Vanha ≠ vauhtikone

Kevään jossakin vaiheessa aloin mittoa kunnollista istutusaluetta tonttimme tienpuoleisen aidan viereen. "Siihen laitetaan pari puuta ja pensaita, ja sillä saadaan sellainen kiva kerroksellinen istutus, joka estää näkyvyyttä tieltä meille, ja jonka keskellä on polkua pitkin kiva kävellä."

No jep, suunnitelman ja toteutuksen välillä on vain... valovuosia.

Huhtikuun loppupuolella kuvasin.

Tuohon sen pitäisi tulla. Kuten huomaatte, näkösuojan tarvetta on.

Ja siitähän ei mennyt kuin pikaiset kaksi viikkoa, kun minä olin jo maalannut nurmikkoon muotoja. JA nostanut lapion tyrkylle!

Kanttausrauta roikkui vielä puuvajan seinällä tuossa vaiheessa... vai olikohan sittenkin lie jossakin lähistöllä, onhan tuossa selvästi jo hommat aloitettu (huomaattehan mullalla olevan soiron alavasemmalla?)

Ja siitä meni sitten vain kaksiviikkoinen, kun oltiin jo näin pitkällä. Ensimmäinen etappi - vasemmanpuoleinen terijoensalava - saavutettu! Hurraa!! Ikikuunaan en olisi saanut hommaa tänään valmiiksi ilman Herra Miestä. Kanttasin nurmikkoa (tai sitä vihreää rikkaruohomassaa, jonka seassa nurmikko kasvaa) pala kerrallaan ja lapiolla hakkasin siivu siivulta irti. Pidin pitkiä taukoja. Tuijotin. Tuumailin. Jatkoin taas. Herra Mies leikkasi sillä aikaa nurmikon, tuli avuksi ja paukutti vihreyden irti sadasosasekunnissa. Nuori voima se on, joka jyllää!! Vanhan kroppa sen sijaan on taas vähän väsynyt. Perskuta, peruskuntokausi meni - taas - ihan pieleen.

Tuonne toisen salavan luo pitäisi seuraavaksi jaksaa, ja siitä sitten syreenille, toiselle syreenille ja lopulta... minne lie. (Ensimmäisenkin osion reuna kaartuu näköjään liian jyrkästi. Sitä saattaa joutua vielä säätämään.)

Alemmassa kuvassa vasemmalla näkyy pylväshaavan runko. Keskellä mullosaluetta erottuu juuri ja juuri kuoppa (pieni tumma läntti), johon huomenna, jos luoja suo, saapuu tämänvuotinen äitienpäivälahjani, purppuratuomi. Saapuminen riippuu siitä, saanko sellaisen ostetuksi (vieläkö niitä Myymälässä on).

Kun tuomi on paikallaan, alkavat perinteiset siirtojuoksutukset. Salavien välissä kasvaa suviruusu, joka pitäisi kaivaa sijoiltaan ja siirtää... ehkäpä haavan ja tuomen väliin. Tuomen ja salavan väliin taas kiikutan hopeapensaan, jonka paikalle siirtyy yksi jasmike... (Meillähän ei mitään pieniä muuttoja tehdäkään.) Havujakin tuohon olisi kiva saada; ehkä Myymälästä lähtee mukaan smaragdituijakin, tai joku muu soma.

Katellaan.

Juuri totesin Herra Miehelle, että ainoa mukava syy mennä huomenna töihin on se, että pääsen päivän päätteeksi läheiseen puutarhamyymälään ;-D No, ei tässä työmotivaatio voi kovin korkealla olla, kun herrat jäävät aamulla kotiin köllimään ja mulla on Iso Puutarhaprojekti päällä.

Projektin vaiheen 1 tultua päätökseen lepuutin silmiäni ja sieluani siinä kauniissa, mitä meidän pihalta onneksi löytyy. Kierteliin jälleen kerran kameran kanssa tallentamassa muistikortille kuvia samoista kukista, joita kuvasin viime vuonnakin. Ei järjen häivää, mutta niin ihanaa!

Ehkä ihmisen pitäisi merkitä kasvinsa. Tässä on tulppaani, joka on ehkä Don Quichotte, ehkä ei. Ihanan värinen se kuitenkin on; terälehtien keskiosa on tummempaa pinkkiä kuin lehtien reuna. Tykkään!!

Tästä tykkään myös, vaikka näyttää olevan vielä leviäväisempää sorttia kuin kasvia taimivaihdossa vastaanottaessani kuvittelin. Kaukasiantädyke hemaisevimmillaan.

Ja tästä minä vasta tykkäänkin: samettisumakki 'Tiger eyes' selvisi kuin selvisikin talvesta, vaikka hankien sulaessa tajusin sen makaavan pitkin pituuttaan maassa. Olin saada sydärin. Hyvä, kun en soittanut piipaa-autoja paikalle auttamaan, kun tamppasin puuparkaa takaisin pystyyn. Vaan siinä se nyt työstää lehtiä  koko maailman ihailtavaksi. Kova kaveri!

Ei se kuulkaa auta: unten maille tässä on kaivauduttava, jotta jaksaa taas huomenna vastata 5.30 puhelimen huutoon.

Purppuratuomi, täältä tullaan!