Tavallinen vappusää - ja muutama ilonaihe

Voi miten tuli Rovaniemen vaput mieleen, kun tämän ja eilisen päivän säätä ikkunasta "ihailin". Lämpötila on kuin onkin plussalla, vaikka taivaalta tulee räntää, rakeita ja vettä. Oi ihana toukokuu vaan kaikille. Hmph.

Japaninruusukvitteni tekee urhoollisesti nuppuja, vaikka maa taustalla on rännästä valkoisena.

Ihana vanha pensas, joka meidän pihalla on ihan ihmeellisessä paikassa, pyöräkatoksen takana, mistä kukaan ei sitä näe, ellei mene katsomaan. En ihmettelemästä lakkaa: mitähän istuttaja on miettinyt...?

Tenavien Ressua, suurta kirjailijaa, lainaten: Oli synkkä ja myrskyinen yö... eiku iltapäivä. Onneksi pilvet lopulta tekivät lähtöä. Terveisiä Helsinkiin!

Ja sitten niihin ilonaiheisiin. Omenapuiden alle istuttamani helmililjat leviävät vuosi vuodelta. Oli siellä alunperin pikkutulppaaneitakin, mutta ne alkavat jo taantua. Nämä eivät. Ja näyttävät aivan syötävän suloisilta!

Yksi harvoja keltaisia ei-sipulikukkia pihallamme: kevätesikko. (Eipä noita sipulikukkiakaan hirveästi ole.) Tämä on saanut armon, sillä minua viehättää aika tavalla tuo kukan hennonkeltainen sävy. Samassa penkissä, hieman toisessa kohdassa, on tunturiunikoita, joiden kukassa on vähän sama ujo keltainen. Niiden soisin kylväytyvän penkissä laajalle.

Viimeisenä päivän valtavin yllätys! Ostin toissa keväänä tulitikun mittaisia idänmiekkaliljavauvoja pikkurahalla puutarhatuttavaltani siinä toivossa, että ihanuudet pihallamme selviäisivät. Ensimmäisen kesän norkosivat mitenkuten, viime kesänä heitä ei näkynyt enää. Jokin ihme etiäinen sai minut kuitenkin pitämään merkkaustikun maassa ja jättämään istutuskohdan rauhaan. Ja katso: sieltä he taitavat sittenkin nousta!! Huomaa: merkkaustikussa kylvövuosi on -08, joten eivät nuo vihreät parsinneulat mitään eilisen teeren poikia ole.

Itku saattaa tirahtaa, jos nuo osoittautuvat lopulta joksikin, minkä lintu on tuonut, mutta ainakin nyt olen onnen kukkuloilla. Wau!

Päivän puuhana on ollut - sen, minkä vatsatautia potevan Eka Vekaran hoivaamisenlta olen ehtinyt - istutusalueen suunnittelu olohuoneen ikkunan eteen. Opin idean jostakin Alan Titchmarshin ohjelmasta, ja sovelsin sitä.

Otin kuvan "ongelmapaikasta", piirtelin kuvankäsittelyohjelmalla siihen eri kokoisia kolmioita, ja tulostin kuvan. Sitten otin kuultopaperia ja aloin täytellä niitä kolmioita.

Jotkut noista kasveista ovat jo olemassa, osa täytyy vielä mielikuvitella. Oikealla on esimerkiksi vielä häiritsevän tyhjää. Siihen mieleni minun tekevi jotakin vaaleaa: valkokirjavalehtinen, tai miksei hopeaan taittuva, aidankorkuinen pensas. Tai edes heleän vihreälehtinen. Keltakirjavalehtistä en osaa ajatella, sillä jotenkin purppura ja keltainen eivät mielikuvissani sovi yhteen. Violetti ja keltainen ovat ihan eri juttu, ne kyllä vastaväreinä käyvät toistensa täydentäjiksi, mutta purppura on liian... ruskeaa.

Puu on toinen haaste. Ihastuin sydänjuuriani myöten kuriilienkirsikkaan, mutta se vaatisi hiekkaisen maan. Mitä meillä on vain haaveissa. Mikä muu puu siihen sitten enää kelpaisi, jos kaikki tuntuvat "second best" -vaihtoehdoilta? Mietin, tuumaan ja pohdin, ja rullaan taimistoluettelot hiirenkorville merkatessani potentiaalisia vaihtoehtoja.

Vaikka olen yleensä aika "wash and go" -tyyppinen kasvien valinnassa, ja otan kertaheitolla sen, mikä miellyttää, ajattelematta, a) sopiiko se pihan kasvuolosuhteisiin tai b) onko sille paikkaa, tuota istutusta haluan nyt tuumailla rauhassa (sanoo hän, joka on jo ostanut siihen purppuralehtisen lännenheisiangervon ja sirotuomipihlajan. Mutta niitäkin pohdin pitkään, mikä minulle on ihan tavatonta). Olisi niin mukavaa, jos ikkunasta voisi katsella jotakin, mihin on todella tyytyväinen. Ja mikä mukavasti pimentäisi naapurinmummon "tosi-teeveen" meidän puolelle.

Tarina jatkuu.

Vanhakin nyt nuortuu.

Tein pihallemme ensimmäisen ison kukkapenkin jo vuonna yksi ja kaksi, eli ehkä n. 2007 kesällä. Siitä tuli sini-valko-violetti-limenvihreä, erilaisin lehtimuodoin ja purppurakeijunkukin maustettuna. Ajattelin silloin, että se on siinä, ja se saa kasvaa täyteen ihan rauhassa.

HAHA! Tänä keväänä olen tuijottanut sitä tuijottamasta päästyänikin (toki pää kallellaan) ja miettinyt, miksi ihmeessä se vain on niin - tylsä. Puutarhakollegat muistuttivat jo aikaa sitten, että siitä puuttuvat Alanin kolmiot, mutta silloin en osannut lotkauttaa ammattilaisenkaan ajatukselle korvaani.

Nyt korvat ovat niin lotkollaan, että. Jo lähti ensinnäkin tiivistymään koko alue kohti vasenta reunaansa, ja toiseksi sinne rupesi syntymään paikkoja soukille ja korkeille kasveille. Onni onnettomuudessa on yhden virpiangervon innokas kasvu: se työntää pimentoon kolme komeaa kiiltoleimua, jotka välttämättä tarvitsevat uuden sijoituspaikan. Yksi niistä jo lähtikin siniseen penkkiin, ja sai Albomarginata-kuunliljan ja vanhan siperiankurjenmiekan vierelleen. Toiset muuttanevat perässä, jahka saan päätetyksi sen kolon, mihin ne kuuluvat.

Jälleen kerran nostan arvoon arvaamattomaan sen kaikkein tavallisimman heucheran, 'Palace purplen'. On komean kokoinen, varma kasvaja, ja antaa sopivasti maustetta melkein minkä tahansa istutuksen joukkoon. Silti täytyy sanoa, että olisi kiva löytää joku muukin purppuralehtinen varma nakki kuin se, tai joku muu keijunkukka. Yksi kolmesta 'Brunette' -kimikistä penkissä on edelleen hengissä, mutta en oikein usko, että se jäisi paikalleen ypö yksinään. Penkin "focal pointin" paikkaa kun pitää hallussaan 'Festiva maxima' -pioni. Kimikki saattaa hilppaista portinpielen penkkiin neljänneksi, vaikka neljää kappaletta samaa kasvia ei suositellakaan vierekkäin. Pariton määrä pitää olla, ja jostain ihmeen syystä se on kyllä aivan totta.

Kurjenpolvia olen tänä keväänä nähnyt myynnissä oikein tumman purppuralehtisinä, mutta kun ne a) ovat siellä Muhevaisessa, ja b) sielläkin maksoivat maltaita. Eivät siis ole ainakaan vielä mikään todellinen vaihtoehto.

Kiiltoleimun ohella penkkiin on sen sijaan ainakin mielessäni tyrkyllä korkea lehto- tai loistosalvia. Niiden kukat ovat väriltään juuri passelit, ja joissakin on sitä purppuraa varsissa. Lisäksi ne kukkivat pitkään. Vaan niilläkin on hintansa, eikä omat siemenkasvatukset ole vielä tuottaneet mitään, mikä kasvaisi komeasti ylöspäin.

Olen siis pulassa. Elli, heilautatko taikasauvaa? Minä lähden näkemään ratkaisuista unia.