Puut vain vilisevät silmissä.
Olen selaillut kirjoja ja vihkosia. Edestakaisin, edestakaisin. Saanut täällä kommentteja, kiitos! Pää surisee, raksuttaa ja rutisee, kun vaihtoehdot pyörivät ympäri, ympäri: pihlaja, sirotuomipihlaja, pilvikirsikka (vaikka se olisikin ihan liian korkea). Syrikkä pihan toiselta laidalta, jonne sen syksyllä isosta ruukusta hädissäni lykkäsin kun ei muutakaan paikkaa silloin tullut mieleen. Jos on edes talvehtinut... Joku kaunis (ei siis kartiotuija, joita meillä kyllä riittäisi) havu. Pitäisikö tehdä vuosisadan harakiri ja siirtää mustaselja saarnen varjosta aurinkoisempaan paikkaan? Hankkia toinen helmipihlaja? Uskaltaa vihdoinkin satsata japaninvaahteraan, ellei jopa kahteen (vaikka niistä ei varmasti "telkkarin" peittäjäksi olekaan). Helmiorapihlaja. Tuohi- tai purppuratuomi.
Täräytän siihen hevoskastanjan, johan katoaa naapurin talokin näkyvistä! Sitten 30 vuoden päästä, jolloin me emme enää asu tässä. No en kehtaa; portin molemmin puolin seistä töröttää jo kaksi taivaaseen saakka ulottuvaa, kuulemma ihan "täysikasvuisina" paikoilleen tuotua pylväshaapaa, ja jo ne näyttävät ihan naurettavan mahtipontisilta matalan majamme edessä. Kunhan vielä harmaapihta ja saarni kasvavat täyteen mittaansa kymmenien vuosien kuluessa, taloa ei näy enää kuin paikoitellen, tai se alkaa muistuttaa pihamökkiä.
Vaikka pakko minun on myöntää, että nälkä on kasvanut syödessä. Yhtäkkiä tunnen miltei vastustamatonta halua laittaa koko tienpuoleinenkin aidanvierus täyteen puuta ja pensasta, tuulen ja ohikulkijoiden katseen suojaksi. Ajatus on ollut muhimassa jo aiemmin, sillä meillä mäen päällä todella tuulee AINA, ja yleensä samasta suunnasta, eli lounaasta. Siihen kulmaan erityisesti olen miettinyt tuulensuojapensaiden sijoittamista. Yksi joutilas jasmike pihalla jo olisi (minähän en uusia osta, vaan siirtelen vaikka minkälaiset pensaat!).
Höh, kuvittelin kirjoittavani tästä vaikka kuinka pitkästi, mutta yhtäkkiä iski aivan armoton uupu. Nukkumaan...
2 kommenttia:
Satuin löytämään blogisi etsiskellessäni tietoa helmiorapihlajasta. Tunnistin itseni tässä tekstissä, joka selkeästikin on jo menneen talven lumia.
Mutta siis samanlailla itselläni talven aikana muhii pää ideoita niin paljon, että kevään tultua sitä onkin jo niin väsynyt kaikkeeen ideointiin, ettei jaksakaan tehdä kaikkea, mitä suunnitteli.
No onneksi aika ja jaksaminen on rajallinen, ei täyty piha niin nopeasti ja voi jatkaa suunnittelua vielä monta talvea.
Hei, Puutarhuri! Hauskaa, että löysit tänne!
Juu, kyllä pää raksuttaa kuin kellon koneisto jo tähän aikaan vuodesta, vaikka vielä hetki sitten tuntui, ettei puutarhainnostus voisi mitenkään herätä talviuniltaan - enää koskaan.
On tämä siunattua hulluutta!
Lähetä kommentti