Pihalla alkoi olla melkoinen vilinä. Rastaat tulivat ja veivät ne pihlajanmarjat - ei se yksi punatulkku kaikkia syönyt - talitintit ja sinitiaiset pörräsivät sekopäisinä edestakaisin, tilhiparvet helisivät tienvarren pihlajissa ja punatulkkuleidit pitivät naisten kokousta naapurin lännenheisiangervopensaissa, joiden oksista osa riippuu ihanasti meidänkin puolelle aitaa.
Homma alkoi olla sellaista tohinaa, että katsoin viisaimmaksi lähteä virittelemään tirpposille Eka Vekaran kanssa talviruokintapaikkoja.
Meillä on kaksi lintulautaa. Toinen on periytynyt talon (puuvajan) mukana. Se on sellainen punamultamökin näköinen, korkeahko tönö, jonka katosta kasvaa pikkusormenpaksuinen ripustusköysi. Toisen, hirsisaunaa muistuttavan pikkuisen, ostin jostakin marketista joskus. Nostimme molemmat mökkeröt ulos, puhdistimme ne (ei siis ollut puhdistettu keväällä, hyhhyh minua huolimatonta!) ja ripustimme ne paikoilleen. Punamultamökin paikka on tänä vuonna olohuoneen ikkunan maisemassa ja hirsimökin näkee kodinhoitohuoneen ikkunasta. Siis onhan se selvää, että yksi lintujen ruokinnan päämotiiveista on puhdas tirkistelynhalu. Kuka käy ulkona syömässä kenenkin kanssa, tuleeko perheriitoja, kenellä on vahvin tahto tänä vuonna. Heti, kun ravintoloihin ilmaantui ruokaa, alkoi hirveä pikkulintukuhina. Viherpeippoja en vielä nähnyt, enkä keltasirkkuja, mutta tiaisia kyllä, ja pikkuvarpusia. Fasaanipariskuntakin löysi mökkien alle keräilemään muiden maahan pudottamia kauranjyviä. Tulkaa nyt, keltasirkutkin, teillekin olisi kyllä jo ruokaa!
Talipalleroita vääntelimme myös omiin ripustustelineihinsä (jösses, että voi metallikierre olla tiukkaa tavaraa) ja harkitsimme pitkään, mistä ikkunasta niitä olisi mukavinta katsella. Eka Vekara sai toisen oman huoneensa eteen ja toisen hän halusi lähimpänä ulko-ovea olevaan omenapuuhun. "Että niitä voi sitten katsella, kun on lähdössä ulos." Täytyy toivoa, että huomaamme kurkkia lintuja kuistin ikkunoista ENNEN kuin avaamme oven.
Kyynärvarren mittainen ja paksuinen talipötkylä (Bäst före 30.5.2011. Oikeasti.) pääsi roikkumaan neonoranssiin muoviverkkosukkaansa keittiön ikkunasta näkyvien tikkaiden puolaan. Tätä tosin Herra Mies hieman kritisoi löydettyään välikatolta kolme hiirenraatoa loukuista... Kai ne hiiroset pääsevät ja päätyvät välikatolle ilman pötkylääkin, jos sinne halajavat lämmittelemään, mutta ehkä täytyy perhesovun nimessä edes miettiä pötkylälle toistakin sijoituspaikkaa.
Paitsi että toivomme kyllä koko perhe, etteivät ne hiiret päädy välikatolle. Siellä on jo jatkuvassa käytössä loukkujen lisäksi joku äänitaajuuskarkotin, jonka piipitysäänen Herra Mies vaihtoi - syystäkin, jos jyrsijäkanta noin ylenkatsoo nykyistä ääntä - ja sääti ihan discovolyymille (piipitys kuuluu ulos saakka, jos sitä osaa kuunnella). Viime vuonna me kuuntelimme pienten jalkojen, jos nyt ei töminää niin ripsutusta ainakin, iltaöisin kodinhoitohuoneen tietämillä. Ei se oikein kivaa ollut, joten päädyimme varustamaan itsemme edellä mainituilla korkean teknologian hiiriaseilla. Jossakin sen ulkoruokinnankin raja menee. Linnut ja siilit ovat tervetulleita, jyrsijät, jyrsivät nisäkkäät ja limaa erittävät matelijat (onko etana matelija? Vai nilviäinen? Apua! Kai se nilviäinen vissiin...?) älköön vaivautuko.
Simo Siiliä ei ole muuten enää näkynyt. Viimeinen havainto ruokakupilta: naapurin mustavalkoinen RUMA kissa. Kissa koiranruuan kimpussa? Hitto! Simpan ruuat! Toivottavasti Simo on vain painunut talviunille eikä päätynyt koristamaan kenenkään naapurin autonrengasta. Itsekin olen aina puutyökurssilta kotiin tullessani ihan paniikissa: enhän vain aja Simon yli?
On minulla vähän huono omatunto siitä, että asetin omat intohimoni Simon turvallisen talvilevon edelle enkä tehnyt sille pesää. Ehkä yritän tehdä sen vielä. Ennen ensi talvea.
2 kommenttia:
Ai, aloitit jo ruokinnan. Pikkulintuja ja isompiakin on nyt runsaasti liikkeellä. Mutta eikö vielä ole vähän aikaista? Tai no, roudasta ja lumipeitteestähän nuo puhuvat, ja lumipeite tuli jo, ainakin johonkin päin maata. Ehkäpä olisi aika.... minun pitää ensin korjata toinen lintulaudoistani, ei tässä ole ollut vasta kuin puoli vuotta aikaa tehdä se!
Juu, saattaahan tuo olla aikaista. En vaan voinut mieltäni malttaa, kun vilske oli niin mahdoton! (Ja naisen logiikalla päättelin, että metsästä alkaa olla ruoka lopussa, jos punatulkut tulevat pihaan.)
Enkä sitäpaitsi haluaisi lintujen unohtavan meidän pihaa talveksi, kun täällä olisi niille kesällä niin paljon kivoja kirvoja ja muita öttiäisiä syötäväksi :-)
Lähetä kommentti