Intohimon syvin olemus?

Kyllä tätä puutarhurointia pitää sydänpohjaa myöten rakastaa. Ehdin ajatella asiaa tänään muutamankin kerran, kun aamupäivällä kaivoin pihalta ylös kaikkea sitä, mitä olin taimivaihtoon illalla viemässä. Kävi nimittäin klassiset: juuri, kun sain haetuksi puutarhahanskat ja lapion puuvajasta, missä romppeitani säilytän, villanharmaa taivas päätti avata luukut.

Koko sen ajan, minkä kaivoin ja ruukutin, vettä tuli, jos ei aivan kuin aisaa niin kapeampaa rimaa pukkasi kyllä tulemaan. Vaan mitäpä sitä ei puutarhaystäviensä vuoksi tekisi!

Samalla sain itsekin hyötyä: muutamaan kohtaan tuli sopivasti väljyyttä uutta varten, ja sain LOPULTAKIN istutetuksi sirotuomipihlajan, jonka olin ostanut noin valovuosi sitten. Onneksi puutarhaystävät olivat kiinnostuneita sekä valkoalpista että vinkuvan pinkin värisenä kukkivasta tuoksukurjenpolvesta, mitkä kasvoivat juuri tuomipihlajan istutuspaikalla. Nyt siinä tököttää metrinen pikkupuu. "Grow well", sanoisi Alan.

Kun sain kaikki purkitetuksi, olin märempi kuin uitettu koira. Kengät, sukat, vaatteet pohjia myöten. Hiukset valuivat vettä. Meikit (olin käynyt "ihmisten ilmoilla" aamulla) ihme kyllä pysyivät paikoillaan, vaikka silmälasien linssit olivat sisäpuoleltakin niin märät, etten kertakaikkiaan nähnyt enää mitään. Kun tuulilasinpyyhkimet silmälaseihin ovat enemmänkin Spede-vainaan heiniä, minä turvauduin välillä pyyhkeisiin, jotta näkisin, mitä olen tekemässä.

Vasta lämmin, pitkä suihku notkisti sen verran, että sain päivän muut askareet tehdyksi. Että päästinkin suustani sunnuntaina ajatuksen: kyllä tätä hellettä vielä kaivataan, vaikka nyt hakeudutaan varjoon viimeisillä voimilla...

Iltapäivän alkaessa pakkasin kaiken autoon ja kiilaajia uhmaten kurvailin kohti puutarhaharrastajakollegan kotipihaa. Takakontti oli täynnä, hattuhylly oli pitänyt jättää kotiin. Matkan päätepisteessä tienvieret olivat täynnä - autoja. Meitä taisi olla kolmattakymmentä naista, ja yksi kuskina toiminut kohtelias nuorimies.

Taimet vaihtuivat sovitun mukaisesti nopeammin kuin silmä ehti havaita. Kaikki suhisivat edestakaisin, nimimerkki (no names, kuten salainen agentti -tarinoissa) toisensa jälkeen tuli tutuksi. "Kivaa saada nimimerkille kasvot!" -huudahdukset kiirivät helsinkiläisen puutarhan uumenissa. Nyyttäriperiaatteella kootut tarjoilut hupenivat nopeasti ison porukan nautiskellessa.

Tuttuun porukkaan oli tullut taas uusia jäseniä! Heidät tapaa toivottavasti seuraavan kerran elo-syyskuussa, kun puutarhuroijat karsivat kesän aikana yli roihahtaneita kasvustojaan toistensa iloksi.

Olen käynyt taimivaihdoissa useita vuosia, ja vieläkin mukana on naisia, joiden etunimeä en tiedä. Silti halaan heitä lämpimästi, hahmotan pikku hiljaa heidän kiinnostuksensa kohteet, onnittelen sydämeni pohjasta uudesta raskaudesta, tiedän, että koirat, lapset ja puolisot voivat hyvin ja että elämä menee eteenpäin. Kaipaan kovasti heitä, jotka tällä kertaa eivät ehtineet paikalle, ja sovin tapaamisia pihoille, joihin jokin kiinnostava jäi vielä kasvamaan. Tiedän heidän osoitteensa, mutta puhuttelen heitä edelleen sillä nimimerkillä, jonka he ovat itselleen puutarhanetissä antaneet. (Pari kertaa olen puhutellut heitä nimimerkillä myös puutarhamyymälässä, jossa joku "tuttu" on tullut vastaan...) Saan heiltä sellaisia aarteita, joita en puutarhamyymälöistä löytäisi. Ihastun livenä kasveihin, jotka koneelta hakemalla eivät kosketa lainkaan.

Harmi, kun auton takakontti jäi aikeista huolimatta mennessä kuvaamatta. Tuolta se näytti tullessa. Syysleimua, tellimaa (se oli livenä paljon ihanampi kuin googlessa!), paratiisililjaa, klematista, italiankelloa, ruskoakeenaa (se oli livenä paljon ihanampi kuin googlessa!), tummalehtinen tyräkki, ihanalta kuullostava kurjenmiekka 'Black gold', verihanhikki, etelänmunkki. Eivätkä tuossakaan ole vielä kaikki. Mutta kaikki ovat nyt minun.

Raha ei liiku, ainoastaan taimet, halaukset ja hymyt. Voitteko kuvitella? Tuntuu, että kaikki nämä puutarhat ovat yhteisiä: jos pääkaupunkiseudun (laajasti tulkittuna) tästä nurkasta puuttuu sitä, mitä tuossa nurkassa on liikaa: laitetaanpa jakoon. Kollektiivista puutarhasuunnittelua!

Kahvittelun - mukana oli isompi ruusukuppi, terveisiä vain Sailalle! - keskellä mietin, että mahdanko nukkua tänä yönä ollenkaan. Nyt jo nukuttaa, mutta onneksi oli varasuunnitelmakin: jos valvon, mietin, minne istutan kaikki tänään saamani aarteet.

Mietin sitä sitten huomenna.