Mauri(l)aisten maa.

Meidän huushollissa varmin kevään merkki on se, että talomme muuttuu mauriaisten maaksi. Nämä eivät siis ole maureja, muinaisia Afrikan pohjoisosan pitkiä tummia ihmisiä, vaan parsinneulan silmän kokoisia mustia pirulaisia, jotka marssivat tehokkaina armeijoina sisään ulkoseinien pienimmistäkin koloista nauttimaan meidän vaivalla aikaansaamasta lämmöstä (rahat sähkölämmitykseen tienataan hiki hatussa ja puulämmityksen eteen huhkitaan sitten kantamalla puita vajasta sisään...). Toistaiseksi en onneksi ole löytänyt yhtään murkkua meidän ruokien kimpusta, ainoastaan eteisen lattialta, kodinhoitohuoneen lattialta, keittiön lattialta, pesuhuoneen lattialta, keittiön työtasolta ja - tiskikoneen luukun ympäriltä.

Suoritimme huomattavan myrkynsirotteluoperaation, pyyhimme puhdistusaineella kaikki mahdolliset pinnat, mihin ne suinkin olisivat voineet jättää "sokerivanojaan" ja salapoliisityönä selvitimme lopulta tämänhetkisen marssirintaman lähtöpisteen. Tulevat kehvelit tiskikoneen päällisen ja työtason välisestä millin kokoisesta kolosta. Mitenkäs sen myrkytät, kysyn vaan? Taitaa olla parempi kiskoa kone ulos kolostaan ja katsoa, mitä sen alla / takana on. Yäk.

Nyt ei taas auta kuin ottaa vihikoiramainen nöyrä, nenä maata viistävä asento siihen saakka, että maa sulaa. Tai asento tulee itse asiassa ihan automaattisesti ensimmäisten murkkuhavaintojen jälkeen. Vieraatkin ihmettelevät pälyilyämme, kunnes selitämme, että vieraan vallan edustajat yrittävät vallata maamme ja talomme. (Maat ovat jo valitettavasti mennyttä, sen huomaa kesällä, mutta taloamme ne eivät saa!!)

Riivattu, että ottaa päähän. Harmitusta lieventää vain viherrys ikkunoilla: kylvöt ovat itäneet oikein pontevasti! Heinäkasveja tulee, basilikaa tulee, tomaatit ovat jo komeasti sirkkalehdellä. Akileijat ovat juuri murtautuneet ulos siemenkoteloistaan, samoin jotakin näyttää tulevan ulos oregano- ja sitruunaruohopurkeista. Haa!! Vain muutama koristeheinä ja ruohosipuli piilottelevat vielä mullan seassa. Kiire ei onneksi vielä ole, vaikka tämä viikonloppu onkin ansiokkaasti huvettanut lumikasoja. Ensi viikoksikin on luvattu plussaa, mutta se jonkin hetken ennuste jopa kymmenen asteen lämpötiloista onkin kadonnut kuin tuhka voimakkaaseen luoteistuuleen. Huoks...

Taimien postimyyntikuvastojen ja puutarhalehtien voimin minä porskutan kohti lumetonta kautta. Kynä piirtää rasteja ja ympyröitä toinen toistaan ihanampien kasvien tuotetietojen kohdalle, kunnes realiteetti-reetta nousee pintaan: "Ei ole mitään järkeä tilata kasveja, kun et yhtään muista, mihin kohtaan edes tarvitset niitä lisää tai mihin niitä ylipäätään mahtuu." ja "Ei hyvänen aika, yhteissumma huitelee kolmattasataa. Ota nyt järki käteen, hyvä ihminen!" ja vielä "Kohtahan ne ovat kaikki puutarhamessutkin, eikös sitä voisi odottaa sinne saakka ja ostaa sieltä?" Tuosta viimeisestä nousee hymy: muistin viimevuotisten Tukholman messujen saaliin ja miten ne saivat maan sulamiseen saakka paraatipaikat meidän etukuistin aurinkoisten ikkunoiden ääreltä. Siitä niitä oli kiva ihastella aina ulos mennessä ja sisään tullessa; niinkuin olisi ollut minipuutarha sisällä.

Sorruin minä värililjapussukoihin Tuusulan Kodin Terrassa yhtenä päivänä. Olin urhea ja sankarillinen ja ostin vain kaksi pussia. Toisessa oli viisi kappaletta 'Oriental Dizzyjä' ja toisessa viisi 'Black Outia'. Ne nyt onneksi saa soukkina mahtumaan melkein minne vaan.

Olen tainnut kirjoittaakin joskus siitä, miten olen kerännyt pihaltamme sieltä sun täältä nousseet värililjat, sekalaisia värejä sitä ja tätä, yhteen penkinpätkään tontin luoteisreunalla. Ai että mä kadun sitä :-) Se on nimittäin todellinen sekametelisoppa inhottavan lohenpunaisine, helakan appelsiininoransseine ja tumman verenpunaisine kukkineen. Ja kun näitä värejä säestävät violetinpunaiset neilikankukat, niin sitä menoa katsellessa heikompaa hirvittää. Mutta mitenkäs minä merkkaan jokaisen maasta nousevan liljan, jotta muistan, minkävärinen mistäkin nousi? Pitääkö solmia oikeanvärinen lanka tai nauha jokaiseen varteen...? Ei kai siinä varmaan muukaan auta. Vai teenkö puutarhurin perisynnin ja siirrän jokaisen kasvin jonnekin sen kukkiessa?? Sekin on pirullista hommaa, sipulit kun ovat kaivaneet poteronsa jo aika syvälle. Poistanko vain tummanpunaiset liljat ja punavioletit neilikat??? Lisäänkö joukkoon valkoisia liljoja ja toivon, että se muuttuu rauhallisemmaksi...? Jotakin sille penkille on kuitenkin tehtävä, ei sitä kestä enää kolmatta vuotta katsella. Hui!

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin päätän tämäniltaisen raporttini, ja toivotan vielä Mie vaan -nimimerkin tervetulleeksi Tee-et-teehen!