Frosty morn.

Tänään oli ensimmäinen pakkasaamu. Nurmikko oli kuurassa, samoin kasvit. Vaikka se kertoo vääjäämättä siitä, että väritön aika lähestyy, kyllä kuura kuitenkin tuo oman hohdokkuutensa puutarhaan.

Jättipoimulehti on minusta varsin viehättävä kasvi. Ei mikään varsinainen katseenvangitsija, mutta silti sitä on pakko aina pysähtyä katsomaan. Lehden muoto on elegantti, ja pidän kovasti siitä, miten siihen sateella kerääntyy vettä isoiksi helmiksi. Eikä tämä pakkasaamun asukaan ole hullumpi. Aika kiva kirjailu!

Purppuralehtisiä kasveja minulla on paljon. Ne tuovat syvyyttä istutuksiin, ja joskus myös tarvittavaa särmää. Ja ne, jos mitkä, näyttävät kuuraisina erityisen viehkoilta. Tässä esimerkkinä keijunkukka 'Palace purple'.

Vielä meillä kukitaankin. Ainakin tämä verikurjenpolvi yrittää olla niin kesää, niin kesää, että. Kukan väri on tähän aikaan syksystä erilainen kuin kesemmällä. Sävy on nyt paljon violetimpi.

'Brunette'-kimikki on yksi pitkäaikaisista ihastuksistani, ja niitä onkin ollut pihallani jo muutamia vuosia. Silti olen nähnyt sen huikeanvalkoiset kukat vain kerran. Ei ehdi, ei. Se on sääli, sillä purppurainen lehdistö ja se valtavan kirkas valkoisuus kukissa on aika pysäyttävä näky.

Valkoinen kesäpikkusydän, kuten vaaleanpunainen kaverinsakin, ovat minulla vähän mietintälistalla. Pidän kyllä tämän lehtien sävystä, se on kauniin harmaanvihreä, ja poikkeaa suurimmasta osasta muuta lehtimassaa, mutta nuo kukat eivät oikein minua puhuttele. En tiedä, miksi, varsinkin, kun niin moni muu puutarhaihminen vannoo näiden nimiin. Ovathan ne käteviä, kun ne kukkivat niin pitkään, mutta... Ehkä olen vähän kummallinen. En minä pidä keijunmekostakaan, jota taas valtaosa nettituttavistani rakastaa. Olenko vastarannan kiiski? Ehkä olen vastavirtaan uiva lohi.

Maksaruohot ovat myös suosikkikasvejani. Niitä tässä pihassa oli jo valmiiksi melkoinen määrä, erityisesti matalia lajeja. On keltamaksaruohoa, kaukasianmaksaruohoa, kamtsatkanmaksaruohoa, pääskynmaksaruohoa, turkestaninmaksaruohoa... Olen täydentänyt kokoelmaa valkomaksaruoholla, kaukasianmaksaruohon kirjavalehtisellä ja punalehtisellä muodolla, sekä näillä korkeilla törröttäjillä, joita niitäkin on jo aikamoinen määrä. 'Frosty morn' on mielestäni yksi kauneimmista, ja ihan nimensä mukainen.

(Uhhuh. Nyt on pakko lopettaa kaikki sijaistoiminnot ja tarttua imurinvarteen. Että mä inhoan siivoamista! Minusta on raivostuttavaa siivota ennen kuin alan siivota: lattioilla on hirveä määrä kaikkea, ja niiden nostelussa pois imurin ja mopin tieltä menee ikä ja terveys. Tarvitsen isomman kodin ja enemmän säilytystilaa. Lienen tässäkin maailman ainoa tuosta ongelmasta kärsivä ihminen.)

Minulla on ikävä.

Pave Maijasella oli muinoin eetterissä Ikävä-niminen laulu. "Minulla on ikävä, minulla on suunnaton ikävä" ja jotain sinnepäin. Ei mitään parasta Maijasta, mutta jäi mieleen.

Tänään ymmärsin jälleen, mistä hän laulaa. Kiertelin kaikki kukkapenkkini, kyyhötin ja pyllötin ja näytin muutenkin naapureille parhaita puoliani. Näkyykö sitä pensaskärhöä, jonka sain viime vuonna taimivaihdossa? Tuosta taitaa nousta se rohtoluppio, jonka vaihdoin toiselta puutarhatuttavalta. Pioni "Eevaksi" nimeämäni saantitaimi samannimiseltä henkilöltä nostaa myös punaisia alkujaan.

'Siloam show girl' -päivänliljoista ei kyllä näy kuin aavistus. Mahtavatko nousta...? 'Pink damask' tulee, ehkä innostui tänä keväänä sille ostamistani kavereista.

Missä ovat ne suloiset valkokukkaiset kesäpikkusydämet? Onkohan tuossa ihan minimini alku yhdestä? Kolme piti niitäkin olla. Tulisivat! Suojaisivat niin hyvin 'Westerplatte' -kärhön tyveä pahimmalta auringolta. Itse kärhöä en vielä edes odota.

Mooseksenpalavapensas ei tainnut sitten selvitä talvesta. Tuosta jostain sen pitäisi nousta... Pieni pyyhkäisy jäätävän iltatuulen kohmettamilla sormilla pitkin mullan pintaa ja sieltä, sieltä löytyy viisi ihanan vaalean vihreää mooseksenalkua. Kasvaa!!

Toisesta penkistä haikailen syyskimikkien perään. Ritarinkannusten vähän samannäköiset nuoret lehdet helottavat silmiinkoskevan vaaleanvihreinä, mutta punertavia kimikinlehtiä ei kyllä näy, vaikka kuinka kurkkisin. Hei, olisiko sittenkin tuossa yksi pieni lehdennäköinen? Voisi olla.

Yksi liikuttavimpia pikkualkuja ovat isovaleunikoiden karvaiset lehdet. Ne ovat kuin peukalonpään kokoisia kasvimaailman nallekarhuja, toooosi sympaattisen näköisiä! En voi uskoa onneani, että ne todellakin lähtivät kasvuun tänä keväänä. Pyörryn onnesta, jos näen ne kukkivina. Sen ihanampaa sinistä ei juuri ole.

Vaikka kyllä kevätkaihonkukan sininenkin on aivan fantastinen. Näin juuri ensimmäisen avautuneen kukan, ja sillä oli hirveä määrä nupussa olevaa jengiä ympärillään. Jokohan huomenna kukkisivat? Toisessa pätkässä kauempana kukat näyttivät olevan enemmän violetteja, onkohan sitä kahta väriä olemassa? Jos on, a) en tiennyt sitä ja b) olen tosi iloinen, että ne ovat samassa penkissä!

Päätin, että tänä kasvukautena kuvaan kaikki istutusalueet kahden viikon välein. Sitten näen, mikä on milloinkin kukassa eikä tarvitse luottaa omaan säkenöivän tarkkaan muistiinsa (mikä ihme tuostakin kasvaa, olenko istuttanut siihen jotain??? Näyttää ihan joltain liljalta, mutta ei siinä kyllä pitäisi mitään olla... JESTAS! Onko tuo... voisiko tuo olla sitä varjoliljaa, jonka - jälleen kerran - vaihdoin taimivaihdossa? Enkös minä tuohon sen tällännyt?). Samalla saan tarkan käsityksen eri lehtimuodoista ja niistä tyhjistä tai tämän talven myötä tyhjiksi jäävistä kohdista, joihin kesän kuluessa voi jotain taas toisilta vaihdella. Ehkä kaikki tulijat ehtivät tulla kunnolla näkyville kuun loppuun mennessä, jolloin ensimmäinen taimivaihto odottaa.

En vain millään jaksaisi odottaa. Minulla on kaikkia kasviystäviäni suunnaton ikävä. Milloinkahan näen ne taas?

En varmaankaan vielä huomenna.