Nyt, kun istutusalueita alkaa olla jo jonkin verran, alan kiinnittää huomiota kasvien määrän lisäämisen sijasta siihen, miltä penkit näyttävät mihinkin vuodenaikaan. Sopivatko lehtimuodot yhteen (portinpielen penkki on oikeasti ihka ensimmäinen, johon olen tehnyt suunnitelman ETUKÄTEEN, muihin olen vain heitellyt kasveja niitä saatuani tai ostettuani periaatteella "tuossa on tilaa" tai "tuohon se voisi sopia".), kukkiiko penkissä aina joku, mihin aikaan keväällä kukinta alkaa ja kuinka pitkälle syksyyn sitä riittää.
Kaipa tuo kertoo siitä, että alan vähitellen kehittyä puutarhaharrastelijana. Vaikka nuo kysymykset tuovat vastauksena mukanaan vain työtä, työtä ja työtä, olen silti salaa vähän ylpeä, että pikkuhiljaa olen alkanut oivaltaa kokeneempien ja viisaampien todella tietävän, mistä he puhuvat.
Lehtimuotojen sommittelu on tietysti vielä kohtalaisen yksinkertaista. Lehdet kun ovat olemassa keväästä syksyyn, ja niiden yhteensopivuutta olemassa olevaan kasvillisuuteen on hankintahetkelläkin helppoa punnita. Kukinnan ajoitus ja kukkien sommittelu ei sitten enää olekaan "piece of cake". Esimerkiksi sini-valko- jne. penkissä kukitaan runsaimmin juuri nyt. Siellä on tiarellat, akileijat, siperian- ja saksankurjenmiekat täydessä loistossaan. Ensi kesänä tähän samaan rytinään kukkivat myös hopeahärkit, joita siirtelin pehmentämään maanpinnan tasoa. Ja nyt on vasta kesäkuun puoliväli. Huuups! Mitä siellä enää keski- ja loppukesälle edes jää?
Ritarinkannuksia, joissa on jo pitkät nuppuvanat. Pioni, jonka nuput näyttävät jämähtäneen tikkarinkokoisiksi, eli kukkii sitten, kun kukkii, jos kukkii. Heinäkuulle sitäkin vasta odotan. Kiiltoleimuja on myös jo nyt yksi, ja kaksi sen kaveria etsii vielä paikkaansa. Nuo kaikki kukkivat toivottavasti kutakuinkin yhtä aikaa.
Loppukesään jää valkoinen komeamaksaruoho, jonka kukinnasta en voi olla ollenkaan varma, sen verran hitaasti se näyttää maasta punnertavan. Eikö muuta??? Bäääääd disain! Valkoisia syysleimuja mulla olisi odottamassa istutusta, pitäisiköhän ne tuikata tuohon ja niiden kaveriksi koittaa löytää sinertävin kukin loistavia sukulaisiaan?
Eikä alkukesä ole juuri sen runsaampi, mutta on siellä kuitenkin kevätkaihonkukkaa, muutamia pikkukurjenmiekkoja ja - öh - haa, tarhakylmänkukkia. Sinisiä nekin. Ehkä myös värivalikoimaa pitäisi laajentaa, vaikkapa lilanpunaiseen?
Nyt, kun kirjoitin tuon kaiken näkyviin, tajuan, että minun on tehtävä vielä aika paljon töitä ennen kuin voin olla tyytyväinen kasvivalintoihini.
Ja tuossa on vain yksi ainoa kukkapenkki (tosin kaikkein suurin niistä).
No, peruna kerrallaan se muusikin syntyy. Ei auta kuin lähteä punnertamaan puuhamaahan. Tosin nyt painun takapihalle ja yritän kylmettää sydämeni heittelemään roskiin kaikki ne kasvit, joita en enää siellä halua katsella. Se olisi nimittäin nopein tapa raivata tietä hyötykasvimaalle. Minun tapani on himppasen hitaampi: perkaan ja pelastan kaiken, mikä pelastettavissa on. Pienikin perennanalku on tuikattava purkkiin, eihän sitä koskaan tiedä, vaikka a) sen haluaisi joskus pitää itse tai b) joku muu haluaisi seuraavassa taimivaihdossa juuri sitä.
Huoks...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti