Amatööri puutarhaharrastelija, aktiivinen marttailija ja ammattimainen taivaanrannanmaalari kirjoittaa puutarhasta ja muista itselleen rakkaista aiheista.



sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Puutarhamessujen kukkasidontakatsaus

Messuilla oli entiseen tapaan käynnissä Kukkasidonnan SM-kisat. Kuka voitti, sitä en tiedä, mutta lepuutin silmiäni hetken aikaa sekä työn touhussa että siihen mennessä valmiiksi saaduissa töissä. Kyllä kukista todella saa vaikka mitä, kuten tässä näette.

Viimevuotinen Suomen mestari, Järvenpään Kukkatalon Eine-Maria Nieminen työn touhussa.
Yksi kilpailutehtävistä oli luoda pukukoru kukista.
 Tässä samaa teemaa toisenlaisilla tulkinnoilla.
 Kartio-maljakko oli yhtenä teemana.
Lähes kaikissa töissä oli käytetty villa(?)lankaa yhtenä työn osana.
Tällainen pallotuoli olohuoneessa saattaisi kerätä katseita enemmän kuin Aarnion alkuperäinen...
Olisiko seuraavien töiden teemana ollut Kevät?



Näissä taas piti ymmärtääkseni tehdä tilateos. Onnistuneita olivat!



Nämä kaksi olivat Interfloran osastolta, jossa oli yhdistetty kukka-asetelma ja suklaa. Kiva tuliainen!
Seuraavissa kuvissa huikeita asetelmia aivan hallin perältä. Floristi Sami Kolppasen luomuksia kaikki.

Joillakin on taito. Ja silmää, rohkeutta ja uhkeutta.
Tavaraa oli niin, että heikompia hirvitti.

 ...samoin asetelmassa kukkia.
 Maltillisempi versio asetelmasta.
 Pääsiäistä...
Ja trendikästä turkoosia.

Kyllä näitä olisi voinut ihastella pidempäänkin, mutta sitten tuli väsy ja piti lähteä kotiin.

14 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Kiitos messukatsauksesta! Ja kiva, kommenttilaatikko aukeaa erikseen, tykkään tästä kun samalla voin skrollailla kirjoitustasi, mitä siitä taas tulikaan mieleen (vinkki sellaisille blogisteille, joilla kommenttiloora aukeaa omalle sivulleen, missä varsinainen postaus ei edes näy: se on vihoviimeinen! Muuttakaa asetus heti!)

Olen niin maan perusteellisen täysin samaa mieltä myymäläsisustuksen ammattilaisten tarpeellisuudesta messuja suunniteltaessa. Siis todellakin! Messuilla käynti on yleensä väsyttävää, rasittavaa ja turhauttavaa touhua ja paikan rumuuteen meinaa ihan suuttua. Osastot ovat suurimmaksi osaksi järkyttäviä, ystäväni sanoin: valkoiset seinät johon on törkätty joku juliste sinitarralla, ja keinonurmimatto on tuovinaan jotakin puutarhafiilistä. Siis voi jestas. Lievästi ilmaistuna.

Mutta asiaan, siis kiitos, kiinnostavaa! Ei-suurenakaan leikkokukkien ystävänä en oikein tajua tuotakaan, miksi jotkut sidonnan sm-kisatkin on ympätty tuonne, mutta enemmänhän ne edes paikkaansa puolustavat kuin lip lap -laiturit ja ne karmeat kylpytynnyrit. Ja pesuaineet. Ja lakut.
Keskittyisivät itse asiaan, niin kuin vaikka raitalehtisiin kieloihin.

Hitsi, onnistun turhautumaan messujen antiin edes menemättä itse paikalle. Aika lahjakasta! Syytän tästä sinua liian kattavine postauksinesi!

intopii kirjoitti...

Hehhee, olinpas onnistunut messureportteri, kun ammattikirjoittaja kiukustui :-D

Ehkä sitä pitäis ite tehdä tuokin. Messujen suunnittelu. Saisi ainakin sitä, mitä haluaa.

Eeviregina kirjoitti...

Kiitos messukuvista!
Moni on moittinut vaisuiksi noita Helsingin messuja, mutta kyllä noita kuvia ainakin oli kivaa selailla.
Mukavaa viikkoa!

R&T kirjoitti...

Yhdyn sinun ja Sailan mielipiteisiin.
Kiitän edelleen kuvista, olisipa harmittanut jos olisi täältä sinne ihan rahalla reissannut ja vielä lipunkin ostanut. Näin sai ihailla vain ne hyvät palat eikä tarvinnut ahdistua messuosastojen suunnittelijoiden taitamattomuudesta ;)

Olen sitä mieltä, että jos puutarhamessut meidän oloissamme olisivat myöhemmin, se auttaisi tähän ulkoasuongelmaan ja samalla myös messujen muun puutarhatarjonnan lisäämiseen.

Saila kirjoitti...

Joo, jonkin verran messuilla myös myyjän osapuolena toimineena tuossa R&T:n pointissa on ideaa ja huonoa puolta (no missäpä ei olisi). Sitten kun kevät on edemmällä ja kelikin mainio, ei viikonloppuna ole kaupungissa lähes ketään. Messuilla (niillä millä olen sattunut olemaan) on ollut täysi väkikato myöhäiskevään aurinkoisina viikonloppuina. Ehkä takatalviviikonloppu on paras suuren kävijämäärän takuu, mutta mistäs sen taas tietää vuotta aiemmin kun messupäivämääriä mietitään.

Pionimetsän Tiina kirjoitti...

Kiitos messukierroksesta :) Mitään ei siis kommenteista päätellen menettänyt, vaikkei paikalle päässytkään. Parhaat palat voi katsella blogeista.

~R&T~ kirjoitti...

Saila, ihan oikeassa olet.

intopii kirjoitti...

Kyllähän puutarhamessujen järjestämisen ajankohta on aina haaste. On ns. "herrassa", mikä on säätila ja sen vaikutus kävijämäärään. Kävijöitä messuilla mielestäni oli tosi paljon, ihan ruuhkassa siellä sai rompostaa, mutta tarjonta oli tänä vuonna vaatimaton.

Hauskaa on kyllä katsella kuvia messuilta toisten blogeista... välillä tuntuu, että olen ollut ihan tyystin toisessa tapahtumassa kuin ko. kirjoittaja :-D

Mutta summa summarum: ihan mukiinmenevä kevään aloitus kuitenkin. Paljon oli väriä, jota toivoinkin näkeväni.

Jos olisi todellinen mahdollisuus, ehkä minun pitäisi käydä kaikilla messuilla kahtena päivänä: eka päivänä otetaan kokonaisuus haltuun ja toisena päivänä keskitytään parhaisiin paloihin ja fiilistelyyn.

Nettimartta kirjoitti...

Tulipa tehokas virtuaalimessukäynti suoritettua ja ilman tuuppimista, jalkojen kipeytymistä ja väsähtämistä. Kiitti!

pioni kirjoitti...

Kiitos kivoista kuvista messuilta, tässä varmasti olikin kaikkein parhaat palat:)
Voi kun joskus raaskisi ostaa leikkokukkia ihan hurjasti ja tehdä asetelmia.

intopii kirjoitti...

Nettimartta: meidän marttojen niksi numero 692: älä mene messuille, vaan katsele vain muiden messuilla ottamia valokuvia :-D

pioni: olepa hyvä. Ihan sama minullakin tuli mieleen tuolla: sylikaupalla kukkia ja asetelmien tekoon... Ehkä olisi oikeasti pitänyt ruvetakin kukkakauppiaaksi.

Vaikka en minä kyllä ole niin luova, että olisin siinä hommassa pärjännyt :-)

Hannele/Omenaminttu kirjoitti...

Kiva messukatsaus! Minä en innostunut kiertelemään alueella juuri ollenkaan. Muutamia siemeniä ostin naapurista. Kun on melussa töissä, messuilta on aina "kiire" kotiin.

Mutta, olipas mukava nähdä sinut livenä. Kerrassaan!

Iloista pääsiäistä!

intopii kirjoitti...

Ymmärrän erittäin hyvin. Jos siellä on töissä, kaipa kaikkeen tulee uupumus ennen kuin missään kiertääkään. Ja sinulla oli nyt niin tärkeä virkavelvollisuus, että ehkä olikin hyvä olla vaan omalla ständillä :-D

Samaa ajattelin minäkin: miten hauskaa on tavata blogituttavia ihan elävänä. Olit ihan itsesi näköinen :-)

Oikein hyvää pääsiäistä myös sinulle.

Hannele/Omenaminttu kirjoitti...

Niin, tulee uupumus messuilla ja vieressä oli luentolavakin. Ja arvaapa millaisessa melussa olen arkipäivisin? Varsinkin silloin, kun yhtäaikaa sähkövatkaimia hurisemassa, tiskivesiä valumassa ja teinejä... Vapaa-aikana rakastan hiljaisuutta :)