Ihan pihalla - pitkästä aikaa.

Enpä ole edellisen postauksen jälkeen juuri pihalle ehtinyt. Vähän on puuhattu siellä ja pikkuisen täällä, mutta mihinkään massiiviseen sessioon ei ole ollut tilaisuutta.

Tänään kävin vilkuttamassa haikeat hyvästit Herra Miehelle, jonka lentokone vei lapsuudenkotiin, kohti kesäloman ensimmäistä viikkoa, ja Eka Vekaraa, joka urheasti on viihtynyt elämänsä ensimmäistä kertaa itsekseen, ilman meitä, mummolassa.

Vähän meinasi väsymys voittaa, kun palasin lentokentältä, mutta houkutus lähteä hommiin oli suurempi.

Taas syntyi lisää kukkapenkkiä.

Tuolla päässä, lähellä koristeomenapuuta, häämöttää maali. Sitä kohti!

Tässä kahden ja puolen tunnin uurastuksen tulos. Pitkästi ei olisi enää jäljellä, mutta paljon sitä on. Tuo loppu nurmikko pitää saada kaivetuksi ylös. Omenapuun luo tulee varjoon pieni oleskelupaikka, johon laitan ehkä liuskekiveä Herra Miehen kauhuksi.

Ja sitten... kaikki loput... KUKKAPENKKIÄ, jeee!! Auringossa pärjääviä suurimmaksi osaksi, mutta mitä lähemmäs puuta päädytään, sitä enemmän siellä on kevyttä varjoa.

Siirtelen siis muualla olevia kasveja tuohon, ja muutan vähitellen muitakin istutusalueita tolkullisemmiksi.

Tuossa touhutessani löysin aarteen: aivan äärettömän suloinen idänmiekkalilja on kasvanut näin hienoksi ja päättänyt kukkia. Tämäkin on varmaan ihan väärässä paikassa, mutta joskus se siitä siirtyy.

Hyötykasviosastolla voidaan hyvin. Takana perunat, neljä eri lajiketta. Keskellä pienessä laatikossa suurimmaksi osaksi mäkimeiramia.

Etummaisessa laatikossa salaattia, kesäkurpitsaa - ja kerrallisen vieraan ympärilleen kylvämistä siemenistä kasvaneita kurjenpolvia - laji epäselvä. Valkoisin, pienehköin kukin vähän vaahtomaisesti kukkiva kurjenpolvi. En pitänyt kasvista, heitin emokasvin kompostiin.

Se kosti.

Meidän omenapuussa on kuherreltu. Tämä pariskunta huhuili siinä kaikessa rauhassa vaikka kuinka kauan, kunnes minä kameroineni ja punaisine paitoineni (pöljä!!) menin heitä häiritsemään.

Herra hermostui ensin, ja rouva oli verraten närkästyneen näköinen herran poistuttua. Rouva lähti sitten itsekin.

Mitäs menin tsuumailemaan!

Minulla on paljon rucolaa. Ja PALJON minttua, varsinkin karjalanmintuksi kutsuttua. Muistin joskus nähneeni jossakin minttupeston ohjeen, ja googlailin. Voi ilo ja riemu - löysin ohjeen, johon käytettiin sekä rucolaa että minttua.

Ei kun kokeilemaan.

Nippu minttua, nippu rucolaa. 40 g pinjansiemeniä, 50 g parmesania, ja reilut 1/2 dl oliiviöljyä sekaisin tehosekoittimessa.

Ei ollut kovin häikäisevän makuista, kumma kyllä. Jäin kaipaamaan terhakampaa makua. Pitää testata uudelleen, toisella rakenteella. Pääraaka-aineita kun löytyy.

Mäkimeirami (kai se on oreganoa) päätyi roikkumaan julmasti alaspäin telineeseen, jonka ostin Elsan lempituolista. Tuosta saan hyvän alun kuivatukseen.

Harvensin samalla porkkanakylvöjä. Paljon pienenpieniä herkkuja!

Myös nauriit kasvavat mainiosti. Muuten menestys hyötykasviosastolla on ollut aivan säälittävä. Saan ehkä viisi mangoldia, en yhtään hernettä, yhden ainoan vaaksan mittaisen mustakaalin, pari harvaa tilliä sekä viisi (taikaluku...) salkopapua.

Korianteri ja kesäkynteli itivät sen sijaan hienosti, joten kyntelirintamalla asiat ovat erinomaisesti, ja toivottavasti saan korianterit sekä kukkaan että siemeneen, koska herkullisia, jumalaisia siemeniä varten kylvin koko kasvin. Lehdistä en niin piittaa, vaikka täytyy myöntää, että itse kasvatetun korianterin lehdet eivät ole niin karmean makuisia kuin kaupan korianterin, joista joko tykkää tai ei. Minä kuulun "ei"-jengiin.

Vielä viikko töitä. On kyllä ihan kamalaa olla töissä näillä keleillä. No, eipähän iho pala.