Parin päivän ajan on ollut vähän verkkaisempi meno. Blues-kaava, intermezzo. Ei kai sitä aina jaksa, eikä onneksi tarvitsekaan. Kai. Tämä kotirouvuus ei ihan joka päivä ole kovin elähdyttävää, ja onnistumisen elämyksiä tuottavaa. Välillä on sellainen "Groundhog day" -leffan olo, jossa herään samaan päivään uudelleen ja uudelleen. Onneksi jotkut aamut antavat huimia värielämyksiä, kuten kuvasta vasemmalla näkyy. Meinattiin myöhästyä päiväkodista, kun äiti otti "vielä yhden kuvan".
Päiväkodissa oli joulujuhla. Tässä on menossa "Tuiki, tuiki tähtönen". Ihana, lyhyt juhla, joka rakentui kevyesti jouluevankeliumin teemaan, mutta johon lauluiksi oli somasti napattu paimenten lampaille "Tuku tuku lampaitani", ja hiirulaisillekin oli oma kipaleensa. Paikalla olivat toki päätähdet, Jeesus-nukke, Maria ja Joosef (joksi Eka Vekara oli ensin valittu, mutta pääsi sitten paimeneksi, kun ei kuulemma halunnut vaan seistä paikallaan ja pukeutua joksikin. No, kuten kuvasta näkyy, sama nakki viuhui myös lampaiden paimentajalle...), sekä tietäjät, enkelit ja piiiiitkän tikun varressa tähteä kuljettanut tärkeysenkeli. Lasten ei tarvinnut muuta kuin näkyä ovenraossa varusteineen, niin jopa tämä äiti kaiveli nenäliinaa laukustaan... On ne niin liikkiksiä!
Joululahjapakkaamo käynnisti toimintansa toissailtana. Mukillinen tanskalaista tuliaisglögiä (neilikkaista!!) meni siinä papereiden kanssa tolskatessa ja nauhoja viritellessä. Oi, kunpa olisi se Kyky, visuaalinen lahja keksiä jotain erityistä, lahjaan tai lahjan saajaan tai edes paketin kääreen sävyihin sopivaa ekstrasomistetta lahjojen päälle. Ostin hätäpäissäni marketista jouluaskartelulehdenkin, mutta en saanut siitä oikein kipinää. Harmittaa, sillä minusta erityisen kaunis paketti on ihana lahja jo itsessään.
Olen hankkinut muutamia joulukirjoja viime päivinä, lähinnä nettihuutokaupasta. Osa vieressä olevista on vanhoja, osa tuoreita hankintoja. Niitä on kiva selailla ja fiilistellä, vaikka ei mitään jaksaisikaan tehdä. Ystävättärelle ja hänen vanhemmilleen minulla on ollut tapana tehdä jouluistutukset lahjaksi, ja niiden ajatteleminen inspiroi tällä hetkellä kovasti, mutta muuten on vähän sellainen... sininen hetki kaikessa. Minulla! Kaikkien jouluentusiastien äidillä. Tässähän pitää terhistäytyä, muuten joulu menee ohi!
Kaukaa naapuritalon ikkunasta näkyvä joulutähti näyttää minusta somalta. Ei siitä meidän kameralla teknisesti kummoista kuvaa saa, mutta toisaalta sen ei tarvitsekaan olla kovin terävä, olkoon ennemminkin kirkkauden hahmotelma. Valoa kohtihan tässä ollaan hyvää vauhtia menossa, talvipäivänseisaukseen on enää kaksi viikkoa aikaa.
Leivoin tänään, pitkästä aikaa ihan alusta alkaen. Vien huomisiin myyjäisiin kaksi kylmäsavuporopiirakkaa. EV auttoi puuhassa, kas kun molemmille oli oma taikinakulhonsa ja omat tarvikkeensa. Hän otti aina mallia siitä, mitä minä missäkin kohdassa tein, ja hyvä tuli. Olen kyllä superonnellinen, että poika haluaa - ainakin vielä tässä vaiheessa - olla mukana ruuanlaittopuuhissa. On hauskaa tehdä ruokaa yhdessä hänen kanssaan nyt, kun hän on tarpeeksi pitkä yltääkseen kunnolla hellan ääreen ja hänellä on tarpeeksi järkeä kuuntelemaan ohjeita. Näin leipoi viisivuotias! (Eipä se ole kovinkaan herkullisen näköinen kuvassa ;-) Vaan haistaisttepa tuoksun. Ah!!)Kylmäsavuporopiiras
Pohja:
150 g margariinia tai voita
3 1/2 dl vehnäjauhoja
3/4 dl kauraleseitä
1 muna
Täyte:
500 g purjoa (on minusta aika paljon; laitan itse aina vähemmän)
100 g kylmäsavuporoa
2 1/2 dl kermaa
3 munaa
1/2 tl yrttisuolaa
(katajanmarjoja)
Nypi huoneenlämpöinen rasva vehnäjauhojen ja kauraleseiden kanssa murumaiseksi seokseksi. Lisää muna ja sekoita taikina tasaiseksi. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille.
Paloittele halkaistu, pesty purjo ja pehmitä silppu öljytilkassa paistinpannulla miedolla lämmöllä. Paloittele kylmäsavuporo pieniksi palasiksi ja lisää purjon joukkoon. Levitä seos piirakkapohjalle. Sekoita kerma-muna-yrttisuolaseos (lisää halutessasi murskattuja katajanmarjoja) ja valuta sekin piirasvuokaan. Paista 200 asteessa n. 25 minuuttia.
*******************************************
(Tämä on minun sadas postaukseni! Uskomatonta. Tässä olisi pitänyt värivalojen vilkkua ja torvien soida, mutta nyt tuli vaan välisoitto. Vaikka aina sekään ei ole huono: Sibeliuksen Karelia-sarjan Intermezzo oli meidän häämarssina, ja yhä edelleen se kohottaa mielen huimiin korkeuksiin. Tästä Youtuben linkistä sitä voi kuunnella soitettuna mielestäni oikealla tempolla, niin, että se kertakaikkiaan huikaisee vatsanpohjasta. Jotkut orkesterit esittävät sen liian kiivasvauhtisena, ja silloin siitä jää iso osa draaman kaaresta pois. Kuunnelkaapa, ja kuvitelkaa itsenne seisomassa kirkon ovella, katse kohti alttaria, puoliso vieressä... Vieläkin menee kylmät väreet ja pala nousee kurkkuun.)
