Risukasa. |
Pensas. |
Ajoitus ei olisi voinut olla parempi: vesisade alkoi juuri kun olin nostelemassa työkaluja takaisin naulaan.
Kolmen poissaolotunnin aikana vettä ehti tulla tuon verran. Ei haittaa, sillä sushi oli hy-vää! Samoin seura.
Ja sade jatkuu edelleen. Ei siis mitään mieltä lähteä loiskimaan ulos. Onneksi olin sen verran kaukaa viisas, että ennen autolle palaamista kiepahdin Stockan lehtiosaston kautta. Nyt voi pidellä isompaakin sadetta hetken aikaa :-)
Olokaan ei ole kovin mellevä. Olenkohan vilustunut vai onko tänä vuonna tavallista ikävämmät allergiaoireet, mene ja tiedä. Aivastelen sarjatulena, niistän ja puuskutan, ja keho tuntuu tonnin painoiselta. Lehtienluvun kyytipojaksi keittelen inkivääriteetä ja kerään hetken aikaa voimia ennen kuin iltapäivän ja illan rumba alkaa. Olen nimittäin menossa vielä illalla viemään monta kassillista vaatteita varaamaani kirpputoripöytää koristamaan, ja ainakin snne pitäisi jaksaa raahautua. Eikä kai sitä EV:täkään päiväkotiin voi oikein jättää ;-)
Ehtisinköhän ottaa avainnippu-unet ennen päiväkotiin lähtöä...?
5 kommenttia:
Toivottavasti vain heinänuhaoireita! Puuh puuh! Parannusta.
Voi että, toivottavasti olo ei kauaa enää kestä.
Oletkin ostanut lempparilehteni GI:n. Olin pitkään tilaaja ja sitten päätin hankkia sen irtona, mutta en vain lähes koskaan käy kylillä sitä ostamassa :.( Pitänee siis tilata taas. Moni lehti on kalliimpi tilattuna, tuosta en nyt muista, mutta sitten se ainakin tulee. Ja saarella jossa ei ole edes pientä kioskia on ihanaa että tulee tuore lehti rantaan silloin tällöin :-)
Hienolta näyttää kvitteni, risukasasta tuli tosiaan pensas! Nii se käy, simsalabim.
Mahtavaa, ja ai että, olen kade sushitreffeistä, olisi kieltämättä kiva syödä niitä(kin) joskus. Tällä saarella ollessa syntyy viikkojen aikana kainelaisia himoja, yleensä roskaruokahimo, mutta nyt taitaa olla orastava sushihimo (hitsi tuo sana näyttää ehdalta japanilta!)
Kiitos toivotuksista molemmille. Oletan, että kyse on allergiaoireista, siltä tämä nyt tuntuu. Histecillä hiljenee...
Saila: GI on ihana! Siinä on ihan huikeat kuvat. Tuo toinen onkin ihan uusi tuttavuus; odotan innolla, että pääsen siihen käsiksi (vielä en ehtinyt).
Kvitteni on kyllä ihana. Se jaksaa sinnikkäästi kukkia, vaikka maa sen alla on käytännössä ihan jauhoa. Olenkin päättänyt ottaa sen kohdan maanparannuskohteekseni oikein toden teolla, vaikka kvitteni kyllä viihtyy laihassakin maassa (MOT). Ehkä se kuitenkin on ansainnut edes jonkinlaisen lannoitetujauksen silloin tällöin!
Lisäksi se ansaitsisi kavereita vierelleen, sellaisia, jotka tukisivat sen kauneutta. Mietin jo parin tuijan siirtämistä sen kehyksiksi, mutta niitä pitäisi sitten ehkä pitää leikkaamalla siedettävän kokoisina, etteivät aivan ryöpsähtäisi jättiläisiksi vuosien kuluessa. Jatkanen miettimistä.
Meidän pitää sopia sushitreffit sitten, kun taas tulet mantereelle. Siihen saakka sun täytynee pärjätä Pirkalla.
Rvvsa: tervetuloa Tee & teehen! Kiva, että jäit lukijaksi. Sinulla on vinkeä nimimerkki, oikein puutarhablogin lukijalle sopiva ;-)
Sairastetaan samaa tahtia;)
Mulla on kurkku kipeä ja aamun aloitin varmuuden vuoksi sen huuhtelulaitteen kanssa;)
Toivottavasti voit jo paremmin!
Juu ei ollu allergiaa. Oli ISO flunssanjytky. Huuhtelukannu lorisee täälläkin kolme-neljä kertaa päivässä. Otin tuossa päivemmällä sellaiset kahden ja puolen tunnin päikkärit... mitäs siihen sanotte?
Pioni: pikaista paranemista sinulle. Ei ole kivoja nämä kevät- / kesäflunssat.
Lähetä kommentti