Puutarha ilman messuamista. Ja SITÄ pastaa.

Aamulla Eka Vekaran vierestä herätessä (nuoriherra kaipaa nyt usein mahdollisuutta nukkua jomman kumman vieressä yö; molempien vieressä / meidän välissä ei mahdu enää nukkumaan, joten toinen aikuisista siirtyy yöksi evakkoon) tulin siihen tulokseen ihan intuition pohjalta, että Helsingin messut saavat messuta ihan keskenään. Mieemmmee.

Sen sijaan menin puutarhaan. Tai no, pihalle. Ensin kuitenkin autotallia siivoamaan; ikuisuushanke, joka toistuu kaudesta toiseen. Kuka ihme sitä tallia oikein sotkee??

Kun siellä alkoi taas mahtua kulkemaan, käväisin mutkan sisällä ja ruokin perheen. Sen jälkeen takaisin ulos, ja omenapuiden kimppuun. Jälleen kerran oli aika heilautella oksasaksia, sahaa ja sekatöörejä. Nips, jaa naaaaps, ja sahsahsahsahsahsah. Jos yhdestä omenapuusta ei kerrallaan saa ottaa kuin oliko se 20 prosenttia oksista, mitenkähän ikinä saan etupihamme suurimman puun siistiksi? Sitä ei kyllä ratkaise kukaan, sitä ongelmaa.

Kaksi muuta sai - ja tarvitsi - sitten vähän varovaisemman karsimisen. Vielä jäi oksia katkottavaksi, mutta otetaan niitä sitten, kun maa puiden alla on sula ja kova. Nyt nokiankontiot hörppäsivät paikoin lunta. Oikeasti.

Ja kun minulle antaa leikkuuvälineet, siinä sitä kaatuu sitten samalla kaikkea muutakin. Pihamme "juhannusruusu" eli ovenpielen jasmike sai mittavan nuorennusleikkauksen jo tässä vaiheessa kevättä. Jättäköön kukkimatta, kuten varmaan tekee, mutta tuli siitä hieno. Lähes kokonaan sain vanhat, kuivuneet karahkaoksat pois ja nyt on jäljellä kauniin pronssinvärisiä oksapiiskoja, jotka kaartuvat onneksi nekin riittävän ylös peittääkseen keittiönikkunamme naapurin uteliailta katseilta.

Takapihalla oleva toinen koristeomenapuu (se nimetön, punertavaoksainen ja tummalehtinen), sai myös tuta muutamankin saksennapsauksen ja sahanvingutuksen. Mutta ei. Siitä ei saa kaunista, vaikka itkisi. Ja kyllähän se vähän itkettää, kun siitä ei saa kaunista. Se sai lähtötuomion. Kesällä heilahtaa kirves, ei voi mitään. Ehkä sen paikalle saa sitten jonkun siihen sopivamman puun. Tai köynnöstuen; olen kasvattanut ompun rungolle alppikärhöä.

Vaikka aurinko oli kaukana, oli niin ihanaa olla ulkona, etten meinannut malttaa tulla sisälle. Kun lopulta vääntäydyin, ryhdyin tekemään sitä maankuulua avokadopastaa, josta kohistaan siellä ja täällä. Päätin kokeilla.

Valkosipulia, chiliä, limettimehua, avokadoa (no, niin kai!), basilikaa, suolaa, pippuria, juustot, oliiviöljy. Pastat (tavallista ja gluteenitonta) kiehumaan ja soossia sekoittelemaan.

Pastan keitinvesi oli ohjeen mukaan "tönkkösuolattua", juustot suolaisia ja lisäsuola antoi tietysti oman osuutensa, joten suolaa ruoasta ei ainakaan puuttunut. Eka Vekara maistoi tilkan, ensin lusikan luota paettuaan, ja sylkäisi herkun suustaan saman tien roskikseen. Ei siis tämän lapsen ruokaa. Onneksi oli eilistä pizzaa jäljellä.

Ihan sitä hypetystä, joka pastan ympärillä on ollut, en ymmärrä, mutta ehkä pienemmällä suolamäärällä maut olisivat hienovaraisempia ja hypetyskin ansaittu. Hyvää se silti oli.

Nyt on vatsa täynnä, lihakset kipeitä ja kropassa autuas raukeus, jota valkoviinilasillinen on mukavasti ryydittänyt.

Messuton puutarha oli ehdottomasti hyvä ratkaisu. Mutta ensi vuonna sitten taas Tukholmaan.

Hattivattien armeija iskee jälleen.

Ehkä tämä tästä. Nyt on eri vihreän sävyisiä sipulikukkien piippalakkeja jo näkyvissä, ja joitakin punertaviakin. Hattivattien joukot nousevat maan uumenista kuin maanalainen armeija. Vesisade hakkaa niiden päältä kinoksia matalammaksi ja jäätä rei´ille. Taistelkaa, pojjaat ja tyttöset, taistelkaa. Voitto on vielä meidän!

Lunta on edelleen ulkomaille asti lähetettäväksi, mutta kyllä se siitä häipyy. Juhannuksena sitä on tuskin yhtään, vappunakin vaan vähän enää. (Oletteko muuten huomanneet, että vappuun on enää kaksi ja puoli viikkoa?)

Huomenna haen silmille edes vähän katsottavaa Helsingin Messukeskuksesta. Puutarhamessuja ei taaskaan ole kovin ylistetty, joten odotukset eivät ole kovin korkealla. Kai siellä silti pari tuntia kestää. Otan kuvia, jos on jotakin kuvattavaa. Ai niin, mutta enhän minä voi laittaa niitä tänne. :-<

Spalare la neve, op. 482 (furioso)

Tänään on ollut se ihmeellinen päivä, jolloin olen päässyt pihalle töiden jälkeen, roiskiströötköhköhflunssasta huolimatta.

Olen luonut lunta, 482:nnen kerran, raivokkaasti. Tällä kertaa kuitenkin siihen suuntaan, johon kukaan tervejärkinen ei sitä luo: keskelle pihaa ja kulkuväyliä.

Sula, perkele!

Ja hey presto: sehän sulaa. Ainakin siinä asfaltilla, jonka luonto on jo ystävällisesti vapauttanut paistinpannumaiseen käyttöön. HAA!

Yritin auttaa harmaapihtaamme nostamaan alimmat oksansa hangen puristuksesta. Osa onnistui, osa ei (ikävänä lopputuloksena oli irronneita oksanpätkiä jäätyneenä kiinni lumiköntsiin. Mitä maksaa yli-innokkuus? Puun kuoleman?).

Madalsin lumikuormaa siitä kohtaa, missä tiedän lumikellojen, kevätkurjenmiekkojen ja narsissienkin majailevan. Ehkä joku päivä näen ne. Edellisessä postauksessa mainitut tulppaanit ja narsissit sijaitsevat edelleen metrisen hangen alla. So sorry kaikille meille, jotka odotamme: sinne en pääse edes lapioimaan vielä.

Talon varjoisimman nurkan vesikourun alla oleva suppilo (kai sillä on oikeakin nimi) sai kolme kertaa 1,6 litraa vedenkeittimellä keitettyä vettä ja hienoa merisuolaa suoraan suoneen. Ei auta: jäässä on kuin helvetti. Sikäli ikävää, että yli vuotava vesi näyttää a) valuvan suoraan sokkeliin b) valuvan sokkelin täytyttyä ylivuotona kohta suoraan meidän varastoon. (Voiko käyttää kolmatta kirosanaa? No en käytä; minä olen hieno nainen enkä koskaan kirosanaa huuliltani tai sormiltani vapauta.)

Vaikka aamulla on kahdeksan astetta pakkasta, Ranskiksen (La Citroën) mittari serveeraa samaa lukemaa - ilman inhaa etumerkkiä - iltapäivisin, ja kukapa ei ranskalaiseen luottaisi. Kyllä kahdeksassa plusasteessa sulaa napajäätikkökin (itse asiassa valitettavasti; sitä olisi syytä meidän jokaisen miettiä).

Sunnuntaiksi on luvassa lumisadetta. En siis vaihda La Ranskikseen kesärenkaita. Toivon silti, että Foreca huijaa.

Kertaus on opintojen äiti

...vaikka luenkin juuri Lauri Järvilehdon kirjaa "Tee itsestäsi mestariajattelija" ja siellä sanotaan, että hauki on  kala -tyyppinen oppiminen ei vie merta edemmäs. Ajattelin kuitenkin kerrata, mitä täällä pakkasen ja hankien keskellä oikein odotetaan.

Tulppaaneita: 'Shirley' ja 'Negrita', 'Madonna', 'Showcase' ja 'Arabian Mystery Parrot', kaikki tumman purppuraisen angervon (emmiemuistamikä sen nimi nyt taas olikaan) alla, yhdessä Tulipa marjolettien kanssa.

'Ballerinaa', 'Brown Sugaria', 'Questia', 'Double Orange Emperoria' sekä Tulipa whittaliita Salaisessa puutarhassa. Istutinkohan samaan paikkaan myös narsissi 'Big Gun'it? Värin puolesta sopisi kyllä sinne.

Etupihan uusimmasta penkistä Tulipa batalinii 'Bronze Charmia' ja Iris reticulata 'Halkis'ia ja 'Purple Gem'iä.

Pikkunarsissit portin pielestä voisivat kohta alkaa jo heräillä: siellä on lumetonta.

Yhtään, pientäkään, kukkasipulia sen sijaan EI ole istutettuna paikkaan, joka sulaa joka kevät ensimmäisenä: talon luoteiskulmaan, etelään avautuvaan kohtaan sopisi kyllä vaikka minkälainen määrä pientä ja sievää, jotain, joka tuo kevään. Ehkä laitan syksyllä siihen ne oranssinkeltaiset (sahraminkeltaiset; sellaiset krookusten siitepölyn väriset) krookukset, jotka epätoivoissani ostin pääsiäiseksi väriä kotiin tuomaan ja jotka ovat kukkineet kuistilla kuin raivopäät. Ihania, vaikka ovatkin nyt jo aika lailla entiset.

Istutin viime syksynä yhteensä 354 sipulia aiempina vuosina kuopattujen seuraksi.

Niitä kai tässä ensihätään ooteltais...

Lienen hereillä.

Kaipa minä hereillä olen, vaikka ulkona on edelleen superlumista eikä talvi hellitä otettaan. En minä varmaan enää ole unessakaan, kun ajatus juoksee... jopa puutarhaan.

Olen yrittänyt olla pakottamatta itseäni minkäänlaisiin puutarhatoimiin siitä huolimatta, että on maaliskuu. En ole kylvänyt siemenen siementä, en tehnyt pienintäkään kukkapenkin laajennus- tai perustamissuunnitelmaa. En muistele, mitä missäkin kasvaa. En selaa siemen- enkä taimikuvastoja, en roiku haaveellisena taimistojen tai nettipuutarhakauppojen verkkosivuilla.

Minä vain odotan.

Odottamisesta on seurannut seuraavaa: katse on kääntynyt maahan. Ostos- ja todo-listan (lausutaan nykyään kuten kirjoitetaan, mikä minua henkilökohtaisesti naurattaa. Harvoin nämä trendi-ilmaisut puhuttelevat minua millään tavalla, mutta tuo ON hauska!) olen laatinut tätä silmällä pitäen.

• osta Toxania (anteeksi, mutta nyt loppui luomuilu)
• osta olalla kannettava ruisku Toxania varten
• osta kunnon voikukkarauta

= siitä huolimatta, että naapurissa asuu voikukkaviljelijä (määrästä ja hyvivoivasta kasvustosta päätellen hänen täytyy olle viljelijä eikä piittaamaton omakotiasuja) meidän ei tarvitse enää olla viljelmän haarakonttori. Leveälehtisille lähtö meidän nurmikolta!

• Lainaa naapurilta puutarhajyrsintä.
• Osta lannoitteen / hiekanlevitin.
• Levitä hiekkaa nurmikolle.
• Lannoita nurmikko. Kahdesti kesän aikana.

= nyt tehdään nurmikon hyvinvoinnin eteen kaikki, mitä voidaan.

• Levitä kompostimullat kukkapenkkeihin.
• Jos ei ilmaiseksi löydy, osta hevosenlantaa ja levitä kukkapenkkeihin.
• Kitke kärsivällisesti rikkaruohoja.

= nyt ei enää tehdä lisää istutusalueita, vaan panostetaan olemassaolevien hyvinvointiin.

JOS jaksan:

• siirtele tarvittaessa kasveja niille paremmin sopiviin paikkoihin
• laajenna mullosalueita omena- ja muiden puiden alla

Kohti kevättä siis. Mutta ei vielä. Maltilla, rauhassa. Odotellaan lumien sulamista ja päivien lämpenemistä. Pakkaset eivät hellitä, joten petkele (joka muistuttaa muuten aika tavalla rakastamaani kanttausrautaa) on paras ystäväni asfalttietupihan omistajana. Asfalttia on näkyvissä, muuta maata ei.

NSL eli Nopeita Silmän Liikkeitä

Puutarhakarhun talviuni  REM-vaiheessa.

Oranssit tulppaanit. (Oranssi. Oranssi! Oranssi??) Pronssinväriset ja samppanjanvaaleat tulppaanit...

*
Pioninsiemenet, jotka kumosin syyskesällä kahden vuoden mullassa kököttelyn jälkeen nurin lavakauluksen multaan. Niissä oli sirkkajuuri. Äkkiä oikeinpäin!

*
Aurinko...

*
Riippumatto...

*
Vuokot, kaikki ne pienet, joita sain taimivaihdossa...

*
Kielot, kaikki ne ihanat, jotka sain taimivaihdossa...

*
Krooooohhhhhh.....

Puutarhakarhu talviunilla

ZZZZZZZZ.... kröh....zzzzzz...hrmpuhtuh... kröhkröh. Uuuuhh (venytys). Uuuh. (veeeeeeenytys.)

Hmh. Kröhöm. (varovainen silmäluomien avaus.) Huooooooohhh.

Mi... hhröhöm...ssäs mennään? (toinen silmä lähes auki.)

Jaaha... haa. Jaaha. Hm. Jaahas. (Onpa kylki puutunut.)

Uhhuijaa... mitäs ulkona... (veeeenytys.)

Jaahas, jaahas. Noin paljon lunta. Pimeää. Kyhylmä. (höyryävää hengitystä.)

Takaisin nukkumaan. Raaps raaps raaps. Kyhn-kyhn.

Uhhhhhuijaa.. kiehn kiehn kiehn. (kierähdys toiselle kyljelle).

zzzzzzzz..... kröhöm.... mmmmmm........ZZZZZZZZZZ