Ingvar ilahtuisi, jos tietäisi

Kyllä lapsen kouluun meno saa aikaan ihmeellisiä asioita. Kuten rahanmenoa.

Ikeaan on kannettu muutamakin kevyt lantti sisään ja kutakuinkin Ranskiksellinen painavia pahvilaatikoita ja kasseja ulos. (Olisittepa nähneet, miten perhe, huonekaluostokset ja viikonlopun ruokakassit laitetaan yhteen sitikkaan. Taitavasti, täytyy sanoa! Ei sitä turhaan ole Tetristä pelattu.) On tullut työpöytää, kirjahyllyä, säilytyskoria, työtuolia, parikymmentä muovilaatikkoa (Legoille; kyllä, niitä ON paljon) ja laatikoille hyllyt... Ja yksi oikein kaunis, tosi korkea kukkamaljakko, johon sain oivallisesti Herra Miehen kihlajaispäivämme johdosta ostamat auringonkukat esille.

Ingvar saattaisi kyllä sen sijaan vähän närästyä, jos tietäisi, että Anttilan Kallen kansallisperintöä on myös tuettu, kun heidän huonekaluparatiisistaan rontattiin taas meille aikuisille sopivia vitriinejä kaksin kappalein. Anteeksi, mutta kun edellisetkin oli sieltä Kallen putiikista ja tarvittiin lisää samanlaisia.

Sitten niitä huonekaluja on koottu kuin legoja, hartaudella, täydellä teholla ja hirveällä hiellä (no, ei legojen rakentamiseen kyllä hikeä niinkään tarvita). Tuumasin jossakin välissä Herra Miehelle, että jos en monessa asiassa ole hyvä, niin kyllä minä kuitenkin legoja ja Ikean huonekaluja osaan rakentaa. Meinasin jo perustaa yhden naisen kokoamisfirman, kunnes tajusin, että iikkea myy kokoamispalveluita itse.

Höh, siinä meni sekin bisnesidea.

Koululaisen ollessa opin äärellä kesälomaileva äiti on kuvitellut puuhaavansa puutarhassa, mutta kilin villat. Mieeejjaksa. Ei huvita, ei kiinnosta, ei kykene. Mulla on edelleen puutarhamasis.

Olen minä silti jotakin saanut aikaiseksi ulkonakin. Aloitin ovipielen isoista kukkaruukuista, joista deletoin puolikuolleet kesäkukat ja korvasin ne syksyisemmällä istutuksella. Kesäasetelmissa oli pari saraa, jotka olivat kutakuinkin osaksi vielä hengissä ja kohtalaisen siedettävän näköisiä, joten ne pääsivät osaksi syysasetelmaa, ja keltalehtiset suikeroalpit kiikutin keltakirjokanukan alle. Suikertakoon siellä. Asetelma jäi vähän vajaaksi, mutta päätin, että saa jäädä. Käyn toisena päivänä etsimässä yhteen nyt tyhjäksi jääneeseen ruukkuun vaikka syyskimikki 'Brunetten', jonka ajattelin sopivan asetelmaan hyvin. Ja sen voisi tuikata sesongin päätteeksi vielä muiden kimikkien seuraan, joten se ei menisi ollenkaan hukkaan.

Portinpielen penkistä poistin osan siitä, mitä en sinne enää halunnut, mutta osa jäi vielä tuumailuun. Harmaakäenkukat lähtivät. Hopeahärkki lähti. Jättipoimulehdet nostin ylös, mutta laitoin ne veteen laastipaljuun, sillä saatan tarvita niitä toisaalla. Etelänruusuruohot lähtivät. Kirjavalehtinen kaukasianmaksaruoho lähti. Kituvat sininadan tupsut siirsin toiseen paikkaan ja annoin niille vielä yhden mahdollisuuden. Lehtoängelmä lähti. Tummakurjenpolvet siirrän pois myöhemmin. Mitä ihmettä tekisin valkotähkälle? Se ei kyllä ole kovin kaunis. Jos olisin saanut kasvin, olisin jo laittanut sen poistuvalle liukuhihnalle, mutta kun noista olen maksanut ihan rahaa jonkun hulluuskohtauksen vallitessa.

Kovin paljon enempää en sitten jaksanut enkä ehtinyt.

Torstaina ajelin puutarhamyymälästä toiseen sen pirskatin kimikin perässä, mutta enpä löytänyt. En sitten mistään. Keravan Muhevainen oli viimeinen kohteeni, ja ihme ja kumma: siellä oli yksi ainokainen taimi. Joka sai kyllä jäädäkin sinne: se maksoi 14,95.

Ostin sitten kaksi ruukkua hurmesilkkiheinää, joka sekin passasi istutusta täydentämään, mutta jonka talvenkestosta tällä tontilla ei ole takuuta. Yritän nyt kuitenkin kaivaa ne talven tullessa johonkin ja pitää kädet kyynärpäitä myöten ristissä.

Saman toimenpiteen saan tehdä puoleen hintaan myytyjen pionien kanssa, joita ostin kaksin kappalein: toinen on valkokukkainen 'Gardenia' (lienee kaimansa veroinen kukkiessaan, ainakin myyntikuva näytti hyvältä!), toinen syvän tumman punainen 'Nippon Beauty'. 'Gardenia' selvinnee hengissä, sen verran hyvään paikkaan sen sain, mutta japanilaisen kaunottaren puolesta pitää olla vähän huolissaan.

Eilen nimittäin jatkoin pitkästä aikaa sen salaisen itämaistyyppisen nurkkauksen parissa sen verran, että istutin sinne ihan vastikään viime huhtikuussa puutarhamessuilta hankkimani 'Buckeye Belle' -pionin ja 'Nippon Beautyn' vierekkäin. Niiden seuraan kolmanneksi aion käydä Muhevaisesta ostamassa vielä jonkun kellertäväkukkaisen pionin. No mitäs olivat niin halpoja. Kolmin kerroin huolta koituu siis tästä istutuksesta, maa oli nimittäin savesta paksua. Kevensin sitä epätoivoissani parilla ämpärillisellä hiekkaa, jonka rosvosin Eka Vekaran hiekkalaatikosta. (Onneksi lapsi ei lue blogiani.) Ehkä yritän tehdä vielä muitakin poppakonsteja aarteideni elinolosuhteiden parantamiseksi ennen kuin talvi tulee, mutta tuossa oli nyt hätäratkaisuna jotakin.

Halpoja olivat Muhevaisella muutamat muutkin perennat: poistokasveja hintaan 1,95. Siinä ei tarvinnut sekunnin murto-osaa miettiä, kun otin kantoon kolme Iris germanicaa: kaksi 'Amsterdamia' ja yhden 'Senlacin'.

Kaivelin ne portinpielen penkin muiden iiristen joukkoon, ja muistin siinä kaivellessani, että istuttamattomien kasvien joukossa on myös kaksi I. g. "L.Leinoa". Toisesta olivat lehdet kokonaan kaikonneet, mutta pienoinen juurakonnykyrä tuntui ihan kovalta, joten painoin sen multaan. Toinen sentään oli oikein topakan ja hyväkuntoisen näköinen. Sille etsin paikan etureunasta, sillä huomasin vasta nyt sitä istuttaessani, että sen lehdissä on aivan ohuenohut valkoinen reunus, ja halusin lehtien pääsevän lähitarkkailuun myöhemminkin. Herramujjee! Googlasin tässä ohimennen kasvia, en nimittäin saadessani tiennyt yhtään, miltä se näyttää. Paitsi että tiesin sittenkin, mutta en muistanut. Raakki oli kuvannut kasvin omaan blogiinsa, ja minä olin jopa kommentoinut kuvaa! Katsokaa siis tätä ja huokaiskaa.

Tänään raahauduin pihalle lähes otsanahkaa rypistämällä, kun intopiitä ei vieläkään puuhaan ollut. Herra Mies oli päättänyt, että tänään raivataan yksi pihan nurkka rikkaruohoista, ja hyvä päätös se olikin. Hän talikoi ja minä harasin multaa. Tai multaa ja multaa: saamarin savikkoa se oli. Voikukkaa ja juolavehnää oli niin, että niillä olisi ruokkinut pienen eläintarhan, jos sellaisia eläimiä on, joille moiset roskat kelpaavat. Eikä me millään saatu kaikkea edes pois; päätimmekin antaa sekaan jääneiden nostaa päänsä pystyyn ja paljastaa itsensä, jotta kitkemistä voisi taas jatkaa.

Jostakin pitäisi nyt sitten vielä saada hirmuinen määrä hiekkaa, jonka seassa on jotakin turvemullan tapaista, jotta miljaaaaardit savikökkäreet saisi taipumaan kasvukelpoiseksi alustaksi. Siihen voisi sitten taas istuttaa jotakin kivaa. Nyt ei voi; hukkuvat kaikki tuohon janttaan, kun paikka on vielä puuvajan rännittömän peltikaton vieressä ja kaikki sadevesi valuu juuri tasan siihen.

Tätä faktaa aikamme hämmästeltyämme tulin siihen tulokseen, että puuvajan seinustalle pitää kaivaa seinän pituinen sadevesisalaojakuoppa. Muuten maa on jatkuvasti yhtä velliä. Tai sitten laittaa katolle ränni ja syöksytorvi ja tönön nurkalle maailman isoin sadevesisaavi. Se ei olisi itse asiassa huono vaihtoehto: lähettyvillä on meidän kasvimaa, jolle vesi olisi vallan tervetullut. Rännittäminen pitäisi vain tehdä yhteistyössä naapurin mummon kanssa, vaja kun on puoleksi hänen ja puoleksi meidän tontilla, eli yhteisomistuksessa.

Kaivuutyömme - eli se savijantta - muuttuikin sitten iltapäivän aikana juuri siksi velliksi, jota se pahimmillaan voi olla. Pyykkipäivän kunniaksi nostin pyyhkeitä ja lakanoita ulos kuivumaan ja lähdimme käymään ruokakaupassa Keravalla. Paluumatkalla satoi aivan hirveästi vettä, mikä ei ulkona pyykkiä kuivattavaa naurattanut yhtään. Ihme kuitenkin tapahtui - tai oli tapahtunut: sata metriä ennen kuin kaarsimme kotipihaan, sade lakkasi. Eikä meillä ollut satanut yhtään!

Minä tyhjensin ostoskasseja kaappeihin ja HM lähti varalta nostamaan pyykkejä sisään. Yhtäkkiä takaovelta kuuluu: "Apuaaaa..." Se sade oli saapunut, eikä mikään ripistely vaan kunnon kaatosade. Siinä ei tyylipisteitä jaettu, kun kiskoimme pyykit narulta ja lähes heittelimme ne ovesta sisään. Kävipä hullun mäihä ajoituksen kanssa! Sen jälkeen vettä tulikin kolmessa tunnissa vajaat 20 milliä. Eli velliä on. Onneksi en pääse katsomaan tuhon jälkiä ennen aamua. Ehkäpä tämä on enne: ajattelin nimittäin, että siitä nurkasta voisi tehdä "suihkulähdepenkin": siirtäisin siihen ritarinkannuksia, siperiankurjenmiekkaa ja ne jättipoimulehdet ainakin. Kevääksi ehkä tähtilaukkoja. Jotain sellaista.

Jos jaksan.

Lopuksi kiitän blogiystävä Pirkkoa, joka omassa Elämää ja elämyksiä -blogissaan oli antanut Talikko ja taikasauvalle pienen huomionosoituksen.

Suloinen!! Kiitos, Pirkko!

Tunnustuksen säännöt ovat seuraavat:

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi Post it - lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post it - lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Lempiblogejani ovat kaikki lukulistallani, joten kerron teille kaikille, että rakastan blogejanne! Ehkäpä kuitenkin nimeän niistä yhden - uusimman: taiteilijatar Ranskasta kirjoittaa omassa Maalarin blogissaan. Linkki ohessa; taiteen ystävät, käykää tutustumassa!

Ja viimeisimpänä salapoliisityön tulos. Olemme pohtineet, mikä jehveli käy järsimässä maahan pudonneita omenoitamme. Kerran Herra Mies sai jehvelin kiinni itse teossa. Omenalla täytettyä riistaa olisi tässä halukkaalle tarjolla, olkaa hyvä.