Pikakatsaus jouluteemaan.

Pääsin kuin pääsinkin Ritarihuoneen Jo syttyy valot tuhannet -joulukoristenäyttelyyn. Olipas siellä näkemistä.

 Sisääntulosta näki jo, mitä oli luvassa.

Portaikko varsinaiseen saliin (vaakunasaliko lienee nimeltään?).

Joka suvulla näytti olevan oma tuoli. Laatassa luki joko FRH tai ADL, tässä poikkeuksellisesti Adel. Mikähän suku lienee numero 217? En tullut katsoneeksi seinältä.

 Myös ikkunoissa oli vaakunoita.

Kahvilaksi laitetun tilan vaatimaton kattovalaisin.

Ainoa mahdollisuus kuvata edes auttavasti näyttelyyn päin. Siellä ei saanut kuvata, kuten pelkäsinkin. Yksityiskodit, jotka olivat lainanneet astioita ja koristeita näyttelyyn, olivat kuulemma toivoneet, ettei tavaroita kuvattaisi. Mylkky. :-<

Salia muutoin yritin kyllä kuvata, mutta en kehdannut käyttää salamaa, joten kuvista tuli hyvin rakeisia ja epätarkkoja.

Seimiasetelma "kahvilan" ikkunalla.

Arvokkaan tunnelman jälkeen siirryimme kohti jotakin aivan muuta: Stockan joulupuotia keskustan myymälässä. Viimevuotinen katastrofi vieläkin muistissa kirvellen tunnelmat olivat vähän varautuneet. Onneksi tämänvuotinen tarjonta oli taas parempaa. Taisi silti olla ensimmäinen kerta koskaan, kun en ostanut yhtään mitään. Fiilikseen saattoi vaikuttaa hieman kuumeinen olo, mutta toisaalta ajattelin myös kaikkia niitä koristeita, jotka minulla jo varastossa on (ja niitä ei ole vähän). Lisäksi oman joulun teemaväri oli vielä vähän kadoksissa.

Samppanjan väriset koristeet kyllä yrittivät vähän houkutella minua, mutta sain pysytyksi tiukkana. Alan todellakin olla siinä tilanteessa, että mitään kokonaan uutta värimaailmaa en KEHTAA enää hankkia. (Joulukoristemääräni ei TODELLAKAAN ole vähäinen.) Hyllyjen välissä kierrellessä ajatus pikkuhiljaa muotoutui: ehkäpä joulun väri on tänä vuonna pelkästään valkoinen. Sitä minulla ei koskaan ole ollutkaan, vaan aina jokin muu väri on ollut rinnalla.

Hmmm... täytyy makustella.

Tietysti siinäkin tapauksessa koristeita täytyy varmaan hankkia vähän lisää, mutta se ei ole niin paha kuin kokonaisen uuden värin aloittaminen (tätä eivät muut kuin jouluentusiastit ymmärrä varmaan ollenkaan). Valkoisia palloja onneksi jo on, samoin paljon muuta valkoista löytyy kotoa. Ehkä silti jotain pientä tarvitaan...

Olemme sulkeneet talven ajaksi.

Lopultakin voin sanoa, että puutarhatyöt on tehty. Tänään kuovin maahan viimeisetkin kukkasipulit (ja kokeeksi myös valkosipulin kynsiä, vaikka maa oli jo aika kylmä). Pari kesältä(!) istuttamatta jäänyttä perennaa laitoin maahan, ja osan yksinkertaisesti tomaateilta tyhjäksi jääneeseen lavakaulus-kohopenkkiin, kun en vieläkään keksinyt niille paikkaa.

Etupihaa koristaneet kesäkukkaistutukset näyttivät heiniä lukuunottamatta jo himppasen huonoilta, joten päätin nostaa nekin ylös :-P

Kun en tähän hätään keksinyt heinille(kään) mitään mielekästä paikkaa, sijoitin ne ovenpieleen, josta kaivoin ylös kaiken mahdollisen tässä männäpäivänä. Tuossa kasvaa oikealla enää kuolleeksi aikanaan julistamani lumikärhö, sekä öttiäisten lehdettömäksi kalunnut ja kaksi uutta lehteä kasvattanut 'Onni'-ruusun verso.

Tässä siis heinäistutus marraskuun 5. päivältä: vasemmalla nurmilauha  (Deschampsia cespitosa), sen vieressä aika lailla kumollaan Sailalta saatu palmusara (Carex muskingumensis) sekä sininata (Festuca glauca 'Elijah Blue'). Takana koristekastikka (Calamagrostis acutiflora) ja yksivuotisena valitettavasti kasvava höyhenheinä (Stipa tenuissima 'Ponytails').

Saa nähdä, miltä tuossa näyttää ensi kesänä.

Joillakin on kalenterista piittaamatta kesä edelleen. Tämä on se yksi kiva valkokukkainen maanpeitekasvi, jonka nimi on yhtäkkiä täysin paennut aivojen poimuista. Lieneekö Dementia alzheimerii??

Valkokukkainen sammalleimukaan ei ole oikein ajan tasalla.

Kattomehitähtikin (Sempervivum tectorum) on vielä näin komea.

 Mansikoita saisi - melkein.

Syreeni valmistautuu kevääseen jo nyt.

Ja tämä nimetön köynnöskuusama luulee, että on kevät (tuskin tämä sentään tekee silmuja valmiiksi syreenin tavoin).

On täällä kuitenkin syksy: lapinnauhus (Ligularia dentata 'Desdemona') on pannut jo turkin päälle.

Verikurjenpolven (Geranium sanguineum) lehtiväri kertoo kyllä melkein nimen.

Kuka lienee järsäissyt kuorta suviruusun kiulukasta?

Pensaskärhön (Clematis recta) ihania siemenhaituvia. Nämä ovat minusta aivan mahtavan kauniita, vaikka niin äärettömän pieniä, ettei niitä tahdo hoksata edes katsoa.

Tilhet kävivät nokkimassa 'Aamurusko' -koristeomenan pallukoita, mutta eivät kelpuuttaneet. Olisivat nyt syöneet, tuohon ne jäävät roikkumaan koko talveksi.

Mietin aina välillä, saisiko noista jotenkin koristeita joulun ajaksi, mutta en ole niin taitava tai hoksaavainen, että olisin toistaiseksi keksinyt. Ehkä niitä voisi pujotella (teko)havuköynnöksen uumeniin etukuistin kaiteelle sitten, kun saan sen paikoilleen.

Melkein tekisi mieli laittaa se jo, kun sitä on inhottavaa askarrella paljain sormin sitten, kun on pakkasta, mutta en jotenkin kehtaa. Toki naapurustossa kaikki taitavat tietää, että olen ihan (joulu)hörhö, mutta joku tässä vielä tuntuu liian varhaiselta.

Ehkäpä luen inspiraatioksi ne kolme(!) joululehteä, jotka ostin lentokentältä viedessäni päivällä perheen miehet pohjoisen matkalle. Lehtiä oli todellakin kolme. Ja aiemmin olin ostanut jo kaksi muuta. Ei kai niitä aiempina vuosina ihan näin montaa ollut...?

Tjingeling!

Onko Køøpenhamina niinkuin ennen?

Enpäs tiedä, kun en ollut aiemmin käynyt. Tuolta se kuitenkin näytti ensisilmäyksellä lentokoneen ikkunasta perjantaina 28.10. klo 12.40 paikallista aikaa.

Kaikenlaisia vanhoja, kauniita rakennuksia siellä oli, värikkäitä ja koristeellisia.


Tässä on rautatieasema, jonne saavuttiin lentokentältä lähteneellä junalla suit sait sukkelaan. 

Jos joku ei tiennyt, oltiin Tanskassa, ihan kaikesta päätellen.

Typykät katselivat toisiaan lippujen liehuessa.

 Paratiisissa oli ainakin yksi käärme. Se oli iso.

Christiansborgin linna torneineen taustalla.

The Voileipä. Tällä kertaa katkarapuja ja kaviaaria.

Pieni vihannes- ja kukkakoju iltavalaistuksessa.

Magasin du Nord -tavaratalossa oli vähän koreammat iltavalot.

Monessa kohdassa tuli kyllä mieleen Helsinki. Tämäkin on vähän kuin Stockmann...

Tästä taas sitten ei tule Helsinki mieleen ollenkaan.

Muutamaa hetkeä lukuunottamatta kaupunki oli harmaa ja sumuinen. Sää teki toisaalta paikasta myös aika salaperäisen.

Ei selvinnyt, onko tämä hallitsijaparin vai kruununprinssiparin pytinki, mutta ei taidettu olla kotona, kun ei ollut lippua salossa.

Heillä oli kuitenkin komiat matot ulkonakin.

Vartiosotilas käppäili näennäisen rennon näköisenä kädet puuskassa toisen linnan ulkopuolella, mutta kova ääni kajahti saman tien, jos joku meni liian lähelle linnan seiniä - tai ikkunoita, joista loisti valo sisältä...

Margarethe Regina, oletan.

Älä lähetä rahaa. Lähetä shekkejä.

Amalienborgin puistossa oli vielä hyvin kaunista."Narsissipensas" (siis oikeasti mikälie) kukassa.Sanokaapas, miten tuo orapihlaja-"aita" leikataan?

Kaidetaidetta.

Katu(lyhty)taidetta.

Katujen yläpuolelle - korkealle yläpuolelle - nousevaa taidetta.

Kävelykatu Strögetin (tämä ei anna tehdä tanskalaista öötä) kaunein kaivonkansi Hans Christian Hattupään kuvalla koristeltuna - muun muassa, ja muutaman matkaseuralaisen jalat. Ne saivat todella kyytiä reissun aikana: kävelimme valtavat määrät. Tällä kertaa se ei ollut vauhti, mikä tappoi...

Kaupunki todella oli pyörien luvattu maa. Tämä oli aivan arkinen näkymä, ihan missä tahansa.

Lopuksi pari mukavannäköistä kulkupeliä. Erilaisista pyöristä olisi saanut aivan valtavan kuvakavalkadin, mutta olkoon tässä nyt vain kaksi todistusaineistoa.

Kivanoloinen kaupunki, menen varmasti toistekin. Olen niin hidas lämpenemään uusille asioille ja paikoille, että minun täytyy aina saada makustella kaikkea hetki ennen kuin alan olla sitä mieltä, että joo, tää oli kivaa! Kierros II tarvittaneen siis myös tälle kylälle. Ehkä ensi keväänä, jospa sitten ei olisi ihan näin sumuista. Hyggelig joka tapauksessa.