Puutarhuri skitsofrenian partaalla.

(Toivottavasti otsikko ei loukkaa skitsofreniaa oikeasti sairastavia. Kaikki myötätunto on puolellanne eikä tarkoitukseni ole pahoittaa mieltänne puhumalla sairaudestanne kevyeen sävyyn.)

Ihanaa, että sataa! Voi viikset, nyt sataa! Kylläpä sain taimivaihdoista valtavan määrän kasveja! Hirveää, miten ahnehdinkaan taas näitä kasveja... Tuo kukkapenkki pannaan uusiksi nyt, se on aivan liian tylsä. Miksi ihmeessä rupesin uudistamaan tuota kukkapenkkiä, siitä tuli hirveä homma eikä mulla ole siihen tarpeeksi kasvejakaan. Nyt täytyy kyllä hakea lähipuutarhamyymälästä niitä komeita, korkeita loistosalvioita. Hemmetti, kun en voi edes niitä komeita, korkeita loistosalvioita hakea tuosta läheltä, kun nekin maksavat niin pirusti.

Jos Elli on hyvä puutarhahaltijattareni, kukas se mahtaa tuolla toisella olkapäällä istua? Väitin jossain ensimmäisistä kirjoituksistani, että piruja ei istu olkapäällä ollenkaan (vai omatuntoko minulla ei kolkuta?), mutta istuu siellä sittenkin joku pieni ja punainen. Voi pee, sehän on Lilli liljakukko. Siinä onkin yksi viheliäinen olento, ja näköjään pahasuinen nalkuttaja. Lilli se on, joka järsii reikiä kaikkiin unelmiini (ellei Herra Mies ole ehtinyt ampua niitä alas, pusi pusi kulta), sotkee suunnitelmani ja jäpättää, että kaikkia vähiä rahoja ei ole hyvä laittaa kasveihin. (Haluan edelleen muistuttaa, että yritän rakentaa paratiisia maan päälle, ja siihen tarvitaan joko rahaa tai monta Elliä. Miksei muuten minulla ole kumpaakaan, vaan pelkästään se uskollinen talikko?)

Palataanpa tuohon säähän. Kyllä minua harmittaa, että en pääse ulos sateen vuoksi - kas niin intohimoinen kun en ole, että menisin, mutta kasvien puolesta olen onnellinen. Vettä ei ole saatu niin pitkään aikaan ja minulla on vähän tiukka periaate kasvien pärjäämisen suhteen: jos eivät kastelematta meillä selviä, eivät ole meidän kasveja. Nyt vettä on luvattu moneksi päiväksi, joku puhui koko ensi viikosta, joten odotan mielenkiinnolla, mitä valtavan lämpöjakson hellimille kasveille nyt tapahtuu. Riehaantuvatko huimaan kasvuun? Järkyttyvätkö sään muutoksesta? Kuten tuosta voi havaita, en ole kovin tarkoin tähän mennessä perehtynyt kasvien elämisen optimaalisiin olosuhteisiin...

Niihinkin pitäisi ehkä oikeasti alkaa perehtyä. Tähän saakka olen huolehtinut vain siitä, että en istuta varjon kasveja kovin paahtavaan aurinkoon ja tarjoillut kaikille keväällä annoksen kompostimultaa katteeksi. Joskus olen saanut pienen annoksen hevonkakkaakin, ja sen olen riemuiten heille kiikuttanut, mutta siinäpä se sitten kutakuinkin onkin. Nyt joku pieni ajatuksen siemen on alkanut takoa takaraivossa: pitäisikö maanparannukseen ja mullan rakenteeseen oikeasti kiinnittää huomiota, ja mitä se tarkoittaisi meillä?

Työtähän se ainakin tarkoittaisi, ja rahanmenoa. Aikaa luoja on onneksi minulle nyt järjestänyt. Hiekkaa tarvittaisiin savimaan ilmastukseen massor av. Eka Vekaran harvenevia hiekkalaatikkoleikkejä tuijotan, jos en kellon niin kalenterin kanssa ainakin, ja ajattelen, että miten pitkään mahtaa mennä ennen kuin hiekka laatikossa käy tarpeettomaksi? Voikohan hiekkalaatikkohiekkaa edes käyttää maanparannukseen, on se sen verran pienirakeista ja hienoa?

Sini-valkoista penkkiä kaivellessani olen voinut ilokseni todeta, että ainakin siinä on varsin hyvä multa. Isot ja pitkään paikallaan olleet kasvit ovat juurillaan ilmastoineet maata ja onhan sitä katettu kompostillakin parin vuoden ajan. Muut penkit, ja osa nurmialueistakin, kärsii sitten helvetin tuskia pinnalta aivan ravinteettoman näköisessä ja kymmenen sentin jälkeen janttasavisessa maassa.

Huomenna se on aloitettava, maanparannus.