Nyt, kun olen keksinyt itselleni pientä puuhasteltavaa talvikausiksi(kin), jotkut viikot ovat ehkä näin pienen pojan äidille ja ison miehen vaimolle vähän ruuhkaisia. Joka maanantai on puutyökurssi, joka toinen viikko Marttailta, kerran kuussa oma "ompeluseura" ja siihen päälle vielä Naisten Pankin iltariennot, jotka toistaiseksi hakevat vielä lopullista frekvenssiään. Kun on ollut kolme vuotta vain kotosalla, kalenterin äkillinen värittyminen erilaisten rientojen johdosta on ihanaa, mutta myös hieman hämmentävää.
Harmillisinta on silloin, kun happeningit osuvat samalle viikolle - ja torstaina vielä kaksi päällekkäin - kuten tällä viikolla. Kolme arki-iltaa poissa on aika paljon.
Tämän viikon menoista maanantainen jäi tosin väliin, kun Herra Miestä kuljettava bussi ei ensin saapunut pääkaupungin laitureille silloin, kun sen olisi pitänyt, ja oli sitä myöten myöhässä myös täällä päässä. Olisinhan minä voinut mennä nikkaroimaan myöhässäkin, mutta päätin mielummin jäädä kotiin kuin lähteä kauhealla tohinalla puoleksitoista tunniksi tekemään jotain. Pelasimme sitten porukalla Muumin purnukkakisa-peliä, mikä oli aika mainiota puuhaa sekin!
Eilen oli Marttojen vuosikokous. Olin lupautunut nettisivuja tekemään (en siis alusta saakka, vaan valmiille pohjalle, lihaa luiden ympärille -mallilla!) ja halusin muutenkin mennä paikalle, joten pakkasin isoäidin neliöt työkaluineen kassiin, heittelin villasukat perään ja päällimmäiseksi laskin vielä varalta kameran, jos sitä satuttaisiin nettisivuja ajatellen tarvitsemaan. Ja olin kerrankin ajoissa paikalla, kun HM ehti hyvissä ajoin kotiin.
Hämmennykseni oli suuri, kun minusta tehtiin sekä kokouksen puheenjohtaja (onneton satuin istumaan yhdistyksen puheenjohtajan oikealla puolella, eikä vuosikokouksessa vars.pj saa toimia nuijanheiluttajana) että hallituksesta eronneen jäsenen korvaaja. Ja tämä oli kokonaista kolmas Marttailtani :-D Huikea uraputki, saman tien hallitukseen!! Että ei kun lisää iltamenoja, vielä on kalenterissa tilaa...
Voin kyllä pienellä äänellä tunnustaa, että en ole hirveän harmissani. Olen niin monta vuotta haaveillut Marttatoimintaan osallistumisesta, ja jos nyt pääsen saman tien rytinällä hommaan mukaan, olen kyllä tosi iloinen.
Tämän päivän pyörin Jumbon uumenissa. Lähdin sinne serkkuplikan seuraksi, jolla oli hentoisen vartensa peitoksi hakusessa lämmin villatakki. Mitä vielä! Kuten olen jo moneen kertaan todennut: nyt on kuulkaa kevät. Myynnissä oli kaikenlaista kaunista pastellisävyä, shortseja (totta on), hihattomia kesämekkoja (en valehtele tästäkään) ja unelmankeveitä hamosia. Voi ällistysmies, tule ja pelasta...
Siinä reilun kahden tunnin kiertelyn aikana oli hyvä yhdessä todeta, että naisen pitäisi olla tasan tarkkaan keskikokoinen ja keskimittainen, jotta vaatteita löytyisi. Hän on kokoa 32, minä olen kokoa 44 - ei löydy millään mieluisia. Mietittiin siinä, voisiko läskejä tasata näin sukulaisten kesken, mutta ei keksitty hyvää keinoa.
Vaan minähän en kohta ole enää ylipainoinen ollenkaan. Puolitoista kuukautta olen jo joka päivä - no, lähes - laittanut hien virtaamaan kuntopyörän selässä, hyvän musiikin tahdissa, ja tämä ei-vehnäinen elämänsuuntakin pudottanee jonkin verran painoa - ainakin toivon niin. Vuoden alusta tähän päivään olen jättänyt toivottavasti lopulliset hyvästit jo kolmelle ylimääräiselle kilolle. Olen oikein tyytyväinen, vaikka en aivan puhdasoppisen painonpudottajan tavoin olekaan muuten elänyt. Vaan ei kai sitä elämää voi kerralla kokonaan muuttaa? Minulle ruokavaliomuutos on jo nyt tällaisenaan aivan valtavan iso opettelemisen asia, ja kuvittelisin, että se vaatii jonkin verran punnertamista (henkistä!) ennen kuin voin sanoa syöväni pysyvästi toisin kuin tähän saakka.
Serkku yritti houkutella minua asettamaan ylipainon vähentämiselle tavoitteetkin, mutta siihen koukkuun en onneksi tarttunut. En halua asettaa itselleni mitään tavoiteaikatauluja tai -painoja, vaan mielummin keskityn opettelemaan uutta elämäntyyliä ja katson, mihin sen kanssa pääsen. Eikös olekin parempi idea?
Hämmästyttävintä tässä ylipainon vähentämisessä on muuten se, että minä en suunnitellut tätä millään tavalla. Joulun aikaan tai uutena vuotena ei ollut minkään valtakunnan ajatustakaan asiasta. Sitten se vaan... no, alkoi. Nousin pyörän päälle yhtenä aamuna. Ja sitten tein saman toisena aamuna. Kolmantena aamuna. Ja lähes jokaisena aamuna sen jälkeen. Sen kummemmin asiaa miettimättä. Puoli tuntia musiikin tahdissa vauhtia ja vastusta vaihdellen riittää rapakuntoiselle vallan mainiosti. Ja koska olen itsekseni kotona, saan vielä polkiessa laulaa hoilottaakin minkä puuskutukseltani pystyn. Vapise, Madonna, täältä minä poljen!
Kunhan tuo armoton pakkanen hellittää, teen taas harrikirvesniemet ja lähden sauvakävelyllekin. -17 astetta ei oikein herkistä kävelyyn. Mielummin hikoilen kuistilla aurinkoa ikkunoiden läpi ihaillen ja käännän pyörän vastusta suuremmalle, kun soittimesta tulee oikein hidas kappale. Harmi, ettemme omista cross-traineria tai soutulaitetta (saati, että niille olisi meillä tilaa), siinä saisi samalla talikonheilutuskäsivarretkin työvalmiuteen :-)
Kompostinkääntämistä odotellessa...
2 kommenttia:
Hyvä hyvä! Oletkin puutarhan kevättöiden koittaessa supernaiskunnossa, ja sitä silloin oikeasti tarvitaankin. Ei mikään huono idea, eikä myöskään huono tapa aloittaa uusi vuosi. Itsekin ryhdyin katsomaan syömisiäni vatsatautini jälkeen, siitä oli jotenkin luonteva jatkaa vähän kevyemmällä ja terveellisemmällä linjalla, kun röörit oli tyhjennetty ja putsattu. Olen voinut reippaammin. Kun ei ole perhettä kelle kokata, tulee tosi helposti syötyä vain juustoleipiä aterioiden sijasta. NYT syön salaatteja ja kasvispainotteisia ruokia ja tuntuu, että virtaa on enemmän kuin vuosiin. Se on oikeasti tosi hienoa, ja että sen saa ihan itse aikaan, vielä hienompaa! Onneksi olkoon siis! Pyöräilysi kuistilla aamuisin kuulostaa oikeasti tosi kivalta touhulta.
Niin ja onnea Marttauran rakettimaisesta alusta! Huh, tämmöinen hämäläinen hengästyy.
Minä taas voin paremmin nyt, kun syön kevyemmin ja välttelen rakastamaani pastaa (voi nyyhkis!). Jos sinun ja minun kokemukset lyödään yhteen, voidaanko sanoa, että terveellisesti SYÖMINEN olis niinku ihmiselle tosi kätsä juttu? :-D
Pyöräily on kivaa. Siis oikeakin pyöräily, ulkona. Olen pienen ikäni pyörällä kulkenut paikasta toiseen, ja vasta viimeiset seitsemän vuotta käyttänyt liikkumiseen autoa (jolloin pyörä kyllä jäi saman tien, ja se näkyy minusta).
Marttailu vei positiivisella tavalla kyllä mennessään, mutta ehkä vähän vauhdikkaammin kuin ajattelin. No, jos tällä mennään niin sitten mennään. Ihan mukavaa ja mielenkiintoista päästä toimintaan sisälle koko rahalla. Pitää vaan itse pitää nyt jöötä itselleni, etten tässä tekemisen innossa a) ota liikaa hommia ja aktiviteetteja kokonaisuuden (perhe, ystävät, koti) kannalta ja b) ammenna oman jaksamisen kaivoa tyhjiin heti kerralla.
Lähetä kommentti