Tämän kevään kylvöt esimerkiksi menivät kutakuinkin kaikki päin prinkkalaa. Vain perusbasilikassa on hyvät alut, ja miksei nyt tomaateissakin, vaikka olisin kuvitellut, että tähän mennessä ne olisivat jo huikean isoja. Vaan kun eivät ole. Punalehti- ja thaibasilikat nyykähtivät jokainen, samoin timjamit (tosin niissä oli äärettömän vanhat siemenetkin). Meirami ja talvimeirami (mitä eroa? En todella tiedä. Ehkä juuri se, että toinen talvehtii, toinen ei?) ovat ihan hengettömän surkeita ompelulankoja kylvömullan päällä, eikä valkosipulikaan lupaa vielä toistaiseksi kovin kummoista satoa.
Mutta yrittänyttä ei laiteta. Kaipa tämä puuha joskus tuo edes kertaalleen ruokaa pöytään.
Tästä minä joskus toivoisin saavani ainakin perunaa. Tässä oli vanha mansikkamaa, josta nyt nostin vanhat ja huonokuntoiset taimet ylös. Samalla nousi vähän muutakin: itkettävä määrä juolavehnää, ruohotuppaita, voikukkaa, pari lupiinia, sekä sitä inhaa ohdakkeen oloista, jonka suikertavat juuret napsahtavat poikki pelkän ajatuksen voimalla, ja joka leviää jokaisesta pikkuvarpaan kynnen kokoisesta palasesta taas uuteen kasvuun.
Maata saa kyllä melkoisesti parantaa, ennen kuin tuohon saa mitään kunnollista kasvamaan. Kuvassa oikealla näkyvät hyvin ne savikökkäreet, joita lapioinnin ja talikonheilutuksen tuloksena sain aikaiseksi. Homma oli tosi tosi hikinen! Kyllä siinä muutamankin kerran mitä syvimmällä kunnioituksella ajattelin niitä ihmisiä, jotka todella välttämättä ovat joutuneet perunansa ja leipänsä itse maata kääntämällä kasvattamaan. Minä olen ihan amatööripuuhastelija heihin verrattuna, ja tulen aina olemaan. Silti haluan yrittää, ja näen unia itse kasvatettujen perunoiden syömisestä voisoosin ja silakoiden kera...
Tänään olisin saanut Ompulta kesäkurpitsan taimen. Olisi kovasti tehnyt mieli sanoa "kyllä, kiitos", mutta en sitten kuitenkaan uskaltanut. Olen niin onneton kasvisten hyödyntäjä - ainakin vielä tässä "uran" vaiheessa - että minun pitäisi ensin miettiä, mitä kurpitsoista tai kurpitsoille tekisin, ennen kuin voisin alkaa ylipäätään kasvattaa sitä, tai mitään muutakaan. Lämpimästi kiitän vielä kuitenkin niistä kompostikehikoiden tolpista, jotka auton perässä kotiin kuskasin. Kyllä minä vielä komeat kehikot pihalleni saan!
Tätä niihin kehikoihin ei kuitenkaan voisi kaataa. Tässä on päivän saalis mansikkamaalta. Mihinkähän tuon loppusijoittaisi...? Jätesäkkeihin vaan, ja toivomaan, että satun olemaan kotona, kun roskakuski seuraavan kerran käy?
Ja tässä melkeinpä paras äitienpäiväkukka: ensimmäinen äitienpäivälahjani kolmen vuoden takaa, rusokirsikka, on avannut ensimmäisen - ja vähistä nupuista päätellen myös yhden niistä harvoista - kukistaan. Puu on kasvanut kolmessa vuodessa hienosti korkeutta. Siitä tulee isona takuulla kaunis, kun se on ihana jo nyt.
5 kommenttia:
Oi kyllä onkin ihana kirsikka!
Hmm, en kyllä ole mitenkään minkään valtakunnan pionituntija. Lehdet näyttävät ehkä suomuisemmilta kuin minun juhannuspionin, jolla on nukkaiset lehdet. Mutta tuollakaan ei näyttäisi olevan kiiltävät...
Sinun perunamaan sisältö ja rakenne kuulostaa ihan samalta kuin minun! En kyllä ole sitä millään parantanut, toivonut vaan että kun vuosi vuodelta sinne kääntää kasvijätettä jonkin verran, niin savi helpottaa. Ja sitä kasvijätettähän riittää, kun on ne juolavehnät ja ohdakkeet...
Esim. sipulit kasvaa mun raskaassa maassa ruokottoman huonosti. Joka syksy kaivan maasta vain hivenen isompia kuin ne mitä keväällä istutin. Ja sitten keväällä taas uudet maahan. Optimisti on oltava, vaikka joku ehkä saattaisi kutsua tyhmydeksi ;-)
Kas, minullapa on ollut sellainen käsitys, että tunnet pioneja hyvinkin. No, eipä haittaa, vaikket tunnekaan :-D
Per...jantainen perunamaa. Olen tänään jatkanut sen kanssa taistelua. Saviköntsää kuin isoja kivenmurikoita. Mrrr!! Ja kun vanha ei ole mikään vauhtikone, kroppa on muutaman tunnin työn jälkeen ihan tattis.
Et kai sinä juolavehnää ja ohdakkeita oikeasti kääntele perunamaahan??
Vai jo kukkanuppuja pioneissasi, meillä ne uskaltavat juuri ja juuri kurkistaa mullan alta;)
Mutta tänään oli aivan uskomattoman lämmin kun lähdin töistä, +20 astetta!
Kyllähän Suomi näin keväisin ja syksyisin tuntuu aina aivan mahdottoman pitkältä maalta. On hämmästyttävää, miten eri tahtia kevät aina etenee. Mutta hei, jos teillä on ollut tänään noin lämmintä, pionisi kurkkivat ennen kuin huomaatkaan!
Kyllä oikeasti kääntelen. Kyllä mä niitä kitken sieltä koko kesän, kaivan talikolla tai lapiolla minkä jaksan, mutta kun kasvimaani koko on 6 x 12 metriä, niin en TOD lähde joka ikistä pientä tainta sieltä käsin nyhtämään ennen kuin keväällä jyrsin koko maan. Tää on hidas prosessi tää rikkaruohojen hävittäminen...
Lähetä kommentti