Fifty Shades of Grey...

and one blue.

Vaikka sitä aina joskus tapahtuukin, joka kerta se ällistyttää. Että joskus todella saa sen, mitä toivoo.

Ei ollut ihan pelkkää harmaata ja valkoista. Tuli myös yksi sininen sävy. Tai pari.

Kiitos.

Täältä on tulossa parvitulppaaneja. Että aurinko kyllä tepsi eiliseen lumeen.

 

Hih... :-D

K:lla alkavasta v:llä alkavaan...

No nyt menitte lankaan. Luulitte, että täältä tulee rumia sanoja! Eipäs sentään, vaikka mieli toden totta tekisi. Onneksi olen Hieno Nainen enkä päästele ärräpäitä tai muitakaan sopimattomuuksia.

Valkoista vain tarkoitin... Kevään messuamisesta päästiin nimittäin valkoiseen. No, mitäs menin tuskailemaan sen harmaan kanssa! Siitäs sain, ja siitä.

Lunta nimittäin on satanut aamusta asti, ja nyt perheen miehet ovat jo kolahommissa. Näyttää kylläkin tuo pienempi keskittyvän kumpparipuuhiin. Taitaa olla puroja syntymässä.

Eilen oli näkyvissä sentään harmaanruskea nurmikko, nyt on pelkkää valkoista.

Saako vielä kerran valittaa: minä nimittäin tarkoitin kyllä sillä harmaatuskailullani sitä, että jotakin väriä vähän peliin... onhan harmaakin väri, on, ja valkoinenkin, sanovat jotkut, mutta ei tämä nyt ihan sitä ole, mikä minulla oli mielessä.

Toisaalta tämä on ihan paikallaan oleva muistutus siitä, että pohjoisessa ei vielä voi kuvitellakaan kevättä, ja pohjoista kohti tässä ollaan ylihuomenna lähdössä.

Tätä voi siis kutsua orientaatiovaiheeksi :-D

Kevätarvonta Tylsän Mörököllin blogissa

Nyt tykitän kaikilla aseilla ja yritän saada Romppalan Lindan huikean kauniin puutarhakirjan omakseni Tylsän Mörököllin blogiarvonnasta, johon sinäkin ehdit vielä osallistua tähän iltaan klo 19:aan saakka. Paitsi että ei kannata, koska minä voitan.

Kuva on linkki.

 

Kevät- / puutarhamessuamista...

Hei taas, puutarhakarhu on heräilemässä.

Piti pääsemäni tänne
En päässyt, joten seuraava vaihtoehto olisi ollut tämä

Mitä vielä. Päädyin lopulta tänne.

Flunssa riivaa kolmatta päivää. Kuumetta ei, mutta melkoinen kröhä, nuha ja vä-sy-mys. Puutarhakarhun herääminen on hidasta... Tyhmä kesäaikaan siirtyminenkin vielä.

Olisi ollut kiva päästä ihastelemaan metrilakumiesten (tarjolla siis erityisesti Helsingissä; Tukholmassa vähemmän) ja näytteilleasettajien kävijöiden iloksi tarjoilemia värejä. Tämä harmaus alkaa käydä vähän hermon päälle.

Hiihtolomalla piti käydä hakemassa valoa. Olimme Eka Vekaran ensimmäisellä oikealla aurinkolomalla - Gran Canarian Maspalomaksessa. Nuorimies sai uida sydämensä kyllyydestä, vaikka sää olikin vasta sellainen suomalaisen kesäkelin perusmalli, ja harrastaa luokkakaveriltaan oppimaa "rentoutumista aurinkotuolissa" (luokkakaveri tosin toteutti tuota Thaimaassa...).

Äidillä ja isälläkin oli kivaa. Viikko yhdessä, ilman työ- tai kotiasioita, mukavaa ja leppoisaa. Oikein jees.

Muuten onkin ollut sitten sitä harmaata. Väri on ehdottomasti suosikkejani, niin kauan kuin sitä voi katsella sisällä (ei sisältä) tai pukea ylleen. Ulkona se on kyllä tyystin no-no.

Koska sitä nyt kuitenkin on, ja koska nyt olisi ollut puutarhamessuviikonloppu, uhmasin kaikkea, vedin toppavaatetta päälle, huivia kaulaan ja pipoa päähän, ja tein juoksumarssipyrähdyksen pihalle kameran kanssa. Ei siellä vielä kovin hehkeältä näytä...

Messuan siis viidessä minuutissa tehdyistä löydöksistä. Olkaa niin please:

Esikkoja tulollansa.

Ruskean- / oranssin- / pronssinvärisiä tulppaaneja on tässä muutaman kuukauden päästä.

Narsissia ja helmililjaa, sitten kohta.

Ihan vielä ei pääse iloitsemaan japaninruusukvittenin kukinnasta...

Soman possunpunaiset (meinasin kirjoittaa ruusun, mutta possunsävy tuossa ennemminkin on :-D) tummalehtisen maksaruohon alut.

Ukkolaukkaa nousee siperiankurjenmiekan hiusten seasta.

Raparperin nälkää pääsee tyydyttämään ihan tuota pikaa...

Ilahduttava näköhavainto!

Lintuja on kyllä jo tullut, joutsenia, tukkasotkia, yhden kanahaukankin olen nähnyt, ja töyhtöhyypän, mutta tämä oli ensimmäinen leppis tälle vuodelle!

Ja tässä kevään ensimmäinen uskalikko. Ainoakin vielä toistaiseksi. Voin kuitenkin sanoa, että meidän pihalla kukitaan ;-)

Nyt taidan ryhtyä piinaamaan itseäni muiden blogien messukuvilla - sillä takuuvarmasti niitä siellä on. Nyyh ja niis...

Onnen hinta.

Olen ollut pitkään pattitilanteessa uuden kukkapenkkini kanssa. Laajennusta on ollut tietysti helppoa, vaikka raskasta, viedä eteenpäin, mutta sopivien kasvien valitseminen syntyvään tilaan on jumittanut. Minulla on ollut istutuksessa aukko, josta riivin pois pinkkiä kurjenpolvea, ja johon valkoiset, viininpunaiset ja valko-punakirjavat värililjat jäivät kypsyttelemään nuppujaan. Piti sijoittamani liljojen seuraksi syysleimuja, joita pihalta löytyy, vaikka en niistä erityisesti pidä (ei mitenkään epätyypillistä minulle). Tätä selostinkin muutama kirjoitus sitten.

Tänään istuin Eka Vekaran hiekkalaatikon reunalla ja tuijotin. Jotain tuolle tarttis tehdä. Mitä ihmettä noiden liljojen kanssa laittaisi? Ne syysleimut? Blyäk. Lisää viiruhelpiä? No, miksei... Sopiiko se yhteen seuraavana vasemmalla olevan heleänvihreän valkoalpirykelmän kanssa? ... eiii... ei se kyllä....

*miettii, miettii, miettii*

Entä jos ottaisin liljat pois kokonaan? Enhän erityisesti pidä niistäkään. Oho, mikä raflaava ajatus! Hmmm... sepä voisi... voisiko se... sehän voisi toimia. No, mitä sitten? Sen pitäisi olla jotakin pyöreähköä ja heisiangervon kainaloon mahtuvaa. Vieressä on valkoalpia ja syysmaksaruohoa, ja aukon eteen tulisi lisää syysmaksaruohoa.

Lisää valkoalpia? Eeei, ei sitä... Laittaisiko ehkä - lisää syysmaksaruohoa?

Hiisi, siinähän se. Syysmaksaruohon hopeanharmaa sopii hyvin yhteen sekä heisiangervon punaisen että viiruhelpin valkoraidallisuuden kanssa, ja antaa valkoalpin ihanan vihreyden hehkua rauhassa. Muoto on just eikä melkein, ja lehtimassa tyystin erilaista kuin vieruskavereilla - sitä maksaruohoa lukuunottamatta.

Hyppäsin autoon nopeammin kuin ehdin itsekään tajuta ja kohta kolusin lähialueen puutarhamyymälöitä. Yhdessä sitten tärppäsi. Löysin ensin pienempiä ruukkuja, mutta vähän matkan päässä oli onneksi suuriakin astioita 'Herbstfreudea'. Niitä tietysti, että saan aukon täyteen.

Puutarhaajan onnen hinta on alle kolmekymmentä euroa. Että nyt sen tiedätte.

Uutuudet ovat aidan vieressä, jäivät näköjään vielä toistaiseksi lyhyemmiksi kuin "The Motherload", kaikkien pihamme syysmaksaruohojen äiti, jonka pääsin nyt vihdoin siirtämään siihen, mihin sen olin suunnitellut.

Seuraavaksi täytyy tarttua tuohon valkoalpin uumeniin joutuneeseen toiseen syysmaksaruoholajikkeeseen, joka on somasti harmahtavampi kuin 'Herbstfreude', ja todella kauniin punavartinen. Kaivan sen esiin ja siirrän vähän edemmäs, niin, että se korostaa vielä paremmin valkoalpia, jossa siinäkin on hienot ohuet punaiset varret ja lehtisuonet. Samalla maksaruohot pääsevät vierekkäin ja komppaavat nekin ehkä toisiaan kivasti. Toki punavartista maksista on vain vähän... eli sitäkin pitäisi jostain löytää lisää. Kun nyt ensin kaivaisin esiin sen lajikenimen (lappu hukassa).

Valkoalpista vasemmalle jää pioni 'Dr. Alexander Fleming', jonka kyljessä salamatkustaa yksi valkokukkainen syysleimu (poistolistalla), ja seuraavana on aukko, jonka "The Motherload" jätti tyhjäksi. Aukkoa pääsee täyttämään ainakin kallionauhus tummanvihreä-purppuraisine lehtineen (jatkaa purppuraisten sarjaa istutusalueella). Sorruin eräällä Agrimarket / Multasormi-reissulla upealehtiseen 'Osiris Fantasy'-lajikkeeseen, joten joko sitä keltaisine(!) kukkineen tai sitten 'Desdemonaa', jota pitäisi siirtää pois muualta pihalla.

Sitten siihen voisi siirtää päivänliljaa miekkamaisine kaartuvine lehtineen, se toistaa sekä heisiangervon oksien kaarretta että kauempana olevien siperiankurjenmiekkojen lehtimuotoa. Ja... mitähän muuta...? Se selviää seuraavalla tuumaustauolla, luulen ma. Pattitilanne on poissa, ajatus pääsee taas virtaamaan!

Lopuksi esitellään puutarhaajan missisääret tältä illalta. HUI! Yrittäkääpä nyt nukkua hyvin ;-D

Amatöörien puuhastelua

Eihän siitä mitään tule, kun vasta illan tullen pääsee pihalle. Pelkkää puuhastelua.

Tyhjensin kompostorin, ja sen sijaan, että olisin laittanut jätteen jatkokypsytykseen kompostikehikkoon, levitin moskan suoraan eilen kaivamani kukkapenkin laajennuksen savisen ja pölyisen maan joukkoon. En istuta siihen mitään vielä hetkeen, joten maa ehtii vähän tasaantua. Varsinkin, jos jossakin vaiheessa vielä sataisi vettä (mitä tällekin päivälle odotin, mutta ei tullut pisaran pisaraa - tai ainakaan mitään todistetta sateesta ei ole).

Kiikutin eilen nostelemani nurmituppaat kolmessa isossa multasäkissä Lassila & Tikanojan poikien iloksi meidän roskikseen. Toivottavasti roskakuski ei saa tyrää nykiessään pönttöä katoksesta liikkeelle.

Kastelin sipuli- ja perunamaan. Siinä toivossa, että huomenna hän tulisi. Sade. Olisi tervetullut: kello on nyt 21 ja talomme takakuistilla olevassa lämpömittarissa, johon paistaa ilta-aurinko, on edelleen 30 astetta. Piti pyörtää periaate siitä, että mikä ei kastelematta kasva, kuolkoon. Sipulien täytyy elää!!

Astuin melkein siilinuorukaisemme päälle. Anteeksi.

Mutta voi kuulkaas: ihan sattumalta löysin kuvan pihastamme toukokuulta 2013. Silloin näytti tuolta (huomatkaa vasta ajettu ihana nurmikko!).

Ja tässä kutakuinkin sama kohta tämän vuoden toukokuussa, Rojekti työn alla. Pitkä nurmikko, somisteenaan multaa ja tuppaita, puuvajan seinustalle päätynyt kaikenmaailman rompetta (hyhhyh). Mutta istutuksia on jo pitkästi! Ja kasvimaan rajaavan tuija-aidan puut on jo istutettu. Eikä naapurin mummun vähitellen lahoava aitakaan näytä enää niin pahalta - tai katse ei ehkä enää samalla tavalla kiinnity siihen.

Valokuvaaminen kannattaa aina. Ei näitä menneitä aikoja muuten muista.

Ihan pihalla - pitkästä aikaa.

Enpä ole edellisen postauksen jälkeen juuri pihalle ehtinyt. Vähän on puuhattu siellä ja pikkuisen täällä, mutta mihinkään massiiviseen sessioon ei ole ollut tilaisuutta.

Tänään kävin vilkuttamassa haikeat hyvästit Herra Miehelle, jonka lentokone vei lapsuudenkotiin, kohti kesäloman ensimmäistä viikkoa, ja Eka Vekaraa, joka urheasti on viihtynyt elämänsä ensimmäistä kertaa itsekseen, ilman meitä, mummolassa.

Vähän meinasi väsymys voittaa, kun palasin lentokentältä, mutta houkutus lähteä hommiin oli suurempi.

Taas syntyi lisää kukkapenkkiä.

Tuolla päässä, lähellä koristeomenapuuta, häämöttää maali. Sitä kohti!

Tässä kahden ja puolen tunnin uurastuksen tulos. Pitkästi ei olisi enää jäljellä, mutta paljon sitä on. Tuo loppu nurmikko pitää saada kaivetuksi ylös. Omenapuun luo tulee varjoon pieni oleskelupaikka, johon laitan ehkä liuskekiveä Herra Miehen kauhuksi.

Ja sitten... kaikki loput... KUKKAPENKKIÄ, jeee!! Auringossa pärjääviä suurimmaksi osaksi, mutta mitä lähemmäs puuta päädytään, sitä enemmän siellä on kevyttä varjoa.

Siirtelen siis muualla olevia kasveja tuohon, ja muutan vähitellen muitakin istutusalueita tolkullisemmiksi.

Tuossa touhutessani löysin aarteen: aivan äärettömän suloinen idänmiekkalilja on kasvanut näin hienoksi ja päättänyt kukkia. Tämäkin on varmaan ihan väärässä paikassa, mutta joskus se siitä siirtyy.

Hyötykasviosastolla voidaan hyvin. Takana perunat, neljä eri lajiketta. Keskellä pienessä laatikossa suurimmaksi osaksi mäkimeiramia.

Etummaisessa laatikossa salaattia, kesäkurpitsaa - ja kerrallisen vieraan ympärilleen kylvämistä siemenistä kasvaneita kurjenpolvia - laji epäselvä. Valkoisin, pienehköin kukin vähän vaahtomaisesti kukkiva kurjenpolvi. En pitänyt kasvista, heitin emokasvin kompostiin.

Se kosti.

Meidän omenapuussa on kuherreltu. Tämä pariskunta huhuili siinä kaikessa rauhassa vaikka kuinka kauan, kunnes minä kameroineni ja punaisine paitoineni (pöljä!!) menin heitä häiritsemään.

Herra hermostui ensin, ja rouva oli verraten närkästyneen näköinen herran poistuttua. Rouva lähti sitten itsekin.

Mitäs menin tsuumailemaan!

Minulla on paljon rucolaa. Ja PALJON minttua, varsinkin karjalanmintuksi kutsuttua. Muistin joskus nähneeni jossakin minttupeston ohjeen, ja googlailin. Voi ilo ja riemu - löysin ohjeen, johon käytettiin sekä rucolaa että minttua.

Ei kun kokeilemaan.

Nippu minttua, nippu rucolaa. 40 g pinjansiemeniä, 50 g parmesania, ja reilut 1/2 dl oliiviöljyä sekaisin tehosekoittimessa.

Ei ollut kovin häikäisevän makuista, kumma kyllä. Jäin kaipaamaan terhakampaa makua. Pitää testata uudelleen, toisella rakenteella. Pääraaka-aineita kun löytyy.

Mäkimeirami (kai se on oreganoa) päätyi roikkumaan julmasti alaspäin telineeseen, jonka ostin Elsan lempituolista. Tuosta saan hyvän alun kuivatukseen.

Harvensin samalla porkkanakylvöjä. Paljon pienenpieniä herkkuja!

Myös nauriit kasvavat mainiosti. Muuten menestys hyötykasviosastolla on ollut aivan säälittävä. Saan ehkä viisi mangoldia, en yhtään hernettä, yhden ainoan vaaksan mittaisen mustakaalin, pari harvaa tilliä sekä viisi (taikaluku...) salkopapua.

Korianteri ja kesäkynteli itivät sen sijaan hienosti, joten kyntelirintamalla asiat ovat erinomaisesti, ja toivottavasti saan korianterit sekä kukkaan että siemeneen, koska herkullisia, jumalaisia siemeniä varten kylvin koko kasvin. Lehdistä en niin piittaa, vaikka täytyy myöntää, että itse kasvatetun korianterin lehdet eivät ole niin karmean makuisia kuin kaupan korianterin, joista joko tykkää tai ei. Minä kuulun "ei"-jengiin.

Vielä viikko töitä. On kyllä ihan kamalaa olla töissä näillä keleillä. No, eipähän iho pala.