Amatööri puutarhaharrastelija, aktiivinen marttailija ja ammattimainen taivaanrannanmaalari kirjoittaa puutarhasta ja muista itselleen rakkaista aiheista.



lauantai 5. marraskuuta 2011

Olemme sulkeneet talven ajaksi.

Lopultakin voin sanoa, että puutarhatyöt on tehty. Tänään kuovin maahan viimeisetkin kukkasipulit (ja kokeeksi myös valkosipulin kynsiä, vaikka maa oli jo aika kylmä). Pari kesältä(!) istuttamatta jäänyttä perennaa laitoin maahan, ja osan yksinkertaisesti tomaateilta tyhjäksi jääneeseen lavakaulus-kohopenkkiin, kun en vieläkään keksinyt niille paikkaa.

Etupihaa koristaneet kesäkukkaistutukset näyttivät heiniä lukuunottamatta jo himppasen huonoilta, joten päätin nostaa nekin ylös :-P

Kun en tähän hätään keksinyt heinille(kään) mitään mielekästä paikkaa, sijoitin ne ovenpieleen, josta kaivoin ylös kaiken mahdollisen tässä männäpäivänä. Tuossa kasvaa oikealla enää kuolleeksi aikanaan julistamani lumikärhö, sekä öttiäisten lehdettömäksi kalunnut ja kaksi uutta lehteä kasvattanut 'Onni'-ruusun verso.


Tässä siis heinäistutus marraskuun 5. päivältä: vasemmalla nurmilauha  (Deschampsia cespitosa), sen vieressä aika lailla kumollaan Sailalta saatu palmusara (Carex muskingumensis) sekä sininata (Festuca glauca 'Elijah Blue'). Takana koristekastikka (Calamagrostis acutiflora) ja yksivuotisena valitettavasti kasvava höyhenheinä (Stipa tenuissima 'Ponytails').

Saa nähdä, miltä tuossa näyttää ensi kesänä.
Joillakin on kalenterista piittaamatta kesä edelleen. Tämä on se yksi kiva valkokukkainen maanpeitekasvi, jonka nimi on yhtäkkiä täysin paennut aivojen poimuista. Lieneekö Dementia alzheimerii??
Valkokukkainen sammalleimukaan ei ole oikein ajan tasalla.
Kattomehitähtikin (Sempervivum tectorum) on vielä näin komea.
 Mansikoita saisi - melkein.
Syreeni valmistautuu kevääseen jo nyt.
Ja tämä nimetön köynnöskuusama luulee, että on kevät (tuskin tämä sentään tekee silmuja valmiiksi syreenin tavoin).

On täällä kuitenkin syksy: lapinnauhus (Ligularia dentata 'Desdemona') on pannut jo turkin päälle.
Verikurjenpolven (Geranium sanguineum) lehtiväri kertoo kyllä melkein nimen.
Kuka lienee järsäissyt kuorta suviruusun kiulukasta?
Pensaskärhön (Clematis recta) ihania siemenhaituvia. Nämä ovat minusta aivan mahtavan kauniita, vaikka niin äärettömän pieniä, ettei niitä tahdo hoksata edes katsoa.
Tilhet kävivät nokkimassa 'Aamurusko' -koristeomenan pallukoita, mutta eivät kelpuuttaneet. Olisivat nyt syöneet, tuohon ne jäävät roikkumaan koko talveksi.

Mietin aina välillä, saisiko noista jotenkin koristeita joulun ajaksi, mutta en ole niin taitava tai hoksaavainen, että olisin toistaiseksi keksinyt. Ehkä niitä voisi pujotella (teko)havuköynnöksen uumeniin etukuistin kaiteelle sitten, kun saan sen paikoilleen.

Melkein tekisi mieli laittaa se jo, kun sitä on inhottavaa askarrella paljain sormin sitten, kun on pakkasta, mutta en jotenkin kehtaa. Toki naapurustossa kaikki taitavat tietää, että olen ihan (joulu)hörhö, mutta joku tässä vielä tuntuu liian varhaiselta.

Ehkäpä luen inspiraatioksi ne kolme(!) joululehteä, jotka ostin lentokentältä viedessäni päivällä perheen miehet pohjoisen matkalle. Lehtiä oli todellakin kolme. Ja aiemmin olin ostanut jo kaksi muuta. Ei kai niitä aiempina vuosina ihan näin montaa ollut...?

Tjingeling!

5 kommenttia:

Inkivääri kirjoitti...

Iliman muuta havut kaiteelle, nehän käyvät ihan talvikoristeesta eikä vain joulu eikä haittaa vaikka olisi joulukoristekin - jonkunhan se on aloitettava:D Ajatteles, jos muut tuumii samoin kuin sinä? Minulla juur pari kaveria viikolla ilmoitti laittaneensa ensimmäiset jouluvalot ja minä kun olen ollut tällä kylällä aina ensimmäinen marraskuun 24. päivänä:)

intopii kirjoitti...

Voi kiitos kannustuksesta ja rohkaisusta, Inkivääri! Ehkäpä minä huomenna ryhdyn, vaikka huominen meneekin suurimmaksi osaksi Helsingissä jouluhörhöilyissä. Rupea sinäkin vaan, muut yrittävät ihan selvästi viedä sinun paikkasi jouluvalokuningattarena!!

Saila kirjoitti...

Tjingeling! :-D Voisit pitää yhdennaisen pikkujoulut.
Ai kun hieno heinäistutus :-) Mulla kukkii nepalinhanhikki yhä vain komeammin, ihailin sitä viikko sitten ja laitoin siitä silloin blogiinkin, ja nyt siinä on vielä enemmän kukkia ja nuppuja! Kyllä on hassu syksy. Onneksi. Kuka tässä talvea oikeastaan kaipaa, kun viime talvena sitä sai monen vuoden edestä?
Voitaisiin sopia, että ne, jotka haluavat valmistautua jouluun voivat tehdä niin ja viettää sen, ja me muut voisimmekin siirtyä tästä suoraan kevääseen. Sovittu?

pioni kirjoitti...

Minä hain jo viime viikolla etuterassille havuja ruukkuun ja pari pientä (joulu)kuustakin, hih. Että havukoristeen tekoon vain;)

intopii kirjoitti...

Yhdennaisen pikkujoulut täällä kyllä on menossa sikäli, että joululehtiä lueskelen sohvannurkassa antaumuksella, mutta muuten torstaina otettu influenssarokote pitää inhaa kuumetta ja vilunväreitä päällä. (Ne eivät tosin estäneet Helsingin matkaa.)

pioni: hyvähyvä!! Ei meidän tartte kalenteriin katsoa! Kun puutarhakausi on ohi, sitten alkaa joulu. Niin yksinkertaista se on. Ja kun joulu on ohi, alkavat siemenkylvöt = puutarhakausi.