Tänään tuntuu keväältä!

Olipa upea päivä. Piti tosissaan jarrutella itseäni, etten olisi jo pälvipaikkojen - joita nyt on jo enemmän kuin lumisia kohtia - märälle nurmikolle haravaa näyttänyt. Naapurin mies kysyi, mikäs mua niin hymyilyttää, ja otti kasvoilleen vähän vinon ilmeen, kun vastasin: "Kevät!" Mitähän hän mahtoi tuumata, jos ikkunasta näki, kun melkein tasajalkaa hypin riemusta ja zoomailin pienellä kamerallani korkeuksiin, kun näin ja kuulin kymmenen kurjen ottavan korkeutta pääni yläpuolella. Siellä ne leijailivat ja ronksuivat hauskalla äänellään, ja näyttivät - ihanilta!!

Nokkosperhosillakin oli kevättä rinnassa. Parkkeerasivat oikein näytille kuhertelemaan. Toinen pariskunta lenteli sentään häveliäästi nurkan taakse jonnekin, mutta nämä nauttivat säästä - ja ilmeisesti toisistaan - talon eteläpäädyssä aivan antaumuksella.

Minun puutarhani alkaa vihdoin ja viimein laajentua myös ulos. Ruukutin Puutarhamessuilta ostamani iirikset ja päivänliljat, ja jätin ruukut toistaiseksi myös ulos. Nyt väijyn ulkolämpömittaria kuin haukka, siltä varalta, että se pääsisi laskemaan ikävän alas. Eivät kai nuo siitä suuttuisi, vaikka pakkanen tulisikin, mutta ajatus pakkasesta vastaistutetun kasvin märillä juurilla tuntuu minusta aivan liian pahalta antaakseni sen toteutua :-) Kun nuo reppanat näyttävät muutenkin niin surkeilta, erityisesti päivänliljat. Hollanniniiriksen sipulit ovatkin haudattuina tuonne takarivin ruukkujen syvyyksiin.

Jokohan huomenna uskaltaisin nostaa pisimmät a-tikkaamme autotallista ulos ja pystyttää ne omenapuiden kylkeen? Mieli kyllä tekisi vähän heilautella oksasaksia, mutta toisaalta en mielelläni kipuaisi korkeuksiin ilman, että joku seisoo tikkaiden juurella henkisenä tukena. Kinosten runtelemaa rusokirsikkaa jo leikkasin; napsin neljä alinta, lumen painosta katkennutta oksaa rungosta asti poikki. Harmitti, mutta nyt puu näyttää yllättäen enemmän... puulta! Sitä tarkastellessani tajusin, että on se jo ehtinyt kasvaa kolmessa vuodessa melkoisesti korkeutta. Toivottavasti se kukkii tänä keväänä jo useamman kukan voimin kuin viime vuonna.

Hmmm. Mitähän sitä osaisi tänä vuonna vihjata itselleen äitienpäivälahjaksi? Rusokirsikka oli ensimmäinen. Toissa vuonna sain Moskovan kaunottaren ja viime toukokuussa punaisena kukkivia perennoja talonkulman "rakkauven penkkiin". Olisikohan taas pensaan tai puun vuoro ;-D

Tänään tulee kuluneeksi neljätoista vuotta siitä, kun minusta tuli Herra Miehen Rouva. Harmi, että siihen aikaan ei tunnettu digikameroita; olisi ollut mukavaa liittää tähän loppuun kuva vaikka hääkimpustani. Keltaisia ja veriappelsiinin värisiä ruusuja siinä oli, harsokukkaa ja vihreää. Kaunis kimppu, ja kaunis kevättalven päivä.

Tuossa sitä käveltiin. Nyt kuvassa menevät Mies ja Vekara. Oi, mitä nostalgiaa...