Amatööri puutarhaharrastelija, aktiivinen marttailija ja ammattimainen taivaanrannanmaalari kirjoittaa puutarhasta ja muista itselleen rakkaista aiheista.



lauantai 3. toukokuuta 2014

Hyötyä ja huvia

Hyötykasvien kylvöpohdinnat ovat nyt tiukassa käynnissä (kukas sitä talvella tällaisia asioita rauhassa miettii; ehei, kiireellä ja kauhealla tohinalla se tehdä pitää!).

 Valittujen palojen Puutarhan vuosi -teos tarjosi melko asiallisen kartan siihen, mitkä ovat hyviä kumppanuuskasveja toisilleen... Kirja on muutenkin ihan mainio. Mitä siellä ei ole, sitä ei peruspuutarhaaja tarvitse. Suosittelen etsiskelemään kirppareilta, huutoneteistä ja muista.

Myös huhtikuun Kotipuutarhassa oli kätevä kumppanikasvien taulukko.
Piirtelin suunnitelmia puutarhavihkoon ja totesin, että ehkä tästä vielä kesä tulee!

Tuo "Meillä on varaa merkittäviin investointeihin" koskee todellakin vain Nokiaa (lausujana Talouselämässä yhtiön hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa) :-D Minä voin vain haaveilla niistä... Isot naurut pääsi suusta, kun näin, miten kuvan olin ottanut!

Satoisa palstapuutarha on Marttojen teos. Hyvä apu sekin tässä pohdinnan kuumimmassa vaiheessa.

Tänään sentään pystyin tekemään pihalla kaikenlaista. Eilen tuli herneen kokoisia rakeita.
Melkein valkoinen toukokuun nurmikko... Onneksi tuo oli vain eilisen painajainen.

Tänään olen siivilöinyt itse muinoin askartelemallani kanaverkkosiivilällä kompostimultaa hyötykasvilaatikoiden kasvualustoiksi. Vähän tuli maatumatonta oksahaketta mukaan, mutta koitin olla välittämättä siitä. Jos maatuminen estää hyötykasvien siementen itämisen... no, ei voi mitään. Ehkä mä laitan päällimmäiseksi vielä taimimultaa, jotta siemenöiset saavat suloisen petin köllöteltäväkseen. Nyt on toukokuu, siemenet kylvetään ulos tässä kuussa, mielellään nyt, kun nouseva kuu taas helpottaa ylöspäin kasvavien itämistä. Ei siis enää rakeita, räntää tai lunta, kiitos. Ei.

4 kommenttia:

pioni kirjoitti...

Minä olen tavannut laittaa hyötykasvilaatikoihin kompostimultaa ja siihen päälle ohuelti kaupasta ostettua multaa ja ihan hyvin ovat kasvit itäneet.
Kohta voiskin varmaan kylvää vähän salaattia, ja laittaa sitten kansi laatikon päälle tarpeen tullen.

Saila kirjoitti...

Hyyh mitkä rakeet!
Minäkin istutin tänään istukassipulit ja kylvin salaatit, vaikka en yhtään tiedä onko sopivat lämpötilat tai kuunvaiheet siihen. Olipahan vaan sellainen päivä. Kasvakoon hyvin, kaikki!

Tiina kirjoitti...

Yäk, rakeita! Ja minkä kokoisia! Toivottavasti nyt tulis vähän vettä rakeiden sijaan, sitä jo kovasti kaivattaisiin.

intopii kirjoitti...

pioni, teinpä tietämättäni ihan samoin. Onpa hyvä kuulla, että ratkaisu on toimiva.

Saila, onnea matkaan eväillesi. Toivottavasti kasvavat hienosti.

Tiina, sanopa muuta. Meillä on satanut vettä ihan muutama milli, mutta ulkona seistessä näkee, miten huikeita vesimassoja lorottelee alas tuolta ja tuolta ja tuolta... vesi tuppaa vähän kiertämään tämän meidän mäen.