Juu. Juuri sitä(kin) minä olen. En tyydy aivan tavanomaiseen, vaan kasvissa ekstrabonusta on aina joku juju. Ja tuo keräilijäominaisuus on vähän hankalakin, kun piha tuppaa täyttymään vain muutamasta sitä tai parista tätä, kun kokonaisuus olisi huomattavasti herkullisempi, jos sitä tai tätä olisi kerralla runsaasti.
Tunnustuksen saajan tulee kiitosten lisäksi vastata seuraaviin kysymyksiin:
1. Miten puutarhainnostus ja puutarhablogin pitäminen syntyivät?
2. Mikä on erikoisin, ihmeellisin, harvinaisin, tunnearvoltaan suurin tai kaunein lempikasvisi?
3. Mikä on puutarhafilosofiasi?
Eli ihan tuollaisia vasemmalla kädellä vastattavia kysymyksiä... Onneksi olen vasenkätinen. Tässä tulee:
Puutarhainnostus syntyi pikkuhiljaa. Ennen kuin minulla oli oma piha - rivitalossa tuossa tuonnempana - kasvattelin keskinkertaisen kiinnostuneesti huonekasveja. Jostakin ihme kipinästä siirryin rivitalon asukkina hankkimaan ja hoitamaan kasveja sille pienelle pläntille, joka kolmiomme etuoven ulkopuolella sijaitsi. Sillekin pihalle ehdin hankkia jos minkälaista kasvavaa, osa jäi henkiin ja osa meni manan majoille niinä seitsemänä vuotena, jotka piha oli meidän. Eron hetkellä teki mieli kaivaa osa kasveista mukaan, mutta muutto oli marras-joulukuun vaihteessa, joten se oli vähän hankalaa. Nyt en enää edes juuri muista, mitä siellä kasvoi. (Pitäisikin keväämmällä käydä "vakoilureissulla...")
Puutarhablogia edelsi monivuotinen seurustelu puutarhaystävien kanssa Puutarha.net -keskustelupalstalla. Totuin siis siellä kirjoittamaan yhtä sun toista tästä hörhöilystä. Ajatus blogista lähti kypsymään vähitellen, mutta - uskokaa tai älkää - uskallus puuttui. Mietin tosi pitkään, haluanko kirjoittaa julkisesti niin toisella tapaa kuin keskustelupalstalla (kommentti tuonne, kysymys tänne). Kaikesta tästä vuodatuksesta huolimatta olen nimittäin tosi haluton puhumaan itsestäni. Lopullisen sinetin blogin perustaminen sai sydämellisestä, ihanasta, hienosta Julia ja Julie -elokuvasta, jossa leffan Julie ryhtyi kokkaamaan läpi amerikkalaisen tv-kokkiesikuva Julia Childin keittokirjaa ja alkoi pitää blogia siitä. Päätin, että bloggaan asiasta, eli puutarhasta, en muusta. (Kuten pitkään mukana olleet, tai uudetkin, jos ovat tehneet retkeä muinaismuistoihin eli vuoden taakse, tietävät, mukaan on tullut myös toinen suuri rakkaus eli joulu, täyttämään talvisesongin hiljaisuutta pääasian äärellä.) Kuten Julie, olin haltioissani ensimmäisistä lukijoistani, mutta olen yhä lapsellisen innostunut nähdessäni, että täällä on käynyt joku jättämässä merkin käynnistään tai jopa liittynyt lukijoiden joukkoon. Kirjoitan JOILLEKIN!! Eläville ihmisille! Wau.
Erikoisin, ihmeellisin, jne jne. kasvi. Eksoottisimmat (lue: arimmat) ovat ehkä samettisumakki, joka käy parhaillaan läpi ensimmäistä talveaan ulkona, ja tumman purppurainen mustaselja 'Black lace', jota joskus muistan suojata talveksi ja joskus en. Se pysyttelee hengissä, mutta ei kuki oksien palelluttua aina tyveä myöten. Voi siellä muutakin olla, mutta nuo tulivat mieleen. Kauneimpia mielestäni ovat kaikki kurjenmiekat, pienimmästä kevätkukkijasta suurimpaan tarhakurjenmiekankukkaan. Rakastan niitä. Ihan todella. Sen ihmeellisemmän täydellisiä kukkia ei minulle ole olemassa. Valtava tunnearvo liittyy ensimmäisenä äitienpäivänäni saamaani rusokirsikkaan (vaikka sen alkuperäisen perikin hukka saman tien ja nyt pihalla kasvaa parempikuntoinen versio). Jos tästä joskus muutamme, siitä luopuminen tulee olemaan vaikeaa. Myös toinen äitienpäivälahja, 'Moskovan kaunotar' -syreeni on todella rakas! Tunnearvoa on lisäksi kaikilla niillä kasveilla, jotka olen vuosien varrella taimivaihdoissa vaihtanut tai saanut Puutarha.netin puutarhaystäviltä. Niillä kaikilla on antajansa kasvot, ja niistä muistan ystäviäni eri puolella Suomea. Harvinaisuuksia? Niitä minulla ei taida olla. Siis jos puhutaan todellisista harvinaisuuksista. Ehkä ihan joka pihalla ei ole tätä(kään) määrää kirjavalehtisiä kasveja, joten osa niistä voi tuntua vähän harvinaisemmilta jonkun mielestä. Mitään ulkomaaneläviä tai supererikoisuuksia täällä ei kuitenkaan ole.
Ja tästä päästäänkin puutarhafilosofiaani, joka on: "Mikä täällä ei paapomatta menesty, joutaa olla menestymättä." En siis jaksa paijata ja hoivata ja hyysätä (kas, siksi se seljakin jää yleensä suojaamatta) ihan hirveitä määriä. Sumakin suojasin täksi talveksi, mutta kovin suurta ponnistelua vaativia kasveja en pihalleni halua. Vaikka rakastan puutarhassa puuhastelua, haluan voida siitäkin vain nauttia, enkä raataa henkinen raippa selässä viuhuen. Tosin sekään tunne ei ole vieras; aina sitä jossakin vaiheessa kesää vähän pakottaa itsensä liikkeelle. Puutarhailuni olemukseen kai kuuluu myös se, että pihalla mielummin teen kuin lepään. En oikein osaa olla ja nauttia vain; johtuneeko siitä, että vieläkään pihassani ei silmä lepää :-D Ihastelisin kyllä mielelläni, ja teenkin sen jokapäiväisillä pyllötyskierroksillani, mutta ihastelu keskittyy silloin aina johonkin yksittäiseen ilontuojaan ennemmin kuin kokonaisuuksien tarkasteluun. Mikä on kyllä luontoni vastaista: muutoin elämässä olen ehdottomasti ennemmin kokonaisuuksia katseleva kuin yksityiskohtiin takertuva.
Kun tässä selasin vielä vastauksiani, pysähdyin kohtaan "Voi siellä muutakin olla, mutta nuo tulivat mieleen". Tämä nimittäin oli alunperin aihe, minkä vuoksi avasin blogin tänään. Piti kirjoittamani aiheesta Veretseisauttava puutarhadementia. Olen viime päivinä selannut taimiluetteloita ja -verkkokauppoja, mutta mitään en ole päättänyt ostaa. Huomaan koko ajan miettiväni, että mitähän ihmettä siellä pihalla olikaan...? Voitteko kuvitella: minä en muista, mitä tuolla ulkona kasvaa. En kuollaksenikaan saa päähäni, onko jossakin aukkoja, tarvitaanko täytettä vai laajennusko olisi tarpeen (eiku sen mä tiedän muistamattakin: AINA voi laajentaa).
Voisiko lumi ystävällisesti sulaa nyt jo pois, että pääsisin laskemaan lampaat ja ehkä lopultakin myös listaamaan ne (jotta dementia ei niin vaivaisi ensi talvena). Jospa täällä ensi keväänä näkyy naapurien iloksi jotakin aivan uutta: pyllöttävä puutarhuri pyörii pihalla raahaten kannettavaa tietokonetta mukanaan ja näpytellen siihen listaa kasveistaan...
Blogitunnustus tulisi jakaa eteenpäin viidelle blogille. Minun ongelmani on sama kuin viimeksi: luen itse niin harvoja blogeja, että saan antaa kiitosta aina samoille tahoille. He kaikki löytyvät tuosta vierestä <3
7 kommenttia:
Olipa se nopea kirjoittamaan romaanin! :-o
Mullakin on dementia, tai tämä on ensimmäinen vuosi kun en tarkaan enää muista mitä missäkin on, ja todellakin - mitä olen istuttanut. Olen kylläkin väittänyt, että tämä johtuu dementian sijaan siitä, että nyt vuosia ja kasveja on kertynyt jo sen verran, että lajien määrät alkavat olla liian suuria pienen ihmisen muistaa.
Lempikasvilistastasi tuli mieleen yksi asia, minkä unohdin mainita omassa blogissani, mutta hällä väliä, ketä se nyt yleensäkään kiinnostaa, pitääpähän vain päästä puhumaan lisää kasveista. Kun mainitsin että en pidä jäykistä kasveista, niin eikö kurjenmiekka ole juuri sellainen. Vaan kurjenmiekkapa kuuluu minullakin todellisiin lempikasveihin, miten kiehtova kukka!
Niin että ota tästä hulluudesta nyt sitten selvää. Tätä kai ymmärtää todella vain toinen hullu, niin kuin sinä esimerkiksi.
Kah, enpä ollut koskaan tiennyt, että näpyttelet blogiasi vasemmalla kädellä :-D
Joo, kato kyllä mä silloin olen nopea, kun on tärkeää asiaa kirjoitettavana (eikä tartte ajatella, kun asia on ihan kristallinkirkas).
Hei, sun selitys unohduksille on parempi kuin mun selitys. Ostan sen, kiitos! Ja kurjenmiekat. Niistä ei mitenkään VOI olla pitämättä. Tai voi kyllä, mutta ei voi olla rakastamatta. Tänään posti toi Kauppilan luettelon, ja melkein silmät putosivat päästä. Voiko tilata yhdeltä sivulta kaikki kasvit...?
Vasen on valttia :-D Paitsi tässä näppäimistöllä työskentelee kyllä oikeankin käden sormet. Jos jostakin olen kiitollinen suomalaisen peruskoulun ainevalintajärjestelmälle ja omalle ihmeelliselle etiäisviisaudelleni murrosikäisenä, niin kymmensormijärjestelmän oppimisesta konekirjoitustunneilla. Kyllä nykyelämä on niin vallattoman paljon helpompaa, vaikka silloin se asdf jklö fdsa ölkj tuntui ihan idioottimaiselta.
Dementia vaivaa tässäkin osoitteessa asuvaa sillointällöin, sen takia aloinkin kirjoittaa koneelle kaikki kasvini. Paitsi etten varmaan ole muistanut sinnekään kirjoittaa ihan kaikkia...
Ja onnea tunnustuksesta, oikeaan osoitteeseen se on lähetetty.
pioni: kyllähän minäkin olen joskus aloittanut listan kasveistani, mutta se taitaa olla vuodelta 2010 tai jotain. Kiitos onnitteluista ja kauniista sanoistasi! Mielelläni jaan tunnustuksen myös sinulle <3
Pitkälti samoilla linjoilla puutarhan suhteen, jos ei niin ei..
Haastetta pukkaa..käyhän kurkkaamassa..
Voi miten mainio juttu! Onpas kiva, että rohkaistuit blogistiksi :)
Kiitos, ansa <3 Kävin kurkkaamassa, ja otan haasteen vastaan.
elämäni matkat: kiitos sinullekin! On tämä blogin kirjoittaminen osoittautunut kyllä yllättävän hauskaksi puuhaksi. Puutarhapäiväkirjanakin toimii, päiväkirjana kaikin tavoin, vaikka en joka päivä kirjoitakaan.
Lähetä kommentti