Onnen hinta.

Olen ollut pitkään pattitilanteessa uuden kukkapenkkini kanssa. Laajennusta on ollut tietysti helppoa, vaikka raskasta, viedä eteenpäin, mutta sopivien kasvien valitseminen syntyvään tilaan on jumittanut. Minulla on ollut istutuksessa aukko, josta riivin pois pinkkiä kurjenpolvea, ja johon valkoiset, viininpunaiset ja valko-punakirjavat värililjat jäivät kypsyttelemään nuppujaan. Piti sijoittamani liljojen seuraksi syysleimuja, joita pihalta löytyy, vaikka en niistä erityisesti pidä (ei mitenkään epätyypillistä minulle). Tätä selostinkin muutama kirjoitus sitten.

Tänään istuin Eka Vekaran hiekkalaatikon reunalla ja tuijotin. Jotain tuolle tarttis tehdä. Mitä ihmettä noiden liljojen kanssa laittaisi? Ne syysleimut? Blyäk. Lisää viiruhelpiä? No, miksei... Sopiiko se yhteen seuraavana vasemmalla olevan heleänvihreän valkoalpirykelmän kanssa? ... eiii... ei se kyllä....

*miettii, miettii, miettii*

Entä jos ottaisin liljat pois kokonaan? Enhän erityisesti pidä niistäkään. Oho, mikä raflaava ajatus! Hmmm... sepä voisi... voisiko se... sehän voisi toimia. No, mitä sitten? Sen pitäisi olla jotakin pyöreähköä ja heisiangervon kainaloon mahtuvaa. Vieressä on valkoalpia ja syysmaksaruohoa, ja aukon eteen tulisi lisää syysmaksaruohoa.

Lisää valkoalpia? Eeei, ei sitä... Laittaisiko ehkä - lisää syysmaksaruohoa?

Hiisi, siinähän se. Syysmaksaruohon hopeanharmaa sopii hyvin yhteen sekä heisiangervon punaisen että viiruhelpin valkoraidallisuuden kanssa, ja antaa valkoalpin ihanan vihreyden hehkua rauhassa. Muoto on just eikä melkein, ja lehtimassa tyystin erilaista kuin vieruskavereilla - sitä maksaruohoa lukuunottamatta.

Hyppäsin autoon nopeammin kuin ehdin itsekään tajuta ja kohta kolusin lähialueen puutarhamyymälöitä. Yhdessä sitten tärppäsi. Löysin ensin pienempiä ruukkuja, mutta vähän matkan päässä oli onneksi suuriakin astioita 'Herbstfreudea'. Niitä tietysti, että saan aukon täyteen.

Puutarhaajan onnen hinta on alle kolmekymmentä euroa. Että nyt sen tiedätte.

Uutuudet ovat aidan vieressä, jäivät näköjään vielä toistaiseksi lyhyemmiksi kuin "The Motherload", kaikkien pihamme syysmaksaruohojen äiti, jonka pääsin nyt vihdoin siirtämään siihen, mihin sen olin suunnitellut.

Seuraavaksi täytyy tarttua tuohon valkoalpin uumeniin joutuneeseen toiseen syysmaksaruoholajikkeeseen, joka on somasti harmahtavampi kuin 'Herbstfreude', ja todella kauniin punavartinen. Kaivan sen esiin ja siirrän vähän edemmäs, niin, että se korostaa vielä paremmin valkoalpia, jossa siinäkin on hienot ohuet punaiset varret ja lehtisuonet. Samalla maksaruohot pääsevät vierekkäin ja komppaavat nekin ehkä toisiaan kivasti. Toki punavartista maksista on vain vähän... eli sitäkin pitäisi jostain löytää lisää. Kun nyt ensin kaivaisin esiin sen lajikenimen (lappu hukassa).

Valkoalpista vasemmalle jää pioni 'Dr. Alexander Fleming', jonka kyljessä salamatkustaa yksi valkokukkainen syysleimu (poistolistalla), ja seuraavana on aukko, jonka "The Motherload" jätti tyhjäksi. Aukkoa pääsee täyttämään ainakin kallionauhus tummanvihreä-purppuraisine lehtineen (jatkaa purppuraisten sarjaa istutusalueella). Sorruin eräällä Agrimarket / Multasormi-reissulla upealehtiseen 'Osiris Fantasy'-lajikkeeseen, joten joko sitä keltaisine(!) kukkineen tai sitten 'Desdemonaa', jota pitäisi siirtää pois muualta pihalla.

Sitten siihen voisi siirtää päivänliljaa miekkamaisine kaartuvine lehtineen, se toistaa sekä heisiangervon oksien kaarretta että kauempana olevien siperiankurjenmiekkojen lehtimuotoa. Ja... mitähän muuta...? Se selviää seuraavalla tuumaustauolla, luulen ma. Pattitilanne on poissa, ajatus pääsee taas virtaamaan!

Lopuksi esitellään puutarhaajan missisääret tältä illalta. HUI! Yrittäkääpä nyt nukkua hyvin ;-D