Amatööri puutarhaharrastelija, aktiivinen marttailija ja ammattimainen taivaanrannanmaalari kirjoittaa puutarhasta ja muista itselleen rakkaista aiheista.



keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Yksituntisia odotellessa.

Siitä lähtien, kun saimme Eka Vekaran, puutarhanhoitoni on suurimmaksi osaksi keskittynyt niihin yksituntisiin (ja pienempiin aikayksiköihin), jotka saan varastetuksi äitiydeltä, puolisoudelta, ystävyydeltä, marttaudelta, työntekijyydeltä ja miltähänkaikeltavielä.

Viime aikoina yksituntiset ovat olleet vähissä. Koulusta kadehdittavan pitkällä kesälomalla olevalle Eka Vekaralle on pitänyt järjestää kaikenlaista aktiviteettia, jotka ovat jostakin syystä valuneet vaikuttamaan myös ilta-aikoihin. Viikonlopuista puhumattakaan.

Minä en siis ole tehnyt puutarhassa mitään, mikä olisi edistänyt asioita, viimeiseen puoleentoista viikkoon. Uuuh, että harmittaa. Myös sää on tietysti hidastanut tahtia; kylmä ja märkä juhannusviikko on tuntunut tähän saakka käsitteelliseltä vitsiltä - ainakin tässä mittakaavassa - mutta eipä vaan: täällä se on ihan livenä. Viisi astetta lämmintä aamuisin, autoon kankunlämmitin päälle liikkeelle lähtiessä ja villasukkahipat kotona iltaisin.

Paitsi että tänään iltapäivällä oli kaunis sää. Käytin sen hyödyllisesti - sisällä puuhastellen. No, puolustuksekseni on todettava, että meillä on lainalapsi kylässä - kummipoikamme on visiitillä.

Ulkona tapahtuvaa olen tarkkaillut lähinnä ikkunasta. Ilokseni sain eilen jotakin katseltavaa: sinitiainen verotti tänä vuonna runsaina kukkineiden pihlajien kuihtuneista kukinnoista siemeniä - terveisiä vain niille siemenille, jotka asianmukaisen linnunsuolireitin läpi kuljettuaan päätyvät itämään jossakin muiden iloksi.

Sinitiainen on lintu, johon suhtaudun kaksijakoisesti. Pidän valtavasti sen ulkonäöstä; on hassua, että meidän tavallisten lintujemme joukossa on tuollainenkin jalokivivärein maalattu tipunen. Mutta että voi olla uuvuttavaa seurattavaa! Harva lintu on yhtä levoton ja ylitouhukkaan oloinen kuin sinitiainen. Olin todella onnekas, että sain edes tuon kuvan napsaistua. Mutta minulla on todella monta kuvaa siivistä, pyrstöstä ja puolikkaasta linnunpepusta :-D


5 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Sinitiaiset ovat tosiaan valtavan koristeellisia ja hasukoja merimieslakki päässä touhuilijoita.
Voi että, toivottavasti pääset pian viettämään laatuaikaa puutarhassa.
Viileää on - tänään postireissulla minulla oli sukkahousut farkkujen alla, eikä ollut yhtään liian kuuma. Ääh. Onko ikinä kellään ollut kesäkuussa aiemmin? Ei mulla ainakaan.

Cheri kirjoitti...

Meillä asuu pihapöntössä sinitiaisperhe. Ne panivat terhakasti hanttiin kirjosiepon valtausyrityksille ja saivat pitää kotinsa. Puutarhalle käytetään se aika mikä milloinkin liikenee.

Nettimartta kirjoitti...

Sinitintti on tosiaan vinkerä kuvattava. Hyvä kuva.

pioni kirjoitti...

Täälläkään ei puutarhatouhut juuri etene, mieluummin istun sisällä ja vain katselen pihamaata tälläisilla ilmoilla:)

intopii kirjoitti...

Saila, ainakaan minä en enää käytä sukkahousuja kesäkuussa, en edes näillä säillä. Hitto, palellaan sitten, mutt niitä en jalkaani vedä - ennen kuin sitten taas vedän.

Cheri, kannustustsempit teidän sinitiaisille! Harvoin näkee tuollaista lintusiviilirohkeutta.

Nettimartta, hankalampaa kuvauskohdetta ei montaa ole. Aina vaan kääntyi pyllistämään. Ärh.

Pioni, katseleminenkin on tosi tärkeää! Siinä saattaa saada kuningasideoita. Ja pysyy lämpimänä.