Amatööri puutarhaharrastelija, aktiivinen marttailija ja ammattimainen taivaanrannanmaalari kirjoittaa puutarhasta ja muista itselleen rakkaista aiheista.



sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Lienen hereillä.

Kaipa minä hereillä olen, vaikka ulkona on edelleen superlumista eikä talvi hellitä otettaan. En minä varmaan enää ole unessakaan, kun ajatus juoksee... jopa puutarhaan.

Olen yrittänyt olla pakottamatta itseäni minkäänlaisiin puutarhatoimiin siitä huolimatta, että on maaliskuu. En ole kylvänyt siemenen siementä, en tehnyt pienintäkään kukkapenkin laajennus- tai perustamissuunnitelmaa. En muistele, mitä missäkin kasvaa. En selaa siemen- enkä taimikuvastoja, en roiku haaveellisena taimistojen tai nettipuutarhakauppojen verkkosivuilla.

Minä vain odotan.

Odottamisesta on seurannut seuraavaa: katse on kääntynyt maahan. Ostos- ja todo-listan (lausutaan nykyään kuten kirjoitetaan, mikä minua henkilökohtaisesti naurattaa. Harvoin nämä trendi-ilmaisut puhuttelevat minua millään tavalla, mutta tuo ON hauska!) olen laatinut tätä silmällä pitäen.

  • osta Toxania (anteeksi, mutta nyt loppui luomuilu)
  • osta olalla kannettava ruisku Toxania varten
  • osta kunnon voikukkarauta

= siitä huolimatta, että naapurissa asuu voikukkaviljelijä (määrästä ja hyvivoivasta kasvustosta päätellen hänen täytyy olle viljelijä eikä piittaamaton omakotiasuja) meidän ei tarvitse enää olla viljelmän haarakonttori. Leveälehtisille lähtö meidän nurmikolta!

  • Lainaa naapurilta puutarhajyrsintä.
  • Osta lannoitteen / hiekanlevitin.
  • Levitä hiekkaa nurmikolle.
  • Lannoita nurmikko. Kahdesti kesän aikana.

= nyt tehdään nurmikon hyvinvoinnin eteen kaikki, mitä voidaan.

  • Levitä kompostimullat kukkapenkkeihin.
  • Jos ei ilmaiseksi löydy, osta hevosenlantaa ja levitä kukkapenkkeihin.
  • Kitke kärsivällisesti rikkaruohoja.

= nyt ei enää tehdä lisää istutusalueita, vaan panostetaan olemassaolevien hyvinvointiin.

JOS jaksan:

  • siirtele tarvittaessa kasveja niille paremmin sopiviin paikkoihin
  • laajenna mullosalueita omena- ja muiden puiden alla


Kohti kevättä siis. Mutta ei vielä. Maltilla, rauhassa. Odotellaan lumien sulamista ja päivien lämpenemistä. Pakkaset eivät hellitä, joten petkele (joka muistuttaa muuten aika tavalla rakastamaani kanttausrautaa) on paras ystäväni asfalttietupihan omistajana. Asfalttia on näkyvissä, muuta maata ei.

16 kommenttia:

pirkko kirjoitti...

Huh, olipas siinä listaa vaikka muille jakaa ;) Onneksi on koko piiiitkä kesä aikaa, eiks vaan!

Saila kirjoitti...

Kuulostaa hyvältä, siis noillahan saa yhden kasvukauden kulumaan ilman että tarvitsee pyöritellä peukaloita ja keksiä lisätekemistä :-D
Hei, asfaltista on lyhyt matka kesään! Kun vaan ei tulis lisää lunta, voihan petkele. Ti-ke näyttää aika pahalta sen suhteen. Yritän puhaltaa ja puhkua länttä kohti niin lujaa kuin pystyn.
Hei, Utössä (50 km mun olinpaikasta etelään) on jo tehty talventähtihavainto! Siis KUKKAnuppu.

Suvikummun Marja kirjoitti...

Varsin kattavan todo-listan olet jo laatinut. Puolitokkuraisena talviunilta ainakin osittain heränneenä!?
Huomasin, että pari tärkeää asiaa olet unohtanut listalta: riippumatossa vietettävän ajan määrä ja kesäpilvien liikkeiden seuraamiseen käytettävä aika.....

intopii kirjoitti...

Oliko siinä paljon? Ehkä siinä oli. En osannut ajatella sitä niin.

Lunta tulee taatusti vielä; talvi sinnittelee! Utön kukkanupusta huolimatta... huoks. Kello on nyt puoli yksitoista illalla ja mittari näyttää -15.

intopii kirjoitti...

Suvikummun Marja: ihan VARMASTI makoilen riippumatossa! Tulossa on nimittäin riippumatossa makoilua ajatellen aivan täydellinen kesä. No, ehkä ei helteisin mahdollinen, mutta sellainen sopiva.

Ihan VARMASTI katselen kesäpilviä, ja yritän löytää niistä tunnistettavia hahmoja. Kuvaan niitä taas muistikortit täyteen ja ihmettelen sitten jälkeenpäin, mitä minä kaikilla niillä pilvikuvilla teen...

Anonyymi kirjoitti...

Auringonläntti asfaltilla. Nyt huomaa jo sen, että vaikka pakkanen paukkuukin, aurinko sulattaa päivän aikana senkin edestä. Vääjämättä talvi joutuu antamaan periksi!
R&T

Tiina kirjoitti...

Sulla on varsin hyvä itsehillintä! Mä olen koko eilisen(kin) illan roikkunut netissä taimistojen nettikaupoissa huokailemassa ja menettänyt hermoni tähän pakkaseen ja lumentuloon :D Listasi on varsin kattava ja keskittyy tärkeisiin perusasioihin, jotka joskus tuppaavat unohtumaan kaikkien laajennusprojektien alle :)

Unknown kirjoitti...

Siis tuohan kuulostaa oikein hyvältä suunnitelmalta ja vapiskaa rikkaruohot ja voikukat.Aikani minäkin omakotitalossa asuessan jaksoin taistella voikukkia vastaan, monen voikukkaraudan voimin, mutta se on ihan mahdoton tehtävä, todellakin...kun naapurini myös omisti voikukkaviljelmät. Minä päädyin siihen että antaa kaikkien kukkien kukkia, mutta ruohonleikkuria käytin ahkeraan, ainoastaan etupihalta napsin voikukat raudalla.
Mun täytyy sanoa, että nyt olen iloinen kun ei ole enää tuota riesaa, voi keskittyä ihan kukkiin ja kukkapenkkeihin.
Jossain vaiheessa itsekin ajattelin,etten laita mitään kasvamaan vielä, mutta kantti petti.

pioni kirjoitti...

Pitäisiköhän munkin mennä myrkkykaupoille, sama vitsaus meilläkin;)

intopii kirjoitti...

R&T, kyllä meillä pakkkanen vielä pitää pintansa, ja myös lumen pinnan. Ei sula, ei. Pienenpieni jäätynyt noro tulee Eka Vekaran mäestä etupihalla, vaikka minä kuinka tuijotan sitä sulaksi.

Tiina: hämmästyttävää kyllä, tässä ei ole itsehillinnästä kyse ollenkaan. Olen päinvastoin vaan ihan... ölövinä, kuten synnyinkaupungissani Oulussa sanottaisiin. Ihan lunkisti, miettimättä. En vaan ajattele taimistoja.

Perusasiat. Sinäpä sen sanoit. Niihin ajattelin nyt, ensimmäistä kertaa koko pihanomistajuuteni aikana, tällä plantaasilla nyt panostaa.

Tuija, kiitos kannustuksesta! Siitä huolimatta, että sekä sinä että minä tiedämme taistelun mahdottomaksi voittaa. Ehkä matka on tärkeämpi kuin päämäärä?

Pioni, yeah! Aseet tanaan ja taisteluun!!

Nettimartta kirjoitti...

Mää tulostan tän sun listan, meinaan sopii ku nakutettu tähänkin pihapiiriin. Mut jaksaako ja ennen kaikkee viittikö...

Geranium kirjoitti...

Kunnon talviuni on ollut hyvä juttu! Perusasioiden äärelle ja slow gardeningiin päin, se olisi hyvä suunta täälläkin. On taas mennyt vouhottamiseksi noiden esikasvatusten kanssa ja pihallekin on jo yhtä sun toista suunnitelmaa, mutta aikaahan ei ole lähellekään tarvittavaa määrää... mutta pitkä sisällä kykitty talvi on tehnyt sen, että kaikki ajatukset liittyy ulkona tehtäviin asioihin. Siinä meinaa unohtua, että voihan sitä kesällä lähteä vähän kauemmaksikin kuin omalle pihalle nauttimaan kesästä. (Täytyykin alkaa katsoa lomareissun paikkaa.)

intopii kirjoitti...

Nettimartta, tulosta ihmeessä :-) Tuetaan sitten toinen toisiamme, kun uuvutaan kesäkuun 27. päivä.

Gee: kas, kesälomamatkat. Tuota... mitäs ne taas olikaan? Odotas nyt, oon mä niistä kuullut...

PilviP kirjoitti...

Heeei... Toimisikohan nuo sinun myrkkysi myös tähän talveen ja häätäisivät sen pois?

Tupu-täti kirjoitti...

Hyvä lista ;).Tähän aikaan vuodesta on hyvä suunnitella. Kun lumet sulavat ja kasvukausi alkaa (ehkä tossa parin kuukauden päästä?)sitten vain kaahotetaan pihalla ja siirrellään kasoja, kasveja ja työkaluja. Kyllä se siitä tasottuu...

intopii kirjoitti...

PilviPulla: ei taida kyllä edes ydinase auttaa talven poistoon, kyllä tuo sen verran tiukasti istuu paikoillaan :-(

Tupu-täti, hyvä on ihmisen suunnitella, mutta kun tarpeeksi suunnittelee eikä pääse toteuttamaan suunnitelmiaan... siinä käy sielulle huonosti. Tuloo itkupotkuraivari :-D