Niin kauan kuin muistan, olen ollut jugend- / art nouveau -tyylin vankkumaton ihailija. Myös siitä modernimpi versio art deco on minusta aivan upea tyyli. Esimerkiksi Helsingissä kuljen välillä nenä kohti taivasta - mikä ei suuressa kaupungissa ole oikein ympäristöystävällistä, saati oman terveyden kannalta turvallista. Siellä vain on niin huikean hienoja rakennuksia.
Kas, siksipä on ällistyksen ällistys, että en ole koskaan tullut matkanneeksi Eliel Saarisen ja Herman Geselliuksen, tyylilajin vahvojen suomalaisten edustajien erämaakotiin Kirkkonummella.
Mutta nyt, kun minulla on, kuten sanottu, tuota aikaa (huomenna He tulevat, joten minun vaellusvuoteni loppuvat taas hetkeksi siihen), en paljon miettinyt, kun Reimanin puutarhaliikkeestä palatessani kohtasin Hvitträskin opastekyltin.
Vähän meinasi usko loppua kesken, mutta oli se siellä!
Ken tästä käy, hän... pääsee jugend-taivaaseen.
"Tuvassa" on kuuluisa Liekki-ryijy peittämässä kaunista sohvaa - se on varmasti lämmittänyt sohvalla istujia sekä fyysisesti että henkisesti.
Upeita tyylinmukaisia yksityiskohtia...
Tuvan toisessa päässä oli "takkatilassa" leppoisan oloinen istuinryhmä - nahkapenkit näyttivät siltä, että niistä oli juuri hetki sitten noustu jonnekin. Toivottavasti kukaan kävijöistä ei ollut istahtanut nahkoille, se kun oli kaikkialla ymmärrettävästi kiellettyä.
Ja tässä avotakka, joka lämmitti penkeillä ja tuoleilla istuvia.
Seuraavassa huoneessa, ruokasalissa, oli aivan HUIKEA takka, ja upea, itse asiassa hyvin nykyaikaisen näköinen ja värinen kulmasohva oleskelua varten. Ehkäpä siinä sulateltiin ruokaa hyvän aterian päätteeksi!
Ruokasalin pöytä komeine tammituoleineen oli - pieni. Ihmeellisen pieni, tilaan ja tuohon kulmasohvapäätyyn nähden. Huomatkaa kattomaalaus - kuin matto katossa! Ikkunoiden lasimaalaukset eivät, harmi kyllä, tässä kuvassa erotu.
Eliel Saarisen puolison, Loja Saarisen, veistos Neljä sulotarta, ruokasalia ja oleskelukulmasohvaa jakavan seinäkkeen pylvään päällä Taustalla oviaukosta näkyy tuvan takan luona ollut istuinryhmä.
Loja Saarinen oli ahkera kasviharrastaja. Tämä kukkahuone oli pariskunnan makuuhuoneen välittömässä läheisyydessä, ja täällä Loja Saarinen kasvatti orkideoja, pelargoneja ja kliivioita, joita tuossa tekokasvit uskottavasti esittävät.
Köynnös, mikä lienee aikanaan ollutkaan, nyt oli ihan tekokasvi vain, kasvoi seinätelineestä pitkin erkkeriä muusta huoneesta katossa erottavaa ritilää. Tykkäsin tuosta ideasta kovasti ja jäin heti miettimään, mihinkähän tuollaisen virityksen voisi meillä kotona tehdä...
Jos kirjoisin, kirjoisin tuollaisen tyynyn.
Saarisen avioparin makuuhuone. Taustaseinällä Eliel Saarisen maalaama teos puolisostaan.
Sänkyä vastapäätä oli peilipöytä ja tuolirivi.
Ajanmukainen koriste pariskunnan sängyn jalkopäädyssä...
...ja peilipöydän kaapin ovessa.
Työhuoneen oleskelupääty lasiovisine takkoineen jatkoi talon tyylillistä linjaa.
Työhuone oli hämärä ja massiviisin kalustein varustettu.
Kirjahyllyn keskellä olevan oven kuparikoriste. Minne lie ovi veikään...?
Työpöydän takana oleva kirjahylly oli aarteita täynnä.
Sitten kohti Hvitträskin puutarhaa ja muuta ympäristöä.
Talon toisessa päädyssä oli upea nurmikenttä, jota kiersi huolella hoidettu polku. Kentän takanurkassa oli hurmaava paviljonki, ja sen oikealla puolella (kuvassa kylläkin vasemmalla) oli korotettu alue, jossa oli ruokailuryhmä.
Tässäpä se näkyykin. Kuusikulmainen pöytä ja siihen täydellisesti sopivat tuolit. Kuin kulmikas kukka!!
Talon toisesta päädystä lähtivät mielenkiintoiset portaat.
143 rappusta saunalle...
Ja tästä käydään kivimuurin läpi ja aivan VALTAVAN jasmikkeen alta puutarhaan.
Villiviini verhosi kaunista käytävää nurmialueella. Töyhtöangervo oli jo kukintansa kukkinut.
Pieni muotopuutarha. Ruusut keskellä, riippahernepensaat (näin oletan) kulmissa.
Kukkia ei ollut kovin paljon. Ritarinkannuksia oli, ja pioneita runsaasti. Lisäksi mieleen jäivät jaloangervot, päivänliljat ja saniaiset.
Käytävä vie kohti villiviinin verhoamaa huvimajaa.
Tässä rakennuksessa sijaitsevat kahvila ja ravintola. Kahvilan työntekijä oli ylen ystävällinen - menin varovasti tunnustellen sisään minuuttia ennen kuin paikan aukioloaika päättyi, mutta niin hän vain herttaisesti myi minulle kahvikupillisen ja gluteenittoman omenapiiraan (jonka hän myös tarjoutui lämmittämäänkin!).
Kahvitellessani pääni yli lehahti pariin kertaan hurjalla vauhdilla haarapääsky. Meni hetki, ennen kuin tajusin, miksi.
Sillä oli lähes suoraan yläpuolella kolme aivan mahtavaa poskipartatyyppiä :-D Klikkaa ihmeessä kuva suuremmaksi - näet, mitä tarkoitan!
Olin kahvittelun jälkeen jo lähdössä pois, kun katsoin uudelleen karttaa, josta kuva on ylempänä. "Haudat"?
Lähdin kävelemään kartan osoittamaan suuntaan, mutta en nähnyt muuta kuin kaadettua metsää. Jälleen kerran olin jo kääntyä takaisin, kunnes silmäni sattui pieneen metallikylttiin "Haudoille".
Metsän läpi meni vain polku juurten ja kivien yli. Haudat??
Mutta kyllä. Laskeuduttuani aikani polkua ja portaita - siellä olivat hautakivet.
Maassa graniittilevy, jossa mietelause kolmella kielellä.
Ja kallionseinämään hakattuna Geselliuksen ja Saaristen koruton muistokivi.
Nousin polkua hiljoskellen takaisin ylös, nautiskellen huikeista kalliomaisemista kohti Vitträsk-järveä, kun lähestulkoon törmäsin tähän hämmentävään ristiin.
No, totta tosiaan. Nyt vasta tulin ajatelleeksi, että siinä todellakin on metsäraiskio. Harmi, jos näin on, että kaadetut puut - miksi lie raivattu - ovat Saarisen ajoilta. Toivottavasti toimenpide on ollut perusteltu. (Piti ihan googlata, kun takaraivossa alkoi takoa ajatus siitä, että eikö Hvitträskissä toteutetusta puiden kaatamisesta ihan justiin kirjoitettu jotakin... ja näin olikin.)
Onhan maisema aika rujo nyt - enkä osaa kuvitella, miltä se näytti ennen kuin huonokuntoiset puut kaadettiin.
Ei niin pahaa, ettei jotakin hyvääkin. Polku haudoille erottuu hyvin, ja järvi näkyy aivan jumalaisesti.
Olipa onni, että menin Reimanille. Tämä aarre ja ihanuus olisi muuten edelleen minulta kokematta. Vierailu vei elämästä kaksi tuntia, mutta oli järisyttävä kokemus. Varsinkin, kun sain todellakin vaeltaa puutarhassa ja hautojen luona ylhäisessä yksinäisyydessä. Keskellä heinäkuuta, juuri paikan sulkeutuessa, kannattaa näköjään mennä vierailulle. Tunti riitti ehkä vähän nirkosesti sisätilojen kiertämiseen ja kaikkien yksityiskohtien ihailuun, mutta puutarha ja muu ympäristöhän ovat aina auki.
Palaan tänne aivan varmasti.
Paluumatkalla kiersin Helsinki-Vantaan lentokenttää ja jäin vielä lentokoneen alle.
Ihana sunnuntai ♥
Vähän meinasi usko loppua kesken, mutta oli se siellä!
