Amatööri puutarhaharrastelija, aktiivinen marttailija ja ammattimainen taivaanrannanmaalari kirjoittaa puutarhasta ja muista itselleen rakkaista aiheista.



sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Retkellä.

Eka Vekara innostui viikolla luonnon tutkimisesta, kun olimme pyöräretkellä ja näimme kahden kurjen laskeutuvan mielestämme lähipellolle. Poljimme kotiin kuin tuulispäät, hyppäsimme kiikareinemme autoon ja kaasutimme mutkat suoriksi, kun yritimme ehtiä näkemään pitkäkaulat. No, kurkia emme havainneet, mutta pikkumies näki kiikareiden läpi sen verran paljon muuta mielenkiintoista, että hän halusi uusia retken pääsiäisen aikaan. 

Tänään sitten teimme retkieväät, pakkasimme ne, kiikarit ja kameran reppuihin ja lähdimme ajelemaan jokivartta pitkin koko perheen voimin. Hieno sää jatkoi hellimistä, ei ollut kiire mihinkään ja kaikenlaista katseltavaa osui kohdalle. Oli mahtavan mukava retki!







Myös kotipihalla kevät etenee. Pari kaunokaista on jo aukaissut kukkanuppunsa, ja tarhakylmänkukan ihanat nuput ovat nousseet esiin.
 








Kevättyöt jatkuivat pihalla. Heiluttelimme haravaa hikeen saakka ja omenapuut saivat ötökäntorjuntaruiskutuksen "virkistyksekseen" helteisenä päivänä. Piha on kuiva! Maa oikein pölisi, kun rapsutimme kuivaa nurmikkoa irti, ja teki hirveästi mieli tarttua letkuun. Pitää kuitenkin malttaa vielä odotella; ei tämä kevät tällaisena voi kovin pitkään jatkua. Vesisade on takuulla jo nurkan takana. Sitten voi heitellä kevätlannoitteetkin, ja pian sen jälkeen toivon löytäväni hyvän paikan, mistä saa hakea pollen parasta perennapenkkien lannoitteeksi.

Iltapäivän lähestyessä illan taitetta minä yhtäkkiä leipäännyin. Ei enää yhtään puutarhapuuhaa! Harava heilahti melko äkäiseen takaisin puuvajan seinälle, ja sen sijaan istahdin Herra Miehen kanssa puutarhapenkille nautiskelemaan myöhäisen iltapäivän auringosta ja lasillisesta kylmää valkoviiniä. Elämä oli aika mukavaa juuri sillä hetkellä!

Ei se ole hullumpaa tietysti nytkään. Vatsa on täynnä herkullisen grilliaterian jälkeen, posket punottavat auringon lämmitettyä koko päivän (takakuistilla oli päivällisen aikaan mittarissa +25 astetta!) ja olemme päässeet jo aterioimaan ulos. Aikani minä tätä äimistelin, kunnes tajusin, että toukokuu alkaa ensi viikolla. No, minä olenkin pohojosesta, eikä siellä ihan joka vuosi olla t-paidassa huhtikuun lopulla... On ollut hieno pääsiäinen, ja tämän ihanuuden pitäisi jatkua vielä huomennakin. Kyllä on keli kahdessa viikossa muuttunut radikaalisti! En pane pahakseni :-D

6 kommenttia:

Saila kirjoitti...

No on todella sää muuttunut niin äkkiä ettei meinaa uskoa! Minä katselin muutamaa lumikasaa ja metsässä lumista tietä, jotka näyttivät pudonneen toiselta paneetalta. Mitä lumet täällä tekevät, t-paitamaassa?
Retkenne kuulostaa vallan mahtavalta, samoin valkoviini ja grilliruoka... no ei se pihatyökään nyt ihan mahdotonta ole, teidän kokoisella pihalla, sen jaksaa, vaikka kerralla tai ainakin melkein.

intopii kirjoitti...

Kyllä meillä oli kiva pyöräilyreissu. Saman retken kun tekee uudelleen sitten, kun lehdet ovat puussa, niin kyllä kelpaa!

Hehheh, haravointi tuli onneksi tänään Herra Miehen hartioista. Se EI ole suosikkipuuhiani. Monta muuta asiaa voin kyllä tehdä, mutta ei voi olla tylsempää puuhaa kuin kuolleen nurmikon kynsiminen irti :-<

santra kirjoitti...

Kaikkea kiva retkeltänne löysitte. ;)

intopii kirjoitti...

Santra, kyllä! Oli ihan mahtavaa voida pysähdellä ihmettelemään kevään ilmiöitä. Tänään olen nähnyt jo hiirenkorvilla olevan koivunkin <3

SaijaH kirjoitti...

Ihana blogi, Intopii! Hyvä, että sisko vinkkasi :)
Minäkin olen saanut oikean puutarhaherätyksen oman pihan myötä, tässä pläntissä sitä puuhaa riittääkin vuosiksi eteenpäin...
Peräänkuulutit yhdessä kirjoituksessa sitä pollen parasta, jos ämpärillisen tai pari tarvitset niin meiltä saa hakea, haettiin tutuilta peräkärryllinen. Samalla voisit katsastaa sen puutavaran jos vielä nikkaroit?
Joko arvaat kuka ;)

intopii kirjoitti...

Apua, Omppu! Olen kyllä ihan piha... eiku en ehkä olekaan :-) Puutavaran katsastus taitaa paljastaa. Jos meillä oli puhetta siitä siskosi luona, jo "ennen lumia"?

Tulen mielelläni katsastusmatkalle! Pollen parasta taidan saada säkkikaupalla naapurin kautta, mutta jos se ei onnistu, otan ämpärin mukaan tullessani :-D

Vaihdetaan siskosi kautta yhteystietoja; mulla ei taida olla sun numeroa / meiliosoitetta.

Kiva, kun kävit lukemassa!