettiä tuohon kasveja; päätin nimittäin yrittää pitää tuon ainoana uutena kukkapenkkinä tänä kesänä! Keskentäyttöisiä alueita kun pihalta löytyy muutenkin (= istutusalue on muotoiltu, mutta kasveja puuttuu), ja viime vuonna alkuun pantuja niin ikään. Josko malttaisin katsoa, miten ne kehittyvät ennen kuin aloittaisi taas muuta uutta...?

Voi tätä onnea, nyt saa taas puutarhuroida ja haaveilla! Intopii on elementissään.