Tänään näin ihanan, taivaallisen valon. Se loisti muutaman tunnin ajan, välillä pilvien takana kainostellen, välillä rohkeasti, paljaana esiintyen. Aurinko! Aurinko!! Aurinko!!!
Se sai sinitaivaan näkysälle. Luoja, en muista, milloin viimeksi olisin nähnyt sinistä taivasta. Siitä tuntuu olevan niin äärettömän kauan! Olisin kaivannut jättimäisen pillin tai ruiskun tai jonkin, millä olisin voinut imeä sisälleni valoa ja sinisyyttä, niin hirveästi minä olen sitä kaivannut.
Aurinko katosi vääjäämättä pilvien taakse - onneksi ei kuitenkaan enää satanut lisää lunta - iltapäivän myötä, ja laski sitten kokonaan, matkatakseen idän iloksi jälleen (terveisiä Thaimaahan, ystävät, hyvää alkanutta vuotta ja tervetuloa kohta takaisin kotiin!). Laitoimme pimeään auringolle kiitoradan: tätä taloa kohti, kiitos!
Omat muutamat ilotulitteet on jo vanhan vuoden sammuttaneen EV:n iloksi ammuttu. Nukkukoon onnellisena ensi vuoteen saakka!
Onnellisia hetkiä vuoteen 2011 teille kaikille, jotka täällä käytte vierailemassa. Minä haaveilen jo kovalevylle tallennettujen puutarhaohjelmien ja joulupukin kontista löytyneiden puutarhakirjojen voimin keväästä. Ei siihen enää kauan voi olla.
