Isälläni oli muinoin koira. Maailman ihanin, viisain, lempein ja kaunein irlanninsetteri, Bona(nza). Minä rakastin sitä kuin murrosikäinen tyttö mitä tahansa rakastettavaksi kelpaavaa: täysillä. Että se oli ihana eläin!
Muistelen sitä aina välillä, ja kun olen muisteloihin ryhtynyt tuon nykyisen täysillä rakastettavani kuullen, hän on todennut, että en parempaa koiraa olisi voinut löytää kuvaamaan itseäni. Olen kuulemma ihan samannäköinen. (Ja oloinen: harmiton, kiltti, armoton toheltaja ja hieman hölmö :-D ) No, mikäs siinä. Voisihan sitä tulla hullumminkin vertailluksi kuin maailman kauneimpaan koiraan.
Tänään olen jälleen löytänyt itsestäni sisäisen setterini, kun kuljen ympäri pihaa kuono maassa, peppu pystyssä ja häntä ilosta heiluen. Sieltä niitä nousee, kavereita! Riemuitsen jälleennäkemisistä, rapsuttelen maata huolestuneena, jos jossakin kohdassa ei olekaan näkyvillä mitään, vaikka pitäisi olla, ja jatkan etsimistä uupumatta, kunnes löydän sen, mitä etsin (kuten tänään syysvuokkoja: ei näy, ei näy, tuossa niiden pitäisi olla, ei vieläkään näy, no nyt näkyy!).
Ainoa (hehheh) seikka, joka minut tuosta eloisasta otuksesta erottaa, on vauhti. Mieejjjaksa! Liekö huhtikuun julmuus iskenyt nyt meikäläistä avokämmenellä vai mistä on kyse, mutta väsyttää kuin märkää rättiä. En millään jaksa oikein mitään, vaikka pihalla olisi tekemistä joka hetkeksi. Omenapuut on leikattu, marjapensaat on leikattu. Kukkapenkit on suurinpiirtein haravalla heiluteltu ja talventörröttäjät irroteltu. Tänään nostelin viime kesänä riviin asettelemani lavakaulukset siten, että vain yksi jäi yksinäiseksi, ja neljästä muusta tein kaksi kaksikerroksista kasvatuslavaa. Ehkäpä minun tämän kesän hyötypuutarhani mahtuu mielummin kahteen kuin neljään lavaan (viides, se ykä yksinäinen, jää ainakin osaksi itämättömien siemenkylvöjen kaatopaikaksi siinä toivossa, että sieltä sitten kuitenkin joskus jotain nousisi).
Ai niin, olenhan minä saanut aikaan jotakin puutarhataloutemme kannalta merkittävää: ostin tänään ikioman oksasilppurin. Ajattelin koota ja koeajaa sen huomenna vesisade-ennusteesta huolimatta, jotta näen, että se on kunnossa. Pääsiäisenä voi sitten maalaushommien (aitalaudat kaipaavat pintamaalausta) tauoilla käydä rumpsuttelemassa oksia silpuksi.
Olen tosi tyytyväinen, että lopulta tein päätöksen oman laitteen ostamisesta. Tähän mennessä olen saanut lainata ystäväperheen laitetta aina tarvittaessa, ja se onkin säännöllisesti kulkenut kodin ja naapurikaupungin väliä automme takakontissa. Homma on toiminut hyvin, mutta jatkossa saa oma kone ronkua oksia murskaksi. Aikamoinen kasa niitä onkin jo kertynyt, vaikka jasmike ja kvitteni ovat vielä kokonaan harventamatta.
Huomenna, jos sitä vettä nyt sitten muka tulee, ajattelin ensin myös kevätlannoitteen levittämistä nurmikolle. Katsoin jo valmiiksi säkinkin, kunnes joku - liekö se muinainen Elli - veti suitsista: rouva on hyvä ja haravoi pihan ensin ennen kuin levittelee minkäänlaisia lannoitteita. Eikä pihaa voi vielä haravoida, sen verran märkä se vielä sulamisvesien jäljiltä on. Hmph. No ei sitten lannoiteta. Ehkä seuraavassa sateessa?
6 kommenttia:
Siis mitä hitsiä? Kuka ihmeen järki-ihminen siellä estelee pihaihmisen touhuja???! Lähetä se tyyppi johonkin laitokseen huollettavaksi.
Irlanninsetteri on minustakin maailman kaunein koira, joskus haaveilin sellaisen hankkimisesta, kunnes tulin järkiini ja totesin kissat helpommiksi, ja koiristakin mieluiten paimenet, noutajat tms. jotka eivät lähde nuolena jonkun riistaeläimen perään ja tule viiden tunnin kuluttua takaisin.
Hei, ei tarviikkaan juoska kieli vyön alla: jo lastensadusta opimme, että kilpikonna lopulta päihittää jäniksen ja saavuttaa määränpään toisin kuin se pikatouho. Sitä paitsi ihan pikkasen tahtia hidastamalla tulee myös fundeerattua - asia jonka olen vasta iän myötä oppinut ja josta tosiaan on hyötyä.
Nimim. Yhdet kierot vessan rappuset, pari väärin koottua vaatekaappia ja lukemattomat väärinpäin ommellut hihat purkanut
Kuono maassa ja peppu pystyssä ja sama reitti kohta uudelleen;)
Saila: ei se ole mikään järki-ihminen, se on Elli. Ja Elli on oikeassa. Eikä sitä voi lähettää laitokseen, se on mun puutarhahaltiakummi!
Jep kilpikonnana täällä ollaan. Ehkä saan kaiken tehdyksi ennen kuin maailma loppuu ;-) Hoo, fundeeraamisessa minä(kin?) olen tosi huono, yleensä innostun ja henkäisen hommat valmiiksi ja mietin vasta sitten, että olisko sittenkin pitänyt ensin katsoa tontin rajat ja paaluttaa vasta sen jälkeen.
pioni: näetkö sinä jollakin ihmevempaimella minut sieltä saakka ;-D Ihan noin se juuri menee! Enkös olekin setteri?
Minä taidan olla aika läheinen lajitoverisi;)
Setterikuvaus on mainio :) Tunnustan puutarhassa olevani samoissa puuhissa usein! Setteri on ollut yksi unelmakoirani-tosin vain ulkonäön perusteella. Luonne kävisi hermoilleni koirana. Ystävällä on irlanninsetteri, joten lähituntumaa löytyy.
pioni: Vuh! (*Heiluttaa häntää*)
R&T: mitäs vikaa setterin luonteessa muka on ;-) Iloinen, harmiton hölmö. Isälläni oli tapana komentaa koiraansa: "Älä hölömyä siinä!", jossa hölömytä on oululainen verbi kaikelle sille, mitä setteri touhussaan tekee. Kuvaavaa!!
Lähetä kommentti