Amatööri puutarhaharrastelija, aktiivinen marttailija ja ammattimainen taivaanrannanmaalari kirjoittaa puutarhasta ja muista itselleen rakkaista aiheista.



sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Äitienpäivän kevätretki

Teimme äitienpäivän kauniin sään kunniaksi ex tempore -kevätretken Vantaankoskelle ja Helsingin Vanhankaupunginlahdelle. Emme olleet ainoita... oli hienoa, että upea, vaikkakin kovin tuulinen sää oli houkutellut paljon ihmisiä liikkeelle!

Vantaankosken viilatehtaan kupeessa oli vanhoja myllynkiviä(?) nostettu pystyyn sinne tänne. Niiden läpi oli kiva tiirailla jokimaisemia.
 Oli niitä mukava katsella ilman kiviäkin.
Luonnonkasveissa olen toooosi huono. Ehkä olisi pitänyt kuulua siihen sukupolveen, joka kerää kouluun herbarion.

Tämä joku oli kuitenkin hyvin kuvauksellinen valkovuokkojen keskellä.
Sen verran onneksi tiedän, että tämä tässä on ihanasti auringon lailla kukkiva rentukka. Olivat kukassa jo tosi laajalti.
Viuhkamaisia kääpiä kuusenkannon kyljessä.
Ja onhan se voikukkakin kaunis... vaikka kuinka riesa onkin.
Hyvin tuulettuva rakennus Vantaankoskella.
Tässä valuu kultaa alas, tuumasi Eka Vekara. Herra Miehen mielleyhtymät hakeutuivat mallasjuomiin, minä osasin vain ihailla kuohuja.

Otos Vanhankaupunginlahdelta, entisen höyryvoimalaitoksen kupeesta.
Kalatiirat leyhyttelivät saalistamassa kosken kuohujen alajuoksulla. Tykkään tiiroista, ne ovat jotenkin niin elegantteja lennossaan. Ja taitavia kalastajia!
Suomen lippu on erityisen edukseen kirkkaansinistä taivasta vasten. Toinen passeli  on ukkosensininen tausta,  mutta sitä ei onneksi tänään näkynyt.

Kukassa oleva vaahtera toi omaa mehevää väriään maisemaan.

Kyllä oli hieno päivä, vaikka lämpö ei hellinytkään (paitsi auringossa lämmenneessä autossa, puhhuh).

Mukavaa helatorstaiviikkoa kaikille!

10 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Hienot kuvat! En minäkään tunnista tuota mysteerikasvia, mutta hyvän näköinen se on. Katselen oman rentukkani pullistelevaa nuppua ja jännään, että onhan se varmasti kerrannainen. Kai se on. Nupun raoissa näkyy jo keltaista! Ehkä huomenna. Istutin sen syksyllä.
Voikukka on todellakin mahtavan hyväntuulinen kukka.
Mukavaa äitienpäivän iltaa!

intopii kirjoitti...

Kiitos :-)

Kyllähän tässä saa melkoista käännytystä omiin ajatuksiinsa tehdä, että osaa voikukkaa arvostaa, mutta kai se on pakko, kun sitä on pihalla enemmän kuin nurmiheinää.

Samoin sinulle mukavaa äitienpäivän iltaa, olethan sinäkin poikien mamma!!

Geranium kirjoitti...

Hienoja luonto-otoksia, tuo kalatiirakuva on ihan helmi! Jokea on kiva ihailla muidenkin silmin, tuon saman joen toinen haara kulkee tuosta meidän ikkunan alta... Ja tuollaiset myllynkivet olisivat kyllä mahtavat.

Minäkään en ole kasviota koulussa kerännyt, mutta netistä löytyy kätevä Valokki-herbaario. Sieltä yritin etsiä tuota hienoa mysteerikasvia, ja lähimmäksi, tosin ei kuitenkaan ihan kohdalle, osui tämä lamparevesikuusi: http://kasvio.avoin.jyu.fi/laji.php?id=197.

Ja kyllä, jos et voi voittaa vihollisiasi, liity heihin... eli voikukka on jees!

pirkko kirjoitti...

Kauniita maisemia, luonnosa on myös kevät räjähtänyt päälle. Tuollaiset reikäkivet olisivat makeita ilman noin upeita maisemiakin.

pioni kirjoitti...

Hienot maisemat teillä äitienpäivänä, meillä se päivä kului lähes koko ajan sisätiloissa, kolmessa mummolassa. Ja ilmakin oli niin kylmä, että sisätilat tuntuivat oikein mukavilta.
Tänä iltana oli jo sellainen kiva kevätilta, ettei meinannut malttaa tulla sisälle ollenkaan. Tästä se lähtee, kunnon ulkoilmaelämä...

intopii kirjoitti...

Geranium: onko sinulla kotonasi jokimaisema?? Voooooi, oi oi onnellista! Ihanalta kuulostaa. Vesikuusi oli mahdottoman hyvä veikkaus! Joku sen sukuinen voisi ollakin. Minun näkemässäni "neulaset" olivat tuollaiset tylppäpäiset, onkohan vesikuusia monia erilaisia...?

G ja Pirkko: minäkin ajattelin myllynkiviä ihan sellaisenaan somisteeksi jonnekin. Hienoja olivat!

pioni: kivaa, jos teillä(kin) on ollut hyvä sää tänä iltana! Meillä se meni sisätiloissa, kun Eka Vekaran eskarissa oli kevätjuhla (voi sitä nyyhkinnän määrää...).

intopii kirjoitti...

Hehhei, kuulkaas kasvitieteilijäkollegat: nythän mä sen keksin. Se on joku korte (Equisetum). Tuo nivelikkään näköinen varsi antoi mulle suuntaa. Tarkkaa määritystä en osaa tehdä, mutta kortteeksi kyllä vahvimmin veikkaan.

Geranium kirjoitti...

No niinpä taitaa olla, korte tosiaankin! Oli niin tukevan oloinen, ettei heti tullut korte mieleen, vaikka kortetta saan pihaltani rikkaruohona nyhtää etenkin juuri näin keväisin...! Kortteet muuttavat kyllä kovasti muotoaan eri kasvuvaiheessa, ehkä siksi ei heti kellot rimputtaneet, heh.

Ja kyllä, jokimaisemassa asutaan :)

Veikkaisin lehtokortetta, Equisetum pratense, mitä olet silminnäkijänä mieltä?

Saila kirjoitti...

Hei Intopii, siis voikukissahan on mitä hienoimmat kerrannaiset kukat! Ja kyllä, se mun rentukka ON kerrannainen, eläköön! Ja luulen löytäneeni myös kerrannaisen arovuokon, vai mikä nappiarovuokko se nyt on, se oli kadoksissa koko viime kasvukauden :-D
Sinulle, rakas puutarhaintoinen ystäväni, on tunnustus Saaripalstalla. Puutarha-aiheinen tunnustus, of course.

intopii kirjoitti...

Geranium: voisi olla lehtokorte kevätasussaan, totta!

Saila: hurraata huudan aarteillesi! Olet tehnyt loistolöytöjä, tai siis loistokasvisi ovat tehneet häikäisevän paluun.

Käynpäs kurkkaamassa tunnustuksen... Kiitos siitä!