Amatööri puutarhaharrastelija, aktiivinen marttailija ja ammattimainen taivaanrannanmaalari kirjoittaa puutarhasta ja muista itselleen rakkaista aiheista.



tiistai 15. heinäkuuta 2014

Onnen hinta.

Olen ollut pitkään pattitilanteessa uuden kukkapenkkini kanssa. Laajennusta on ollut tietysti helppoa, vaikka raskasta, viedä eteenpäin, mutta sopivien kasvien valitseminen syntyvään tilaan on jumittanut. Minulla on ollut istutuksessa aukko, josta riivin pois pinkkiä kurjenpolvea, ja johon valkoiset, viininpunaiset ja valko-punakirjavat värililjat jäivät kypsyttelemään nuppujaan. Piti sijoittamani liljojen seuraksi syysleimuja, joita pihalta löytyy, vaikka en niistä erityisesti pidä (ei mitenkään epätyypillistä minulle). Tätä selostinkin muutama kirjoitus sitten.

Tänään istuin Eka Vekaran hiekkalaatikon reunalla ja tuijotin. Jotain tuolle tarttis tehdä. Mitä ihmettä noiden liljojen kanssa laittaisi? Ne syysleimut? Blyäk. Lisää viiruhelpiä? No, miksei... Sopiiko se yhteen seuraavana vasemmalla olevan heleänvihreän valkoalpirykelmän kanssa? ... eiii... ei se kyllä....

*miettii, miettii, miettii*

Entä jos ottaisin liljat pois kokonaan? Enhän erityisesti pidä niistäkään. Oho, mikä raflaava ajatus! Hmmm... sepä voisi... voisiko se... sehän voisi toimia. No, mitä sitten? Sen pitäisi olla jotakin pyöreähköä ja heisiangervon kainaloon mahtuvaa. Vieressä on valkoalpia ja syysmaksaruohoa, ja aukon eteen tulisi lisää syysmaksaruohoa.

Lisää valkoalpia? Eeei, ei sitä... Laittaisiko ehkä - lisää syysmaksaruohoa?

Hiisi, siinähän se. Syysmaksaruohon hopeanharmaa sopii hyvin yhteen sekä heisiangervon punaisen että viiruhelpin valkoraidallisuuden kanssa, ja antaa valkoalpin ihanan vihreyden hehkua rauhassa. Muoto on just eikä melkein, ja lehtimassa tyystin erilaista kuin vieruskavereilla - sitä maksaruohoa lukuunottamatta.

Hyppäsin autoon nopeammin kuin ehdin itsekään tajuta ja kohta kolusin lähialueen puutarhamyymälöitä. Yhdessä sitten tärppäsi. Löysin ensin pienempiä ruukkuja, mutta vähän matkan päässä oli onneksi suuriakin astioita 'Herbstfreudea'. Niitä tietysti, että saan aukon täyteen.

Puutarhaajan onnen hinta on alle kolmekymmentä euroa. Että nyt sen tiedätte.
Uutuudet ovat aidan vieressä, jäivät näköjään vielä toistaiseksi lyhyemmiksi kuin "The Motherload", kaikkien pihamme syysmaksaruohojen äiti, jonka pääsin nyt vihdoin siirtämään siihen, mihin sen olin suunnitellut.

Seuraavaksi täytyy tarttua tuohon valkoalpin uumeniin joutuneeseen toiseen syysmaksaruoholajikkeeseen, joka on somasti harmahtavampi kuin 'Herbstfreude', ja todella kauniin punavartinen. Kaivan sen esiin ja siirrän vähän edemmäs, niin, että se korostaa vielä paremmin valkoalpia, jossa siinäkin on hienot ohuet punaiset varret ja lehtisuonet. Samalla maksaruohot pääsevät vierekkäin ja komppaavat nekin ehkä toisiaan kivasti. Toki punavartista maksista on vain vähän... eli sitäkin pitäisi jostain löytää lisää. Kun nyt ensin kaivaisin esiin sen lajikenimen (lappu hukassa).

Valkoalpista vasemmalle jää pioni 'Dr. Alexander Fleming', jonka kyljessä salamatkustaa yksi valkokukkainen syysleimu (poistolistalla), ja seuraavana on aukko, jonka "The Motherload" jätti tyhjäksi. Aukkoa pääsee täyttämään ainakin kallionauhus tummanvihreä-purppuraisine lehtineen (jatkaa purppuraisten sarjaa istutusalueella). Sorruin eräällä Agrimarket / Multasormi-reissulla upealehtiseen 'Osiris Fantasy'-lajikkeeseen, joten joko sitä keltaisine(!) kukkineen tai sitten 'Desdemonaa', jota pitäisi siirtää pois muualta pihalla.

Sitten siihen voisi siirtää päivänliljaa miekkamaisine kaartuvine lehtineen, se toistaa sekä heisiangervon oksien kaarretta että kauempana olevien siperiankurjenmiekkojen lehtimuotoa. Ja... mitähän muuta...? Se selviää seuraavalla tuumaustauolla, luulen ma. Pattitilanne on poissa, ajatus pääsee taas virtaamaan!

Lopuksi esitellään puutarhaajan missisääret tältä illalta. HUI! Yrittäkääpä nyt nukkua hyvin ;-D

10 kommenttia:

Nettimartta kirjoitti...

Ny iski kateus, ekaks noista missisääristä ja sitten siitä, että sä aidosti MIETIT mitä sä laitat kukkapenkkiin. Huoks.

Lähtiks polvet puhtaiksi? Mulla on vasen polvi pinttynyt mustaksi, vaalenee vasta jouluna. :D

Komee kukkapenkki.

intopii kirjoitti...

Hihii, vai kahdehdit sinä kinttujani :-D No, tuota... sehän hauskaa (kirjaimellisesti, hehhehhehee). Polvet lähtivät niin puhtaiksi kuin ne olivat ennen konttailua. Sitruunalla pitää vissiin seuraavaksi kokeilla.

Miettiminen. On kuule lähes kymmenen vuoden amatööripuuhastelun ja ahkeran "tuomullenyt, tuopaonihana" -tyyppisen kasvien ostelun jälkeen ensimmäinen kerta, kun mietin. Ehkä se johtuu juuri tuon päättömän ostelun seurauksista: pihalla on niin paljon ripoteltuja kasveja, että mun ei tarvitse juurikaan ostaa uusia saadakseni isojakin kokonaisuuksia aikaiseksi. Lisäksi, kun niitä lajeja ja lajikkeita on enemmän kuin meidän lähipuutarhamyymälöissä (puhutaan siis vaan perennoista), minä näen ne aina pihalla kiertäessäni ja olen vähän niinkuin shoppailemassa omalla tontillani. Sommittelu on paljon helpompaa. Ja vielä: kun olen vuoden harjoitellut olemaan ostelematta inspiraation ja hetken ihastuksen vuoksi, sekin tuottaa järjellisempää tulosta kuin hihkumisshoppailu.

Puutarhaajakin voi siis kehittyä.

Kruunuvuokko kirjoitti...

Suunnittelu kyllä aina kannattaa. Tutunnäköiset polvet. Lisänä itselläni vielä multaiset kynnenaluset, kun hanskat aina tahtoo jäädä johonkin kukkapenkin kulmaan.

pirkko kirjoitti...

Mä oon nyt 2 1/2 kuukautta miettinyt sängyn toteutusta. Kohta mun ihana häntäpuukin on kuollu, kun en vaan etene miettimisasteelta.

Siinä ne liljat sitten meni, heippa vaan. Mun liljat on valloittaneet ihan kauhiasti tilaa, en oikein tiedä mitä tekisin. Kaikkea kivaa kun ovat talloneet jalkoihinsa. Mutta kasvakoon, kukkikoon!

pioni kirjoitti...

Se on ihanaa saada yhtäkkiä, siis pitkän pohdinnan jälkeen, ajatuksesta kiinni mikä kasvi minnekin parhaiten sopisi;)
Ja huomata vuosien saatossa että sellaista voi poistaa omalta pihaltaan, mistä ei tykkää, vaikka olisikin sen itse joskus ostanut...

pivi kirjoitti...

Voi hyvät hyssykät kun on hauska lukea vastauksesi yllä Nettimartalle, aivan kuin mun suusta ! Samoin vuosien keräilyn jälkeen tekee mieli välillä tehdä harkittuakin penkkiä, ainakin yrittää ;) Valkoalpi on tosi kaunis, mutta kulkevainen, nousee vähän mistä tykkää.

intopii kirjoitti...

Kruunu Vuokko, täytyy tunnustaa, että näin kesällä vilkuilen erityisesti naisihmisten käsiä. Josko multaisista sormista tunnistaisi kanssasisaren :D

Pirkko: sänky saa varmasti aikanaan muotonsa. Eihän minunkaan Salainen puutarha ole vielä siellä päinkään, mihin sen haluaisin. Meillä on kaikki maailman aika saada kypsytellä suunnitelmiamme, ja jos satutaan kuolemaan huomenna, suunnittelu on silti tehnyt meidät eläessämme onnellisiksi!

Pioni, se ON aika mainio tunne, täytyy sanoa. Tunnen itseni niin kovin viksuksi ja vilmaattiseksi, kuin parempikin puutarhasuunnittelija ;-)

Tuota luopumista minun todella täytyy vielä harjoitella. Kasvien roskiin heittäminen on kamalinta, mitä tiedän! Minusta varsinkin puutarhanhoidossa pätee sanonta "Toisen roska on toisen aarre", onhan kyse elävistä asioista. Kyllä niiden tulisi saada jatkaa elämäänsä muualla, jos vaikka minä en joistakin pidäkään.

intopii kirjoitti...

Hei, pivi, ja tervetuloa blogiin! Olemmekohan tuttuja pentistä...?

Valkoalpia kutsuttiin vaeltavaksi silloinkin, kun minä omani hankin, mutta ainakaan toistaiseksi se ei ole vielä täällä heittäytynyt hankalaksi. Se on niin kaunis, että se saisi kyllä minun puolestani vähän vaeltaakin ♥

Ulla Simonen kirjoitti...

Hei Intopii

törmäsin viestiisi tuolla Romppalan blogissa, jossa epäilit että tunnemme - olit ymmärtäkseni googlannut ja tunnistanut :D Jos ollaan lapsuuskavereita, niin mieluusti saa ottaa yhteyttä. Itse en harmittavasti blogista keksi kuka olet.

Yt. Ulla Simonen, maili ulla(at)made.fi

Mantelilaakson Susanna kirjoitti...

Näen jo silmissäni sen hurmaavan kukkaloiston ensikesänä!
Multaa sormissa, varpaissa ja ...polvissa!
Lähetän vielä kottikärryllisen lämpöä tummuviin syysiltoihin täältä etelän auringosta!
Nauti elämästä!