Raindrops keep falling on my head.

I´m singing in the rain, just singing in the rain...

Ja kaikki muut sadeaiheiset laulut yhteensä: tänään on tullut vettä. Vihdoinkin. Tuli peräti seitsemän milliä. Se on kuin mannaa olisi satanut, sen verran kuivaa kaikesta siitä lumesta huolimatta on ollut. Nyt, jos vielä vähän lämpenee, saatetaan saada viimeinkin omenapuihin lehdet. Kukkanuput odottavat nekin jo lähtövalmiina.

Yllä on toinen pihamme koristeomenapuista. Toinen on 'Aamurusko', mutta tätä en tiedä. Nuput ovat tuollaiset kauniit tumman ruusunpunaiset, mutta kukat aukeavat yksinkertaisina ja ihan vaaleanpunaisina. Lehdet säilyttävät purppuraisen sävynsä läpi kesän, ja omenat ovat hieman litteitä, varmaan jopa kolmesenttisiä kooltaan. Olen yrittänyt tutkailla purppuraomenapuiden tunnusmerkkejä, mutta kukkien väri ja omenoiden koko ainoina tunnusmerkkeinä ovatkin yllättävän hankalia määrityksen kannalta.

Toinen määrittelytehtäväni liittyy näihin "iki-ihaniin" vuorenkilpiin. Tämä kai lienee sitä tavallisista tavallisinta: isot lehdet ja hieman violettiin vivahtavat hennon vaaleanpunaiset kukat.

Tämä on uusin ostokseni (ohops, onpa tarkentunut pieleen tuo otos), vuorenkilpi 'Rotblum'. Ostin tätä, koska kuvittelin lehtien olevan enemmän purppuraiset, mutta eivätpä näytä sitten kuitenkaan tuota enempää punertuvan. Höh. Kukka on perusbergeniaa punaisempi, mutta ei tämä nyt ihan sitä ollut, mitä olin ostavinani.

Olin ostavinani tätä, jota pihallamme myös oli ennestään. TÄSSÄ on minusta ihanan väriset lehdet, ja kukan sävy on aivan huiiiikean pinkki (se ei jostakin syystä ikinä toistu meidän kamerassa oikean värisenä, mrrrh). Jos jostakin vuorenkilvestä täytyy pitää, se on kyllä tämä. Valkokukkainenkin voisi olla hieno, mutta sitäpä en ole koskaan kukassa nähnyt voidakseni muodostaa mielipidettäni.

Iloisia jälleennäkemisiä, osa mikälie: sain tämän kultasateen minimini-ruikkuna erään taimivaihdon ylijäämänä. En ensin edes tunnistanut koko kasvia vaan luulin sitä köynnöksen taimeksi, sen verran hentoinen sen olemus oli. Tunnistuksen tapahduttua tökkäsin vauvan maahan, ja ajattelin, että eipä tuo taida talvesta selvitä. Vaan katsokaas tätä! Siinä se koko kymmenen sentin varrellaan pukkaa ensimmäisiä lehtiään auki :-D Montakohan vuotta kestää ennen kuin saan nähdä sen kukkivan ensimmäistä kertaa... hehheh. Taitaa Eka Vekara ehtiä muuttaa pois kotoa ensin (hän täyttää heinäkuussa kuusi vuotta).

Tältä näyttää takapihani sinisävyisessä kukkapenkissä tällä hetkellä. Aika rehevää jo, eikö? Vaikka tuo kevätkaihonkukka onkin yksi pikku riiviö, en vielä ole raaskinut harventaa sitä tuosta yhtään. Se on nyt niin ihana <3<3

Eilen olemme laittaneet perunat ja sipulit maahan. Hätäisenä vedin toistaiseksi harson sipuleiden päälle, kun ajattelin, että ne saattaisivat kelvata fasaanien pikkujalkojen jumppaharjoitusten kohteeksi. Kaivavatko fasaanit ruokasipuleitakin ylös? Perunoiksi valitsin perinteiset Timon ja Siiklin, mutta maahan pääsi ihan vaan kasvattamisen ilosta myös Blue congoa, jota haluan yksinkertaisesti vain saada maistaa / kokeilla. Mitähän perheen miesväki sanoo, kun saa lautaselleen violettia pottumuusia ;-D

Huomatkaa komea raparperi, joka todella oli talven ja koko alkukevään ajan haudattuna sinisen (kahluualtaan suoja??)muovin alle, ja joka muovin poistamisen jälkeen näytti tasan tuolta. On sillä voimaa, ja intoa! Olisipa minullakin moinen elämänvoima.

Vaan kun ei ole. Olen koko ajan ihan väsyksissä. Unohtelen asioita uupuneena, enkä jaksa keskittyä kunnolla mihinkään. Inha, pitkään jatkunut yskänronke vaivaa välillä, ja mieli on matala kuin voikukan taimi tällä hetkellä.

Saapa nähdä, joko edes ne mokomat lähtevät nyt, sateen myötä, nousuun. Ja rohmuavatko kaiken nurmikonlannoitteen, jonka lopultakin tänään sain vesipisaroiden myötä levitetyksi nurmikolle (=voikukka"kedolle", jonka seassa kasvaa myös ruohoa). Oli muuten ihanaa kuljeskella pihalla siinä pienessä sateessa, jota aamupäivän mittaan taivaalta putoili. Ilma tuoksui pitkästä aikaa raikkaalta! Lannoitteen levityskään ei tuntunut työltä, vaan pihalla käveli ihan ilokseen lannoitteen levittimenä toiminut mittamuki kädessä. Silti on pakko sanoa: universumi, kröhöm, haluan selvyyden vuoksi todeta, että EN toivo viikkokaupalla jatkuvia sateita. Tämän päivän kaltaiset reilut kerta-annokset silloin tällöin olisivat aivan unelma. Kiitos.