Aamulla Eka Vekaran vierestä herätessä (nuoriherra kaipaa nyt usein mahdollisuutta nukkua jomman kumman vieressä yö; molempien vieressä / meidän välissä ei mahdu enää nukkumaan, joten toinen aikuisista siirtyy yöksi evakkoon) tulin siihen tulokseen ihan intuition pohjalta, että Helsingin messut saavat messuta ihan keskenään. Mieemmmee.
Sen sijaan menin puutarhaan. Tai no, pihalle. Ensin kuitenkin autotallia siivoamaan; ikuisuushanke, joka toistuu kaudesta toiseen. Kuka ihme sitä tallia oikein sotkee??
Kun siellä alkoi taas mahtua kulkemaan, käväisin mutkan sisällä ja ruokin perheen. Sen jälkeen takaisin ulos, ja omenapuiden kimppuun. Jälleen kerran oli aika heilautella oksasaksia, sahaa ja sekatöörejä. Nips, jaa naaaaps, ja sahsahsahsahsahsah. Jos yhdestä omenapuusta ei kerrallaan saa ottaa kuin oliko se 20 prosenttia oksista, mitenkähän ikinä saan etupihamme suurimman puun siistiksi? Sitä ei kyllä ratkaise kukaan, sitä ongelmaa.
Kaksi muuta sai - ja tarvitsi - sitten vähän varovaisemman karsimisen. Vielä jäi oksia katkottavaksi, mutta otetaan niitä sitten, kun maa puiden alla on sula ja kova. Nyt nokiankontiot hörppäsivät paikoin lunta. Oikeasti.
Ja kun minulle antaa leikkuuvälineet, siinä sitä kaatuu sitten samalla kaikkea muutakin. Pihamme "juhannusruusu" eli ovenpielen jasmike sai mittavan nuorennusleikkauksen jo tässä vaiheessa kevättä. Jättäköön kukkimatta, kuten varmaan tekee, mutta tuli siitä hieno. Lähes kokonaan sain vanhat, kuivuneet karahkaoksat pois ja nyt on jäljellä kauniin pronssinvärisiä oksapiiskoja, jotka kaartuvat onneksi nekin riittävän ylös peittääkseen keittiönikkunamme naapurin uteliailta katseilta.
Takapihalla oleva toinen koristeomenapuu (se nimetön, punertavaoksainen ja tummalehtinen), sai myös tuta muutamankin saksennapsauksen ja sahanvingutuksen. Mutta ei. Siitä ei saa kaunista, vaikka itkisi. Ja kyllähän se vähän itkettää, kun siitä ei saa kaunista. Se sai lähtötuomion. Kesällä heilahtaa kirves, ei voi mitään. Ehkä sen paikalle saa sitten jonkun siihen sopivamman puun. Tai köynnöstuen; olen kasvattanut ompun rungolle alppikärhöä.
Vaikka aurinko oli kaukana, oli niin ihanaa olla ulkona, etten meinannut malttaa tulla sisälle. Kun lopulta vääntäydyin, ryhdyin tekemään sitä maankuulua avokadopastaa, josta kohistaan siellä ja täällä. Päätin kokeilla.
Valkosipulia, chiliä, limettimehua, avokadoa (no, niin kai!), basilikaa, suolaa, pippuria, juustot, oliiviöljy. Pastat (tavallista ja gluteenitonta) kiehumaan ja soossia sekoittelemaan.
Pastan keitinvesi oli ohjeen mukaan "tönkkösuolattua", juustot suolaisia ja lisäsuola antoi tietysti oman osuutensa, joten suolaa ruoasta ei ainakaan puuttunut. Eka Vekara maistoi tilkan, ensin lusikan luota paettuaan, ja sylkäisi herkun suustaan saman tien roskikseen. Ei siis tämän lapsen ruokaa. Onneksi oli eilistä pizzaa jäljellä.
Ihan sitä hypetystä, joka pastan ympärillä on ollut, en ymmärrä, mutta ehkä pienemmällä suolamäärällä maut olisivat hienovaraisempia ja hypetyskin ansaittu. Hyvää se silti oli.
Nyt on vatsa täynnä, lihakset kipeitä ja kropassa autuas raukeus, jota valkoviinilasillinen on mukavasti ryydittänyt.
Messuton puutarha oli ehdottomasti hyvä ratkaisu. Mutta ensi vuonna sitten taas Tukholmaan.
3 kommenttia:
Oletkin ollut hurjan ahkerana, hui sentään. Avokadopasta on multa vielä kokeilematta, kovasti sitä tosiaan jokapaikassa nyt valmistellaan, paitsi siis meillä ;)
Ahkerana? Jaa... ehkä olenkin. Touhu tuntui kyllä pelkkänä ilona, kun VIHDOINKIN pääsi tekemään pihalla edes jotakin (muutakin kuin lumien siirtelyä ;-D)
Kyllä avokadopastaa kokeilla kannattaa. Suolaa suosittelen kuitenkin lisättäväksi sellaisenaan vasta sitten, kun kaikki muut ainesosat ovat soosissa suloisesti sekaisin ja sitä on kunnolla maistanut. Jos vielä tuntuu tarvitsevan suolaa, sitten kannattaa vasta lisätä.
No niin on Pirkon tapaan multakin TUO pasta kokeilematta, siksi olikin kiinnostava kuulla mielipiteesi tästä kauheestikehutusta. Jotenkin tuo ainesluettelo kyllä herkuttaa, paitsi just se avokado, kun en sen päälle ole vielä oppinut niin ymmärtämään. Mutta jospa sen hienous tämän setin myötä avautuisi...
Saha soi kuin konsertissa siellä teillä, hienoa! Olispa kiva itsekin päästä puu-hai-le-maan. Lumikökköjä on vielä hiukan, ja maa märkää kuin upotettu pesusieni, joten hetki täytyy vielä odotella. Sitten lähtee meiltäkin jasmikkeesta ylimääräiset pois, tosin ajattelin vaan kaksi isoa oksaa napsaista maata myören pois. Merkkasin ne jo syksyllä, ettei iske hentomieli. Tai voi se silti iskeä, mutta merkit on muistuttamassa sitten siitä.
Lähetä kommentti