Ihana mökkipäivä

Vaikka asumme omakotitalossa, haaveilen aina välillä kesämökkielämästä. Erityisesti ajatus uimaan pulahtamisesta löylyjenheiton välillä kiehtoo, samoin saunan jälkeinen rauha ja raukeus, veteen katsellen.

Uimapaikkaa ei ollut, mutta olipa kuitenkin mukava mökkipäivä tänään! Heräsimme leppoisasti, ilman kiirettä, ja olla pöllöilimme pyjamassa. Oli aivan ihanan rauhallista, ja mieli lepäsi, kun ei ollut menoa mihinkään. Söimme aamiaista hiii-taaas-ti ja nautiskellen, kahvia kului ja leipää paahtui. Kuuntelimme, kun sade ropisi ikkunoissa. Onneksi tupakeittiössä oli lämmin...

Aamupalan jälkeen Eka Vekara (siis seitsemän vee) opetti minulle pienellä matkapelillämme shakkia, taito, jonka isänsä on viimeisen vuoden aikana pikkuhiljaa opettanut EV:lle. Kiehtovaa! Olin ällistynyt siitä, että EV on jo niin taitava, ja hänellä on selvästi silmää pelille. Ja olin todella ällistynyt siitä, että peli oli minustakin mukava ja mielenkiintoinen; olin tähän saakka aina ajatellut, että shakki on minulle aivan ylivoimaisen vaikeaa. Ehkä minun pitääkin pelata seitsemänvuotiaiden sarjassa :-D

Pelasimme pari peliä kaikessa rauhassa - EV:kin jaksoi kärsivällisesti odottaa, vaikka minun siirtoni vaati aina välillä hartaan tuumaustauon - sillä aikaa, kun Herra Mies lämmitti meille aamusaunan. Tai ei nyt ihan aamu: heittelimme löylyjä puolen päivän kieppeillä. Itse en uskaltanut kovin kauan lauteilla viipyä, kun ilkeämielinen noita ampua päräytti nuolen alaselkääni torstaina, ja kipu on vieläkin lääkkeitä vaativa. Miehet sen sijaan kylpivät sydämensä kyllyydestä ja tulivat saunasta ihanan punaposkisina ja koivulta tuoksuvina vajaan tunnin päästä.

Saunan jälkeen hiipparoimme kylpytakit päällä ja villasukat jalassa siihen saakka, että tein ruuan. Jotenkin emme osanneet käydä ruokapöytään vähäisesti vaatetettuina, ja siirryimme collegehousumuotiin.

Ruuan jälkeen EV puuhaili hetken omiaan, minä otin lankakerän ja virkkuukoukun esille. Herra Mies teki hissun kissun saattohoitoa kiukaan tulille. Voi, miten oli rauhallista ja tyyntä, myös ulkona, sateesta huolimatta.

Paluu todellisuuteen tapahtui vasta tuossa pari tuntia sitten, kun perheen miehet hyppäsivät sählykamppeineen autoon ja huristivat lähikoululle hikoilemaan.

Emme siis olleet missään, vaan tämäkin sunnuntai on kulunut kotona. Tunnelma vain on ollut täysin erilainen kuin useimpina viikonloppuina. On ollut aivan huikean ihana päivä, kun ei ollut mitään menoja, ja osasimme ottaa iisisti; taito, joka tahtoo yleensä tyystin unohtua.

Jos sää olisi ollut toinen, olisimme varmaan lähteneetkin liikkeelle, käyneet kaupassa tai Tuusulassa syysmarkkinoilla, touhunneet pihalla tai autotallin uumenissa. Nyt saimme vain olla. Voi autuas, miksei tätä osaa tehdä useammin! Olen levännyt kuin olisin ollut oikeasti jossakin kaukana hiljaisuudessa. Tätä lisää, kiitos.

Pienenä kuriositeettina tähän loppuun täytyy näyttää, miten hiuksenhieno voi olla ero enkelin ja demonin välillä. Harvoin vahinko naurattaa näin paljon kuin tämä!