Amatööri puutarhaharrastelija, aktiivinen marttailija ja ammattimainen taivaanrannanmaalari kirjoittaa puutarhasta ja muista itselleen rakkaista aiheista.



lauantai 14. toukokuuta 2011

Mitä ihmettä on tapahtunut?

Olen - mitä ilmeisimmin kaikkien muiden ohella - ollut puolet viikosta blogger-blokissa. Siksipä kirjoituksiakaan ei ole tullut edes mietityksi. Nyt pitääkin sitten oikein tikistää muistia: mitäs tällä kuluneella viikolla onkaan tapahtunut?

No, ainakin narsissit ja tulppaanit ovat vihdoin auenneet. Olen minä niitä hartaasti tuijotellutkin!



Yksinäinen matala valkoinen helmililjameressä.


Vaaleanpunaisia orkideanarsissien keskellä.

Tämän lopullista ulkonäköä en edes muista...
Lehtien valkoinen reunus oli bonusylläri!


Suikeropitkäpalkokin alkoi kukintansa.


En muistanut, että minulla on
violettikukkaistakin talviota. Ihania nämä
kevätyllätykset!

Tässä pöristiin ja höristiin suurella hartaudella.

Taas tulee punaherukkaa.

Saarni tunnustelee keliä.
Viikon suurin ilonaihe taitaa olla alla. Helsingin puutarhamessuilta Tommolan tilan myyntipisteestä ostamani, heidän "Orkideaksi" nimeämänsä tarhakurjenmiekka on jo tehnyt yhden kukkanupun. Jos se kukkii sellaisena kuin Tommolan tuotekuvassa, taidan pyörtyä onnesta. Nyt menee jännittäessä monta monta päivää :-D


Hyötypuutarhan aloittelu on ollut viikon toinen teema. Olen kuskannut kottikärrykaupalla (tilaus)multaa takapihalle, täyttäen kasvatuskehikoita ja parantaen "pottumaan" savikkoa. Kehikot ovat nyt täynnä, ja entinen mansikkamaakin on jo jonkin verran kuohkeampi kuin aiemmin. Nyt olen tehnyt jo muka alustavan kylvösuunnitelmankin, ja sitä tässä pikkuhiljaa lähden ulos toteuttamaan. Kyllä jännittää, ja innostaa! Suuria odotuksia minulla tämän ensimmäisen hyötykesäni tulosten suhteen ei ole, kunhan nyt jotakin saisi.

Siinä ne ovat, kivasti - ja tahattomasti - aurinkoon päin kallellaan. Ostin vesijohtoputkea tukikaariksi hallaharsoille siltä varalta, että niitä joutuisi kovasti pitkään vielä levittelemään.

Köynnöstuki ei taida jäädä tuonne väliin, vaan joudun etsimään sille uuden paikan. Kävi nimittäin niin, että osallistuin erään piakkoin ilmestyvän uuden lehden kolumninkirjoituskilpailuun - ja tulin toiseksi / kolmanneksi! Sijoituksella ei väliä, mutta palkinnolla kyllä: saan Kekkilän pienen viljelylaatikon. Sille täytyy siis napata paikka tuon köynnöstuen kohdalta. (Universumi kyllä kuuntelee: tuijottelin köynnöstukea tässä päivänä muutamana, ja mietin, että ehkä se pitää siirtää ja hankkia sittenkin tuohon väliin joku pieni lavakaulus, kylvötarpeita on sen verran paljon.)

Sellainen viikko tähän mennessä. Nyt ulos kastelemaan multaa ja kylvämään siemeniä / istuttamaan perunaa ja sipulia. Illalla sitten juhlitaan taas Suomen Euroviisuvoittoa (buahhahhaa!!) ja huomenna Suomen jääkiekkomestaruutta (eilinen Venäjä-peli oli KAUNISTA katseltavaa). Superviikonloppu kaikin puolin.

P.S. Voi niin! Onhan minulla käynyt toinenkin mäihä: sain Ompulta ja siipaltaan aivan valtavan lahjoituksen, kun pihallamme lepää nyt puutavara kolmea kompostikehikkoa varten! Ja Ompun siippa oli vielä niin äärettömän ihana ihminen, että pätki tolpat, reunalaudat ja vinotuetkin minulle valmiiksi. Nyt ei tarvitse enää muuta kuin mitata, porata ja ruuvata. Olen vieläkin aivan onnesta mykkänä.

Tämä on ollut hieno viikko.

4 kommenttia:

♥Min Eden♥ kirjoitti...

No hyvä jos sulla on ollut hyvä viikko :D niin on ollut mullakin. Tänään tuli tehtyä vaikka mitä, ja nyt odotellan sitten Euroviisun voitto ;D

intopii kirjoitti...

No siltä vaikuttaa :-D Olet hyörinyt ja pyörinyt oikein toden teolla. Eikö ole ihanaa! KEVÄT!

SaijaH kirjoitti...

Vau!! Onneksi olkoon kolumnikisan sijoituksesta :) Oisko Kotivinkki...?, siinä on vissiin ollut moista kisaa käynnissä, haluamme toki varmaan kaikki lukea kyseisen aviisin :)
Olen tosi kateellinen viljelylaatikosta, vaikka kyllähän tuo Siippa niitä laatikoita on luvannut jämälaudasta rakennella. Varmasti ihan hienoja, mutta ei Kekkilää ;). Kyllä se Salaisuus toimii, pitäis vaan munkin laittaa toiveita universumiin vetämään, kasvihuone vois olla aika kova juttu, hih.
Toivottavasti kalikoista syntyy hieno kehikko!

intopii kirjoitti...

Aaah, kasvihuone! Sinäpä sen sanoit! Haloo, universumi, oletko kokonaan unohtanut toiveeni?

Kyllä niin hienosti sahatuista kalikoista ei voi syntyä muuta kuin hieno kehikkokin. Paitsi minä voin tietysti porata reiät vinoon, mitata väärin, halkaista laudan, ellen peräti kaksi, tai kiinnittää laudat kieroon, väärinpäin, liian harvaan tai muuten huonosti ja koko komeus romahtaa kuin Suomen Euroviisuhype :-/