Vallan mainio kapine. Melkein paras kaverini. Melkein yhtä ihana kuin kanttausrauta. Tai keittiöhommissa sauvasekoitin, mutta eipä mennä nyt siihen; tästä on tarkoitus tulla puutarhablogi.
Talikko alkaa yleensä tässä vaiheessa vuotta kasvaa kiinni käteen. Ystävättäreni väittää, että aina, kun hän soittaa, olen pihalla talikon kanssa. Ei hän paljon liioittele. Toinen ystävätär kysyi, miksi minulla on talikko, eihän mulla ole talliakaan. No haloo!!
Olin tänään melkein parhaan kaverini kanssa kolme tuntia kääntelemässä komposteja. Olen aivan haltioissani: minä ITSE olen saanut aikaan fantastista kompostimultaa. MINÄ. Vain kahdessa lyhyessä vuodessa (hehheh). No, toki annan tunnustusta myös niille pikkukavereille, jotka oikeasti työn tekevät, mutta kukas ne ruokkii? (Olin ensin kirjoittaa "pikkuoraville", mutta enhän minä sentään mikään Saukki ole, hyvä ihme.)
Nyt aarretta mussuttaa kaikki muu elävä pihallamme: puut, pensaat, perennat. Onneksi sitä riitti kaikille, ettei tullut riitaa :-)
Talikko siis on. (Ja se kanttausrauta.) Taikasauvaa sen sijaan ei, ja sitä jos mitä minä silloin tällöin kaipaisin! Kun voisikin taikoa pihan valmiiksi. Kaikki istutusalueet rehevinä, omenapuut lopultakin siistittyinä, kunnon kompostikehikot kohisemassa lisää herkkua. Pieni kasvimaa, iso kasvihuone. Kulkuväylät kauniisti kivettyinä, eikä ruohotupsun ruohotupsua pilkota yhdestäkään kivenraosta. Siemenkylvöt onnistuisivat joka vuosi, ja saisin, mitä haluaisin sinä vuonna ulos laittaa. Ei epäonnistuneita kylmäkäsittelyjä, ei inspiraation puutteessa lykkääntyvää koulimista vaan pikkutaimet purkkeihin, simsala-bim! (Arvannette, minkä ongelman kanssa olen paininut viime viikot.)
Hei hold it, nyt "undo" -taika. En todellakaan toivo pihaa valmiiksi, korkeintaan... tuota... ehkä hieman parempaan kuosiin, vähän enemmän haaveita vastaavaksi. No, ehkä saan sen huomenna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti