Toinen jalka kengässä.

Eka Vekaran ensimmäinen lomaviikko on takana. Mummu ja Isotäti olivat kaverina, kun Herra Mies ja minä edelleen paahdettin töihin. Juhlittiin 7-veesynttäreitä pariinkin otteeseen, tavattiin sukua ja huonetta kaukaa Pääkaupungista ja vielä kauempaa Ranskasta, ja oli muutenkin niin vauhdikasta, että yksi hammaskin irtosi. Heilui tosin jo kuin heikkopäinen, eli ihan oli aikakin irrota. Eka Vekaralta, siis.

Nyt on mummut ja mammat saateltu junaan, ja perheen miehet lentokoneeseen. Ja olen ihan itsekseni kotona kokonaiset kuusi päivää. Paitsi että käyn kyllä välillä olemassa lähes itsekseni töissä.

Melko hämmästyttävää vauhtia sitä pystyy ihminen kääntämään toimintonsa nollille, kun siihen kerran tilaisuus tarjoutuu. Kävin tosin ensin jumbokauppakeskuksessa kiertämässä lähes jokaisen naistenvaateliikkeen, ja sain siihen kulumaan neljä tuntia. No, sushittelin siinä alkuun puolen tunnin ajan, mutta silti.

Sain saalistakin. Yhden hempeänvihreän neuletakin, ja kaksi kesäisen harmaata neuletta. Toisessa oikein savupiippukauluskin. No, mitäs on niin kylmä kesä. Lisäksi toimin agenttina ystävättärelleni, joka yhteisellä kauppakierroksellamme haikaili huikean kauniin topin perään, mutta ostoskiintiön ollessa silloin jo täynnä jätti topin ostamatta. Onneksi, sillä nyt sen sai puoleen hintaan. Pääkäyttäjän ollessa viidensadan kilometrin päässä kesämökkeilemässä minä muutaman tehotekstiviestin jälkeen sitten hankin topin hänelle. Luojan kiitos kännyköistä!

Mutta kauppakierroksen jälkeen nollasin oikein urakalla. Täytin ensin vatsani perinteisistä perinteisimmällä bolognesepastalla (spagettia ja jauhelihakastiketta, sanoisi suomalainen) ja lasillisella punaviiniä, ja sitten pötkähdin sohvalle katsomaan kovalevyltä Trädgårdsfredageja. Yksi jakso käyttäytyi kummallisesti: räpäytin kerran silmiäni hieman pidempään ja sillä aikaa koko jakso oli loppunut. Hmph.

Ohjelmista inspiroituneena polkaisin sitten jossakin vaiheessa koneen käyntiin lähteäkseni vihdoinkin pihahommiin. Ehdin laittaa mariraitaa päälle ja tuulihousua jalkaan, ja toinen jalkaterä oli jo resuisessa lenkkarissakin ennen kuin korvat tarttuivat ulkoa juuri sillä siunaaman hetkellä alkavaan kohinaan.

Vettä! Voi harmi. Tai siis ei. Tai siis joo. Tai siis ei. Puutarhahommat jäivät tekemättä, mutta ihanaa, että sataa. Onkin ollut pitkä kuiva kausi. Lapion ja talikon sijasta otin kiinni vain kamerasta ja räpsyttelin muutaman märän otoksen. Ohessa on otteita viikon varrelta muutenkin.

Tämä väriyhdistelmä puhutteli minua jo sammalleimu-purppuramaksaruohossa. Tässä viinilaukka ja myskimalva. Aivan ihanat yhdessä!

 Hollanninkurjenmiekka 'Frans Hals'. Frans onkin ollut ahkera poika, kun on saanut sekä nimikkoiiriksen että nimikkopäivänliljan.

Iris ensata 'Light at Dawn', aivan fantastinen lajinsa edustaja.

 Oma Piha -lehden kestotilaajaetu, sinilaukka. Että onkin sininen!

Tämä taas ei niin sininen, mutta aivan mahtavan värinen kuitenkin.

Alppipiikkiputki.

Minulla oli jossakin vaiheessa hankaluuksia muistaa, kumpi on alppi- ja kumpi sinipiikkiputki. No höh, ihanhan tuo on kuin alppiruusu. Hyvä muistisääntö. Sinipiikkiputken kukka on paaaaljon pienempi. Ja ehkä jotenkin sinisempikin.

Rakas 'Westerplatte'-kärhöni päivän sateen kiillottamana.

 Harakkakaan ei tykännyt sateesta, vaan meni naapurin mummun tikkaiden pienalle kelejä pitelemään :-D

Trendiväriä...

PilviPulla ihmetteli omalla pihallaan kasvavaa tomaattia(ko),  mutta kyllä se varmasti tomaatti oli, sillä niinpä niitä näyttää itävän täälläkin. Viime vuonna tässä kasvoi kirsikkatomaattia, joka pudotteli osan hedelmistä loppukesällä multaan, mihin ne myöskin talveksi sitten lopulta jäivät.

Ja hey presto: täältä tulee jälkeläinen.

Useampia jälkeläisiä, itse asiassa. Nypin ne kuitenkin pois; tuskin ehtisivät enää tässä vaiheessa tomaatintuotantovaiheeseen!

Tästä kompostissa kasvavasta perunasta sen sijaan saattaisin saadakin satoa. Ihme tyyppi; en todellakaan tiennyt, että olisin heittänyt kompostiin muuta kuin potunvarsia. On sinne näköjään joku nykyräkin mennyt...

Puutarhurin tuumailupenkki terijoensalavien varjossa. On ihan lempipaikkojani pihallamme.

Ja lopuksi pientä valaistusta Suureen Salaisuuteen.

Tuostahan se ilmiselvästi lähtee... (Meilläkö savimaa???)

Tuohon on joka tapauksessa tulossa kolmion muotoinen pieni kukkapenkki. Olen jo sekoitellut joukkoon muutaman sankollisen EV:n hiekkalaatikolta ryöväämääni hiekkaa ja reilun annoksen kompostimultaa, josta nousee sen miljardi rikkaruohontainta, jahka vielä hetken odottelen.

Tällä hetkellä en odottele kuin kahta asiaa: ukkosta ja unta. Ukkosta tuskin tulee, vaikka Espoossa sen kerrottiin keskeyttäneen jalkapallo-ottelunkin. Meillä vaan sataa... Mitäs toivoin.

Unta lähden tästä pikkuhiljaa metsästämään petin pohjalle, jotta jaksan aamulla virkeänä painaltaa taas työtietokoneen ääreen.

Mukavaa alkavaa viikkoa!