Amatööri puutarhaharrastelija, aktiivinen marttailija ja ammattimainen taivaanrannanmaalari kirjoittaa puutarhasta ja muista itselleen rakkaista aiheista.



tiistai 26. toukokuuta 2015

Elämän avokämmen

Joskus elämä mäiskii avokämmenellä. Töitä on liikaa, muita menoja on liikaa, kaikkea on liikaa. Ei ehdi ajatella - nollata aivoja. Ahistaa.

On ollut niin paljon kaikkea, että en ole ehtinyt edes pihalle. Tänään, Eka Vekaran kolmosluokan kevätjuhlan jälkeen, "juhlatamineissa" (=työvaatteet), oli pakko ottaa kamera käteen ja mennä katsomaan, mitä tuonne kuuluu.

"Esikkopuutarha" (60 x 40 cm) voi hyvin. Kukinta jatkuu vielä. Sinne ilmestyi yksi hoikkakaulaisen kukinnon (kuvassa vasemmalla, vaalean punavioletti) omaava tapaus. On kai se siellä ollut, ei siis vain "ilmestynyt" jostakin, mutta enpä häntä muistanut. Himalajanesikko?

Sellaisen yhden ostin Annalan taimitorilta männätorstaina. Olikohan sillä valmiiksi kaveri tuolla...? Tällä olevaisella on vähän erilainen lehti kuin etelänkevätesikolla tai palloesikolla. Lehdessä on selkeämpi varsi ja reunat ovat voimakkaammin piparkakkumaiset. Näkyisiköhän yksi lehti tuossa vasemmalla, kevätesikon alempien kukkien vieressä?

Oranssit ja oranssinruskeat tulppaanit kukkivat nyt niin, että piiiitkävartisia voikukkia niiden taustalla ei oikeastaan edes huomaa, kun vielä keltalehtinen keijuangervo tekee oman osansa niiden maisemoimiseksi.
Tämä karvahattuherra kumartaa - kaakkoon päin. Mekka??
Japaninruusukvittenin kukat ovat lopultakin puhjenneet. Ja tänä vuonna niitä on jostakin syystä aivan valtavasti. Kaikki kukkivat oksat ovat - pelkkää kukkivaa oksaa. Ihana näky ♥

Pömmiäinenkin arvostaa.
Nämä muscarit (olivatkohan nimeltään 'Ocean Magic'?) ovat kyllä something totally different. Tuo väritys on ihan älyttömän hieno mielestäni. Sinisen sävyt ovat niin nappi kuin olla voi.

Taustalla kukkii sekä valkoista (josko se sitten oli 'White Magic'?) ja sitä tavallista sinistä. Nyt huomaa, että se tavallinen sininen on itse asiassa aika violetti.
Luumupuuhun vartettu ruusumanteli kukkii jo varovasti. Niin pinksu, ettei juuri pinksumpaa voi olla.
Tämä on se ihana pikkutulppaani 'Bronze Charm', jota joku vuosi Villi Niitystä ostin, ja päätin kovasti ostaa lisää. Nyt luin jostakin blogista, että se onkin harmi kyllä lopettanut toimintansa :-(

Saakohan näitä jostakin muualta?
Joku postaus sitten "röntgenkuvaamani" tähkähietalilja olikin tätä. Narsissi 'Green Eyes'. Vasta yksi on auki, ja sekin katselee aitaan päin (aiheuttaa pientä haastetta valokuvaajalle).
Saarnen lehtien lomasta kuvattuna muutama tulppaani ja se ainoa ihan oikeassa kukkapenkissä kasvuluvan saanut vuorenkilpi. Tietäisikö joku teistä, mikä tuo tummalehtinen ja todella tumman pinkin kukin kukkiva Bergenia olisi?
Tässä tulpsut lähikuvassa. Olisikohan 'Carnaval de Nice'?
Kukkapenkki, jonka kanssa olen viime kesän turannut.

Tuo yksi keltainen heuchera täytyy siirtää tyräkkien puolelle. On hassun näköinen keltainen läiskä tuossa yksinään.
'Amber Jubilee' heisiangervo on nyt kultaisimmillaan. Tuo on minusta ihan mahdottoman kaunis...
Saksankirvelini kukkii. Se näköjään vaati jonkun vuoden lähteäkseen kunnolla kasvamaan. Vieläkään se ei ole mikään "metriheikki", edelleen on vain alle polvenkorkuinen, mutta tuuheutta - ja makua - siinä alkaa jo olla hienosti!
Punaherukoita tulee taas. Kaksi vanhaa pensasta tuottaa marjoja niin, etten tiedä, mitä niille tekisin. Teen kuitenkin kaikkea muuta paitsi syötän rastaille!!
 Vieläkään se ei kuki...
Omenapuut sen sijaan aloittavat!

Mullan pöyhiminen rauhoitti onneksi mieltä. Ehkä tämä elämä tästä taas lakkaa räimimästä.

10 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Pikaista rauhoittumista sinne!
Yritin tihrustaa kuvaasi - olisit tietty voinut kuvata lähemmin sitä esikkoa josta kysyit :-E - se voisi olla siperiane., P. cortusoides. Jos nyt sain lehdestä selvää, niin sillä on tuollaiset nyhälaitaiset lehdet.
Tulpsu ei ole Nizzan kanrevaali, siinä on polkkakarkkimaisia raitoja, kirkkaanpunaisia. Mun blogista ei löydy tänä vuonna sen kuvia, kun peurat söi kaikki kukkavarret. Oliko Shirley joku tuon tapainen? Tai joku muu? Marilyn? ;-)
Voi hiisi että olen kade tuosta Jetfamista, siis Amber Jubileesta! Saanko tulla varastamaan siitä pistokkaan joku varhaiskevät? Mulla se otti ja kuoli, nuo heisiangervot ei oikein ole halunneet asettua, mutta nyt näyttää siltä että perus-Diabolo (vaimikäsenytoli) on kai hengissä.
Ihana tuo uusi penkkisi! Ja tuo oranssi tulppaanikulkue, ooh.

intopii kirjoitti...

Kiitos, ystävä.

Olisinpa olisin - ajattelin silti tarjota tuollaisen kuva-arvoituksen à la hämärä. Ehkä kuvaan sen sitten huomenna :-D Tai tutkin ehdotuksiasi. Tai jätän sen vaan tittelille "esikko".

Tulppaani voi olla ihan mikä vaan. Shirley se ei ole - ms. Temple olisi violetimpi. Tuo on aika lähellä punaista. Se on siis joku muu lady.

Pistokkaan varastaminen on ihan OK, jos sinä olet kyseessä. Jos kyläilemään tulee jono ihmisiä, sitten sanon, että vielä pari vuotta pitää odottaa.

Oranssius on aika huikeaa tänä keväänä. En tiedä, mutta tuntuu kuin ne olisivat nyt oikein erityisen hienosti tuossa.

Kukkapenkistä tulee kiva. Oikein odotan kesäkuuta, kun kasvit ovat rehevämpiä, osa jo ehkä kukassa, ja näen ihan oikeasti sen, mitä olen saanut aikaan. Voin pitää uuden Keskinäisen kehun kerhon.

Cheri kirjoitti...

Toivottavasti pääset pian nauttimaan puutarhan keväästä ilman kiireitä. Täytyykin kurkata onko ruusukvittenissäni nuppuja, ainakaan se ei kuki vielä. Minulla on aivan mahdoton saksankirveli, sen valloituspyrkimykset ovat rajattomat. Kaksi isoa paakkua olen antanut pois, joten odotahan vain kun se pääsee vauhtiin :)

pirkko kirjoitti...

Voi että, toivottavasti rauhoittuu jo elämäsi kun eihän se kiire ole mistään kotosin. Heh, paraskin puhuja kun olin ihan tööt viimeviikolla, hyvä etten myynyt koko puutarhaani. Mutta joo, sillä puutarhanhoidollahan on kiireeseen oikein hyvä vaikutus. Kaunista sulla on ja paljon.

Nettimartta kirjoitti...

Helpottiko kiirettä ja sielua, kun kävit kuvaamassa? Ainakin minun sieluni lepää kauniissa kukissasi. Ai, sinulla kukkii jo japaninruusukvitteni, mulla meinaan ei.

Emilie kirjoitti...

On se kyllä aika paha juttu, jos keväälläkin on niin kiire...kismittää, kun ei voi nähdä kaikkea joka päivä. Varsinkin kun siellä on noin kauniita kukkia!

intopii kirjoitti...

Cheri, voi olla, että tältä pihalta saksalaiset (kirvelit) eivät valloita jalansijaa, sen verran janttasavessa täällä asustellaan.

Pirkko: käsitys ja toive on, että kesäkuu on toivoa täynnä. Toukokuu on ollut toivoton.

Nettimartta, kyllähän se kummasti rauhoitti, kun sai vaan olla ilman, että kukaan ympärillä asetti vaatimuksia, odotuksia, uusia tehtäviä tai lisää pohdittavaa. Paitsi että vettä ne vähän kaipaili :-)

Emilie, naulan kantaan! Voi, kun olis opettajan vapaat ;-D

Kiitos teille kaikille kauniista sanoistanne.

pioni kirjoitti...

Ah, ihana nähdä ruusumanteli kukassa, meillä vielä odotellaan. Nuppuja näkyy jo!

Tallu kirjoitti...

Ikävä totuus...Päivät töissä ja illat väsyneenä! Yritä siinä nyt sitten nauttia tai seurata puutarhaasi. Minulla ne hetket jäävät viikonloppujen varaan. Mielenkiintoista nähdä, millaiset kukat on ruusumantelissasi! Hyvää viikonloppua!

Tylsä Mörökölli kirjoitti...

Samantapainen on totuus täälläkin. Rahat ei riitä ja aika ei riitä ja tienaamaankaan ei pääse, kun ei pysty olemaan jalkeilla. Ihania kukkijoita siellä monta, monta. Ja taas iskin silmäni tuohon 'Amber Jubileehen', jostain sen aion löytää ;)