Hyötypuutarhaa TODELLA pukkaa.

Kyselin tässä päivänä muutamana keskustelupalstalla puutarhanettituttaviltani paikkaa, mistä voisin ostaa siemenperunaa pienemmän kuin viiden kilon annoksen, kun se tuntui pienelle pihalleni ja vielä pienempiin kylvölavoihini täysin ylimitoitetulta. Aamusella kurkistin, olisinko saanut vastauksia, ja sain kuin sainkin hyvän - ja jälkikäteen ajatellen aika ilmiselvän - vinkin suunnistaa Hyötykasviyhdistyksen myymälään Helsinkiin. Kun olin juuri ehtinyt kiittää vastauksista ja todeta, että sinne siis, sain puhelimeeni viestin yhdeltä rakkaalta puutarhaystävältäni. Hänpä kyselemään - oli lukenut vastaukseni - notta olisinko ihan tänään menossa pääkaupunkiin. Ja niin sovimme potunosto (yksi n puuttuu välistä vielä jonkin aikaa)treffit. Koukkasin ystävän kyytiin ja niin sitä kaahattiin nopeusrajoituksia kunnioittaen Mechelininkatua kohti. Pienten ja täysin harkittujen reitinoptimointikaarrosten jälkeen saimme kuin saimmekin näköhavainnon kaupasta, ja muutaman lisämutkan jälkeen auton parkkiin lähettyville.

Hyötykasviyhdistykseltä suuntasimme Sofianlehtoon ihastelemaan Börje Frin valtaisaa kärhökokoelmaa, jutustelemaan muutaman sanan lehtivihreän elävöittävästä vaikutuksesta itse isännän kanssa ja ilahtumaan hänen viereiseen puistoon itse istuttamistaan krookuksista ja muista kevätkukkijoista.

Eikä kahta ilman kolmatta: pitihän sitä vielä käydä katsomassa Pirkkolan Muhevaisenkin tarjoomaa, se kun on juuri avannut ovensa tälle kaudelle. Elävästi tuli mieleen viime vuoden toukokuun alun reissuni Kontulan Muhevaiseen: sää oli aivan samanlainen. Onneksi kasvit olivat yhtä houkuttelevan runsaslukuisina näkysällä kuin itäisen Helsinginkin myymälässä taannoin. Tällä kertaa vain tein jonkin itsenivoittamisen maailmanennätyksen, kun en ostanut yhtään mitään! Ehkä olisin voinut vielä sortuakin, mutta ystävättäreni kylmästä tärisevä olemus kannusti kiiruhtamaan autoon ja perunoiden jakoon. Muhevainen on onneksi siellä vielä huomennakin. Tarkoitan tuota ihan kuvaannollisesti, vaikka nyt mieleen hiipii pelko siitä, että huomisen kaunis sää saa pääni sekaisin...

Mutta takaisin perunoihin. Ostimme nimittäin kyllä maan omenoita. Kimppahankintana hänelle, minulle ja toiselle ystävättärelleni, joka halusi kokeilla muutamalla perunalla niiden kasvatusta ämpärissä. Timoa, Siikliä ja huvin vuoksi Blue Congoa (jonka mausta en ole kuullut kovin hyviä arvioita, mutta olen aina halunnut kokeilla sitä). Niinpä avasimme säkit ja matkaseuralaiseni otti kustakin sen, minkä halusi ja koki tarvitsevansa.

Tähän väliin pieni muistutus: mainitsin tämän kirjoituksen toisella rivillä, että halusin perunaa vähemmän kuin viisi kiloa. Kävin kotona vaa´alla: ensin ilman säkkejä ja sitten säkkien kanssa. Painoa oli säkkien kanssa seitsemän kiloa enemmän kuin ilman säkkejä (siis perunasäkkejä). Vaikka luovutan tuosta osan Timoja - ja miksei muutakin - edelleen, minulle jää silti ainakin viisi kiloa siemenperunaa.



7 kg Timoa, Siikliä ja Blue congoa...

Ja tila on tässä. Noihin kahteen korkeaan laatikkoon pitäisi saada mahtumaan perunat, sipulit, porkkanat, salaatit ja yrtit. Tilaa on kaksi kertaa 100x120. Kyllä sitä ihminen on sitten viisas! 

Lopuksi jotain ihan muuta. Jos sirkkalehtien ilmestyminen on joka kerta pieni ihme, kyllä tässäkin on ihmettä kerrakseen. Saanko esitellä: viisi päivää vanhat kädet.



Kummityttö sai pikkusiskon.