SUURI salaisuus

Nytpä pidän teitä jännityksessä.

Edellispostauksen nurkkauksen suhteen syntyi nimittäin Oivallus. Se syntyi, kun mietin, mitä siellä on: kaikenlaisen höttökökön keskellä mm. keltakirjokanukka, japaninruusukvitteni ja keltalehtinen keijuangervo.

Eilen ja tänään olen jo seurannut Oivalluksen viitoittamaa tietä, ja tehnyt hankintoja. Ja tuunannut niitä. Ostin mm. köynnöstukia, joita olin aiemmin katsellut, ja lopulta hylännyt, kun ne silloin eivät tuntuneet sopivilta.

Nyt ne sopivat niin hyvin, että naurattaa.

Hankittuna on myös lyhty. Ja patsas.

Vaan enpä kerro vielä!

Sen sen sijaan kerron, että minulla on nyt kaksi vanhaa ikkunaa. Työkaveri kertoi uusineensa talonsa kuistin ikkunat ja kuvaili elävästi, miten oli hyödyntänyt vanhat ikkunat tomaattien "kasvihuoneena". Onnittelin häntä hienosta hyötykäytöstä, ja niin siinä lopulta keskustelun päätteeksi kävi, että ajaa huristimme Ranskiksella heille (rouva asuu aivan työpaikkamme vieressä), lastasimme ikkunat auton takaosaan ja huristimme takaisin töihin.

Ikkunat mukana päädyin sitten tänään ostamaan metallisia köynnöstukia... autossa oli pahvia, ikkuna, pahvia, ikkuna, pahvia ja pahviin pakattuja metallisia köynnöstukia.

Kun olin hakenut Eka Vekaran, autossa oli lisäksi karvavuorikumpparit(!), sadetakki, kahdet kurahousut, kurakintaat, poika, päiväkotireppu ja oma laukkuni. EV:n päiväkoti on päättymässä... kaksi herätystä enää ja sitten hän on melkein koululainen!

Melkeinkoululaisen kaverit naapurista tulivat illalla kyläilemään, ja haimme hetken päästä vanhempansakin käymään, kun totesimme, että pääsemme MANSIKKAKESTEIHIN. Kesän ekat omat mansikat poimittu, ja jätskin kanssa porukalla syöty.

Nam!

Ei pidä jäädä tuleen makaamaan.

Vaikka joskus sekin varmaan olis helpompaa kuin yrittää toteuttaa kaikki ideat, joita päähän pulpahtelee.

Tämän päivän päässäni on jo surissut uusi idea - tai oikeastaan idean etsintä - vaikka tuo edellisen postauksen istutusaluekin on vielä vajaa.

Ongelmani... kröhöm, puutarhurillinen haasteeni on tuossa. Pieni alue pyörä- ja roskakatoksen takana. Kuten näkyy, se ei paljon näy. Ainakaan tämän plantaasin omistajille.

Se on lähes oman onnensa nojassa. Kyllä me sieltä nurmikon ajamme, ja minä käyn välillä katselemassa, miten Thaimaa-penkissä kasvetaan, mutta sekään ei paljon jaksa kiinnostaa, kun penkissä ei ole kiinnostavia kasveja.

Lähempi tarkastelu näyttää tarkemmin myös muutaman pihakiven ja hylätyn kuormalavan, jonka joskus piti palveleman suurempaakin tarkoitusta. Mutta sinne jäi lahoamaan.

Mikä ei näy meille, näkyy sitäkin paremmin ohikulkijoille, ja naapurille, jonka "boheemin" pihan luonnontila näyttäytyy viehättävästi etualalla.

Ohikulkija voisi huoletta yhdellä jalannostolla astua plantaasillemme. On ns. avoimet ovet...

Tällainen maisema avautuu nurkkauksesta kohti pihaamme. Omenapuut peittävät näkymän, ja sen, mitä ne eivät peitä, peittävät keltaoksakanukat. 

Katoksen seinää vasten kasvaa vanha kvitteni. Tästä olen puhunut usein. En tajua, miksi se on tuossa.

Mutta niin se vain on saanut kaverikseen mm. viiruhelpiä ja keltalehtisen keijuangervon. Jotka minä olen itse istutttanut. God knows why.

Ja mitä pitäisi tuolle siis tehdä?

No.

Jossakin vaiheessa mielessä kyti pieni itämaistyyppinen nurkkaus. Jotakin, jotakin, jotakin ja pieni penkki. Nyt en olekaan siitä enää ollenkaan varma. Kaikella kun pitäisi olla joku "tarkoitus", ja tuntuu, että tällaisella tavallisella pihalla niin erilainen pläntti olisi liian erilainen, vaikka itämaisuus meille ehkä jotenkin sopisikin. Ja kuka sillä penkillä edes istuisi, tuijottamassa pyöräkatoksen takaseinää tai omenapuita.

Salainen puutarha -teema on - ymmärrettävästi - pyörinyt myös mielessäni. Mutta mitä se sitten olisi? Ja miksi se olisi?

Kunpa voisin siirtää katoksen huitsinhittoon tuosta. Silloin tuolla alueella olisi joku funktio: se olisi se varsinainen paraatipenkki, jonka jokainen meille tulija näkisi ensimmäisenä.

Nyt tärkeät vieraat näkevät ensimmäisenä roskakatoksen, jonka suojissa lepäilee jos minkälaista romua. So not feng shui.

Mutta minkäs teet.

Ja se juuri onkin se villakoiran ydin: minkäs teet tuosta?

*^¨ ' ** ^¨*^¨ ' ** ^¨*^¨ ' ** ^¨*^¨ ' ** ^¨ (aivot raksuttavat).

Nyt ovat luovuus ja ideointikyky pahasti hukassa. Ja tämän on annettu ns. hautua aika hartaasti näiden vuosien aikana, jotka olemme tässä asuneet.

Hautukoon edelleen, näköjään. Nyt on mentävä peiton alle makaamaan.

Öitä.

Henkilökohtainen onnistuminen

En pidä itseäni kovinkaan kummoisena puutarhurina, ja teen kaiken innolla ja mutkat suoriksi oikoen mielummin kuin taidolla ja pieteetillä. Joskus silti tulee sellainen tunne, että sokea kana ei lyönytkään päätään seinään.

Kuten nyt. Aloitin huhtikuun lopulla tsuumailun etualalla näkyvän penkin jatkamisesta kohti takana häämöttävää terijoensalavaa.

Toukokuun puolivälissä olin näin pitkällä. Lapio ei mokoma kaivanut itsekseen, vaikka kuinka sitä tuohon asemoin...

Ja tänään olen päässyt tähän vaiheeseen. Olen aika tyytyväinen!

Vasemman reunan peittää pylväshaavan runko. Sen oikealla puolella takana näkyy rohtosuoputken kirjavia lehtiä, edessä häilyy hollanninkurjenmiekkojen heinämäisiä lehtiä, ja pikkukurjenmiekkojen vaatimattoman kokoiset lehdet (viherpeukaloilta saa aina kasvit ihan alkutekijöissään).

Rohtosuoputken vieressä on isotähtiputki 'Venicen' alkuja, ja niiden oikealla puolella pilkottavat 'Minstrel Boy' -päivänliljan miekkamaisten lehtien alut. Etureunassa on keltakirjavalehtistä posliinirikkoa ja niiden vieressä mikähänsara se nyt sitten olikaan...

Saraa ympäröi edestä ja takaa kurjenpolvien viherpeukaloalkuja: edessä kyläkurjenpolvi 'Double Jewel' ja takana idänkurjenpolvi. Tummahkolehtinen maksaruoho on edessä keskellä, lajikenimi on unholassa. Olisko 'Matronaa'? Maksaruohon takana silkkimarunan roikaileita nojailee tummalehtisiin dahliettoihin (onkohan niillä suomenkielistä nimeä?), jotka taas ovat japaninmarjakuusen edessä.

Marjakuusien oikealle puolelle siirsin toisesta paikasta lisää päivänliljoja - arvatkaa, muistanko nimeä? Valkoinen kukka, jonka keskiosa on viininpunainen - ja niiden eteen heuchera 'Pinot noirina' pitämäni "nimikkokasvini". Yllätykseni oli ällistyksen luokkaa, kun kaivoin kasvin alkuperäiseltä paikaltaan ylös jakaakseni sen tuohon, ja löysin mullan joukosta katkenneen kertakäyttölusikan, jonka olin aikanaan laittanut kasvin nimikyltiksi. Lusikan pesässä luki siististi mustalla tussilla Heuchera 'Pinot gris'. Siis valkoviinirypäle punaviinirypäleen sijasta. Siis juuri sitä, mitä aikanaan hohhoilin. Siis Ällistys! Ällistys!! Ällistys!!!

Ällistyksen eteen siirsin hämärään joutuneita sammalleimuja (siksi näyttävät melko kurjilta), ällistyksen viereen kuusityräkkiä (tarhatyräkki), ällistyksen taakse sijoitin taimivaihdossa saamani pioni 'Sarah Bernhardin'. Sen oikealle puolelle nostin toisaalta puolireiteen ulottuvan, ihanan violettina parhaillaan kukkivan salvian. Jos salvia ja Sarah kukkivat joku vuosi yhtä aikaa, kuten varovasti kuvittelen, ne saattavat olla oikein kaunis pari.

Salvian ja aidan väliin jää vielä purppuratuomen runko. Ja pari aidan toiselta puolelta kurottelevaa päivänkakkaraa... :-D

Harmi, että kuva ei oikein tee oikeutta istutukselle. Ensi vuonna toivottavasti näen tuon kunnolla kasvussa. Olin kuitenkin jotenkin niin ylpeä ja iloinen saavutuksestani, että kun sain homman valmiiksi, tirautin pienet itkut vaan siitä ilosta.

Joskus tämäkin homma tuottaa onnistumisen elämyksiä.

Sluuuuuurp, ryyst-ryyst-ryyst

Viime viikkojen teema on ollut vesi.

Tänään siitä on saanut nauttia piha. 28 mm tullut tähän mennessä, ja edelleen sataa. Hyvä niin, sillä aika antaumuksella maa nestettä ryystää! Tein eilen aikamoisessa helteessä istutuspuuhia toivoen koko ajan, että taivas hoitaisi kastelut. Odotin ja odotin ja odotin vettä, mutta eipä sitä tullut, joten letku käteen ja lorottamaan. No, nyt ongelma on ratkaistu korkojen kera.

Erityisellä onnella tein laajennusta penkkiin, johon paistaa aurinko vain vähän. Sinne nimittäin pääsi sellaisia kasviharvinaisuuksia - minulle - kuin kielo (tavallinen, vaaleanpunakukkainen, raitalehtinen ja kerrattu versio, neljä huikeaa aarretta!), tertturotkokielo, hämyvuokko, vihreäkukkainen valkovuokko 'Green Fingers', valkovuokko 'Royal Blue', kerrattu valkovuokko, sekä keltavuokko yksinkertaisena ja puolikerrattuna. Ja nuo kaikki olen saanut taimivaihdossa!! Arvannette, että mieli tekee kehystää penkki ja palkata sille kokopäiväinen henkilökohtainen puutarhuri. Lisänä penkkiin pääsi yksi ostokasvikin, vihreäkukkainen jouluruusu Helleborus argutifolius. Siinä sitä riittää vaalittavaa meikäläisellle!

Portinpielen penkin laajennuskin on saanut uusia asukkaita. Viherpeukalot lähettivät laatikollisen surullisia, olmin värisiä kasvinalkuja, jotka maahan päästyään ovat kaikki onneksi terhakasti vihertyneet ja lähteneet kasvamaan. Päädyin tilaamaan valkoista ja violettia: kylä- ja idänkurjenpolvia, isotähtiputkea, pikkukurjenmiekkaa ja päivänliljaa. Enkä voinut jättää kauppaan myöskään punaiseksi mainostettuja tarhakurjenmiekan juurakoita, joista yksi (viidestä) oli valitettavasti mätä. En edes saanut korvaavaa tuotetta tilalle, sillä tilauksen ja toimituksen välissä kasvit olivat Viherpeukaloilta myyty loppuun. Höh.

Saapa nähdä, minkä värisiä ihanuuksia sieltä lopulta nousee. Odottelin nimittäin jännityksellä, kun viime vuonna istuttamani vaaleanpunaiset ja valkoiset nostivat kukkavarsiaan. Mitä sain? Päättelin, että kurjenmiekat ovat kaikin puolin ajan hermolla ja juhlivat joko Ruotsin Euroviisuvoittoa tai Ukrainan (ja Puolan) isännöimiä jalkapallon EM-kisoja, sillä tasan niitä värejä - sinistä ja keltaista - sieltä tuli. Eikä se 'Royal Wedding' -unikkokaan ollut 'Royal Wedding' vaan ihan perusoranssi tavisavioliitto. Höh.

Uiminen on ollut viime aikojen toinen veteen liittyvä juttu. Eka Vekara kävi kahden viikon ajan uimakoulua. Joka arkipäivä. Ja oppi uimaan! Sukeltaminen on tähän saakka ollut tapa edetä niin kauan kuin happea vetämättä on päässyt eteenpäin, ja niin hän itse asiassa ui edelleenkin, mutta nyt hän osaa välillä nostaa päätään ja vetää henkeä. Hurraa!! Äiti on niiiiin ylpeä! Tänään kävimme kahdestaan polskimassa pari tuntia, ja aikuisten allaskin tuli testatuksi. Ihme poika: hyppi lähtötelineiltä veteen kuin olisi aina hyppinyt, ui kokonaiset 50 metriä - toki välillä reunassa huilaten, ja haikaili ponnahduslaudalle, joka onneksi oli suljettu. Onneksi siksi, että minua onnetonta ei olisi ollut lapseni pelastajaksi, jos jotakin olisi sattunut: en nimittäin itse uskalla pistää päätäni veden alle. Ahdistun ihan sydänjuuriani myöten, jos en voi hengittää. Tunne on ihan kamala.

Laivalla sen sijaan voin sujuvasti käveleskellä myös veden alla olevilla käytävillä, kunhan en ajattele Titanicia tai mitään muutakaan. Sitä ei onneksi tarvinnut testata Tallinnaan suuntautuneella martta-reissulla, vaan pysyttelimme ihan koko pikaisen laivamatkan vedenpinnan yläpuolella. Kaupungissa ei satanut, vaikka vedellä oli ennusteissa uhattu, vaan saimme tallustella mukulakivikatuja pilvisessä ja viileähkössä, mutta kuivassa säässä. Vaikka olin aiemmin käynyt Tallinnassa muutaman kerran, tajusin perillä, että perinteistä turistitalsimista en ollut kokeillut. Aikaisemmat matkat olivat kaikki olleet kokousreissuja, joissa istutaan kokoustiloissa, reissataan bussilla paikasta A paikkaan B ja nukutaan uupuneina hotellihuoneessa. Nyt sain kokea vanhaa kaupunkia kuuden tunnin ajan, ja tykkäsin kovasti.

Kuvia en valitettavasti voi teille tällä kertaa tarjota yhtään, sillä Blogger ilmoitti ystävällisesti 1 gigatavun tallennustilan olevan täynnä. Höh. Seuraavat viikot käynkin läpi aiempia kirjoituksiani ja pienennän kuvakokoa... Ehkä.

Onnen hetkiä ja kutkuttavaa odotusta.

Ei malta tännekään kirjoittaa, kun on niin paljon kaikkea tehtävää ja nähtävää. Ja sitten on ne työt, jotka oikeasti on leipänsä eteen hoidettava.

Pihalla tapahtuu koko ajan, vaikka puutarhuri itse onkin välillä aivan lamassa. Uhkaavasti tämäkin kesä meinaa välillä kääntyä nautinnosta narinaksi ja rakkaudesta raadannaksi. On se kumma, että ihminen ei osaa vain iloita - vaikka oli minulla onnenhetkikin tässä eräänä päivänä: ajattelin, että kyllä tämä piha paikka paikoin on jo jonkin näköinen - ja katsella ja nautiskella, vaan aina kaiken pitää muuttua työleiriksi.

Etupihan aidan viereen raivaamani istutusalue on edelleen lähes tyhjä. Tuomen lisäksi siinä on vasta yksi japaninmarjakuusi ja yksi hopeapensaan piiskarykelmä. Huhuuu, missä toinen kasvi??? Entä missäs se ensimmäinen...?? Jos puutarhan osa voisi kumista tyhjyyttään, se tekisi juuri sitä.

Ikävän todellisuuden kanssa jouduin silmätysten sen tuomen kanssa. Tuli puutarha-asiantuntijaystävä Saila kylään ja sanoi, että olisi ehkä kannattanut istuttaa tuomi toiseen paikkaan. Pirskatti, että hän oli oikeassa, mutta pahalta tuntuu. Juuri, kun sen on saanut muka paikalleen, se täytyy vielä SIIRTÄÄ. Ärk.

Olen ollut silmätysten kyllä kaiken sellaisenkin kanssa, joka on onneksi edes hetkiseksi aikaa laittanut minut polvilleni - kirjaimellisesti. Luojalle kiitos pienistä ihanista!

Tässä esimerkkinä haltiankukka (Heucherella) 'Pink skyrocket'

 Karhunlaukka kukkii mustaseljan edessä.

Tämän 'Omoshiro' -kärhön ostin Kauppilan puutarhalta Turussa käydessäni. Aivan VALTAVAT kukat. Kuunliljojen lehdet eivät ole vielä täysikokoiset, vaan vasta tulollaan, mutta niihin kukkia voi silti verrata.

Vuorikaunokin kukka on minusta aivan ihanan värinen.

Taas yksi niistä mikälie-tulppaaneista. Mutta eikös ole soman värinen!

Kun aamulla avaan makuuhuoneen verhot, näen tämän. Joka ikinen kevät, vuodesta toiseen. Koristeomenapuu 'Aamurusko' on niin täynnä kukkia, että ei oksiin paljon tyhjää tilaa jää.

Muhkeapartainen pikkukurjenmiekka, ensimmäinen, joka on kokonaan auki.

Enpä näitä vierekkäin istuttaessani ajatellut, että voisivat näyttää yhdessä näin älyttömän hyvältä. Purppuramaksaruoho ja valkoinen sammalleimu.

Ja yksi herkimmistä kukkasista koko tällä tontilla: valkoinen varjohiippa kalliokielon edustalla.

Pihallani suurin osa kasveista kukkii alku- ja keskikesällä. Loppukesän kukkijat ovat joko keltaisia, oransseja tai astereita, ja ne ovat siksi jääneet hankkimatta lukuunottamatta kallionauhuksia, joiden kukan väri on niin kiinnostava ja häikäisevä, että niitä on ollut pakko hankkia useampia. Sen kukintaa saa - onneksi - odottaa vielä kauan, joten ei siitä sen enempää tässä vaiheessa. Minulla on nimittäin tällä hetkellä paljon muuta odotettavaa! Kuten viereisessä kuvassa - nauhuksen lehtien edessä - tiukasti nupussa sinnittelevät tarhakurjenmiekat. Näistä mikään ei muistaakseni ole kukkinut aiemmin, joten jännitän ihan niska jäykkänä ja silmät lautasen kokoisina, minkä värisiä ihanuuksia tuolta lopulta paljastuu. Vasemmalla lienee jotakin punaista, keskellä ja oikealla, uskallanko toivoa, valkoista.

Unelmatädyke tulossa kukkaan niinikään ensimmäistä kertaa tällä pihalla. Viime kesäisen taimivaihdon tulosta. Nuppujen herkkä vaaleansini lumoaa minut jo nyt...

Tätäkin tuijotan kuin lumoutuneena. Tästä odotan nimittäiin 'Royal Wedding' -unikkoa. Royal Wedding! Kukassa minun pihallani!! Siis Royal Wedding!!! Ymmärränkö tätä itsekään...?

Suuri kasvirakkauteni, ukkolaukka, tämän vuoden kauneudessaan.

Tämän olen jo aiemmin nähnyt kukkivana, mutta odotus on aina yhtä kutkuttava. Unikoilla on kyllä todellista draaman tajua! Ja miten ne saavatkaan kaiken sen terälehtiensä tyllin ja rypytykset mahtumaan tuollaiseen vaatimattomaan karvapalloon?

Illan jännittävin "ultrakuva". Luulen, toivon, mutta en oikein uskalla uskoa, että tuolla keskellä olisi kukan aihio. Mutta eikö voisikin olla...? Iris pallida variegata. Tuoksukurjenmiekka kai tämä on suomeksi. Tuoksuneeko lie, en tiedä, kun tämä ei TODELLAKAAN ole kukkinut vielä aiemmin.

Tuoksusta puheen ollen: yllättävä havainto Sailan vierailulta oli, kun hän kertoi oman perussaksankurjenmiekkani tuoksuvan. En ollut ikinä edes yrittänyt nuuhkaista sen kukkaa ennen tätä, mutta toden totta. Se tuoksuu!

Kielolta.

Juudo. Tottavie. Se tuoksuu ihan kielolta. Ei voimakkaasti, mutta selvästi. Nenä täytyy työntää kiinni kukkaan, mutta sitten sen aistii. Jestas, miten ihana tuoksu.

Odotusta tämäkin: jakopalat matkalla taimivaihtoon keskiviikkona. Ovat tosi surullisen näköisiä tässä vaiheessa, kun ne on juuri irrotettu, mutta kyllä niistä vielä siperiankurjenmiekkoja ja erilaisia kurjenpolvia ja maksaruohoja ja valkoalpia tulee.

Ja voi, mitä kaikkea sieltä onkaan tulossa takaisin!

Sitä odotellessa.

Loviisan Avoimet Puutarhat 2012

Sunnuntaina virittelin itseäni puutarhamatkan tunnelmiin kuvaamalla aamusella pihan kukkijoita. Meni värikoordinaatiokin suurimmalta osaltaan kohdilleen :-D

Patjarikko.

 Yksi niistä tulppaaneista, joiden nimilappu on jossakin...

Yksi toinen niistä tulppaaneista, joiden nimilappu on jossakin.

Ja sitten sen kaveri, puutarhaystävältä saatu pioni. Värisamikset!

 Suuri ihastukseni arovuokko.

Värikoordinaatiosäännön vahvistava poikkeus, joka on koordinoitu ainoastaan omien raamiensa sisällä.

Kultatyräkki, Pinot Noir -heuchera ja se pienempi japaninruusukvitteni. Tässä on pihan ainoa kohta, jossa on keltaisia tai oransseja kasveja.

Koristeomenapuu 'Aamurusko' kukkii jo rungostakin.

Saman puun toinen kukka lähikuvassa. Ihana puolikerrattu rinsessahömpsykkä.

Kuvitelkaapa kaksi ja puolimetrinen puu täynnä näitä. Sellaista meillä on nyt takapihalla. Ah <3

 Sitten jotakin ihan muuta. Yksi loviisalainen "takapiha", olkaa hyvä.

On vähän eri kokoluokkaa kuin meikäläisen pikkupläntti. Tämä oli upea! Oli niin siisti ja hyvin hoidettu, valtava määrä erilaisia (kukkivia) puita ja pensaita, erikoisuuksia ja rohkeita kokeiluja.

Kääpiömanteli aloitteli kukintaansa tulppaanien ja lemmikkien meressä.

Kaksi muuta kohdetta olikin sitten "kirkolla" (edellinen poikkesi tien varrelta Gislomin seutuvilla). Eli rohkeasti vain Road to... Heaven?


 

Suuntana vanhoja sipulikukkia vaalivan pariskunnan, Else ja Vesa Leivon, puutarha. Fru Leivo kuvassa kaupanteossa.

 Omenapuu nojaa seinään, tulppaanit säestävät kokonaisuutta.

Tummaa ja valkoista.

 Papukaijapurppuraa.

Ja tässä jotakin, jolle menetin sydämeni het kertaheitolla: Tulipa batalinii 'Bronze Charm'. Ei voi olla kauniimpaa pikkutulppaania kuin tämä. Tai voi, mutta oli tämäkin julmetun ihana.

Tämä huikea väripläjäys tarjoili myös lumoavan tuoksun. Arvannette: appelsiinia. Uskomatonta kyllä.

Sormet kuuluvat apupuutarhuri Eka Vekaralle, joka hämmästyttävän hienosti kuusivuotiaaksi pojaksi kierteli puutarhoissa seurana.

Pähkinänruskeaa raidoilla ja ilman.

Ei ollenkaan "puutarhamainen" piha, vaan kukkia siellä ja täällä, suloisesti esillä ja salaperäisesti piilossa. Hyvin omistajiensa näköinen. Ihana!! Tykkäsin tosi paljon.

Vieläkö jaksatte katsella?

Miksi ihmeessä sähkökaappien pitäisi olla tavallisen tylsiä harmaita? Miksei niissä voisi olla kuvia kuningattarista ja kuninkaista ja muista historiallisista tärkeysihmisistä?

...ja miksi ihmeessä talon seinään ei voisi maalata aforismia, jos siltä tuntuu? Näin oli tehty päivän viimeisessä kohteessamme, Villa Aaltosessa, jossa näyttämötaiteilija Aaltonen itse nakutteli pihalla häärivistä ihmisistä hieman kiusaantuneen oloisena lapionkahvaa paikoilleen hetken aikaa ennen kuin poistui näyttämöltä aforismin taakse.

Heiltä oli somahkot näkymät maailmalle.

Eikä pöntömpää ollut pihallakaan.

Hurmaava pikkupatsas kuusen muotoon nakuteltujen aitaelementtien edessä. Kas, Loviisassa todella osataan tehdä asioita eri tavalla kuin itsestäänselvyys.

 Eikös tämä joku anemone ole...? Itsellä kun näitä ei kasva.

Luonnossa kaikki värit sopivat yhteen.

...vaikka väriharmoniakin miellyttää silmää.

Tulppaanit olivat upeasti kukassa joka puolella kaunista pihaa.

Sisääntulon puoleinen osa talosta suloisine istumapaikkoineen. Tässä oli vähän barokkimaista muotopuutarhaa, mutta tontilla oli myös ihan metsäinen siimesalue.

Tämä puutarha oli todellakin rakennettu ja mietitty. Aivan fantastisen hieno tämäkin.

Kyllä kannatti tehdä puutarhamatka kuningattaren kaupunkiin!