Amatööri puutarhaharrastelija, aktiivinen marttailija ja ammattimainen taivaanrannanmaalari kirjoittaa puutarhasta ja muista itselleen rakkaista aiheista.



sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Onko jo kevät?

Herra Mies tuossa huhuili, että ensi viikoksi on luvattu + 4-8 astetta. Jaa. Míkäs sen hienompaa! Tämä talvi on ollut ihan super: lyhyt ja vähäluminen. Ehkä kesästä tulee sitten pitkä ja lämmin (ei vesisateinen, kiitos)?

Onko siis nyt kevät? Lumi - se vähäinen - sulaa vauhdilla, ja kasveja näkyy jo hyvinkin paljon. Potagerin suojaksi istutettu tuija-aita täytynee suojata varjostusverkolla; niin reipas en aio olla, että sulattelisin maata niiden alta haalealla vedellä. Eikä siinä erityisesti tällaisella savivellitontilla olisi mieltäkään. Haluan kuitenkin ehdottomasti pitää havuseni hengissä, joten puutarhahomma ykkönen tälle keväähkölle on niiden varjostus.

Voiko puutarhahomma kakkonen olla omenapuiden vesiversojen leikkaaminen? Nyt ne näkisi - ja saisi aikaiseksi - leikata; puuhien lisääntyessä se tahtoo aina unohtua, ja sitten puissa onkin lehdet ja kukat ja ei niitä sitten enää muista mennä napsimaan pois.

Kunhan maa sulaa tarpeeksi, puutarhapuuha kolmonen saa luvan olla rikkaruohojen kitkentä. Minun kompostistani tuleva multa ei ikikuuna päivänä ole niin lämmin, että se tuhoaisi rikkisten siemenet, joten sitä mukaa kun levittelen kompostimultaa katteeksi kukkapenkkeihin, tulen kuorruttaneeksi ne uinuvilla rikkaruohonsiemenillä. Minulla on monta hienoa kitkentävempelettäkin, joten mikään muu kuin oma laiskuus estää vuosittaiset / kausittaiset kitkennät.

No, miten se ystävät hyvät on, onko jo kevät?

4 kommenttia:

Saila kirjoitti...

No on se! Mulla on eka lumikello tulossa kukkaan, ja muut seuraavat perässä. Kukka on eilisestä selkeästi avautunut. Etelänkevätesikossa on nuppuja. Ja koska rikkisten (voikukka, rönsyleinikki) ikivihreät lehdet erottuvat niin hyvin juuri nyt, suorastaan loistavat, alan nyhtää niitä maasta sitä mukaa kuin se sulaa riittävästi - paikoitellen se onkin ihan sulaa, mutta varjopaikoissa ei.
Mukavaa kevättä, tää on puutarhaihmisen paras lahja ikinä! Taidan alkaa uskoa joulupukkiin.

Anonyymi kirjoitti...

Keväältähän se tuntuu! Tintit laulaa. Saisi aurinko alkaa paistaa. Tämä puoli vuotta putkeen kestänyt sade alkaa ottaa hermoon täällä merenpohjasavessa.
Piha ei ole ollut kertaakaan kuiva sitten viime kesän.
Tämä talvi on oikea talven irvikuva joten olisin myöskin valmis ottamaan pikaisen kevään NYT! Tulppaanit yms. Puskee jo 10 cm pitkinä ylös maasta! Ei tähän tarvita mitään takatalvia sitten enää.
On ihan naurettavaa ja oikeasti itkettävää, että illalla sataa lumi-yön tunteina miettii, ettei kehtaa enää lähteä koiralenkille nauttimaan valkeudesta ja kun aamu sarastaa, tajuaa ettei kaatosade ollutkaan painajainen vaan oikea tosi. Kaikkialla on taas mustaa ja litimärkää. Ihan kuin roikottaisi lapsen nenän edessä tikkaria ja sanoisi, sori karkkipäiväsi on vasta puolen vuoden päästä.
Onko reilua, onko!?!

Leikitään yhdessä, että on kevät. Sillä +5 on siitä selvä merkki.

R&T

pioni kirjoitti...

On se, linnut laulaa ja lumi (se vähäinen) sulaa ihan silmissä. Ihan pikkuisen vain hirvittää että kevät tulee jo helmikuussa, siis takatalven pelossa. Meilläpäin kun tällaiset ilmat on yleensä vasta reilun kuukauden kuluttua.

Tiina kirjoitti...

Ihan on epätodellisen riemukas olo ollut tänään,kun meilläkin oli +5ja lumet suli silmissä. Oikea unelmatalvi,oon niin onnellinen :) Saattaahan tässä jotain takapakkia tulla,mutta ihanasti kyllä talvi on lyhentynyt lauhojen myötä. Mulla myös on havut vielä suojaamatta,ois varmaan huomisen hommia. Ruukaan kyllä niitä lämpimällä vedelläkin kastella sitten myöhemmin keväällä. Onnekasta oloa sinne eteläänkin :)