Amatööri puutarhaharrastelija, aktiivinen marttailija ja ammattimainen taivaanrannanmaalari kirjoittaa puutarhasta ja muista itselleen rakkaista aiheista.



lauantai 28. kesäkuuta 2014

Majatalon emännän viikonloppuvapaa

Ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon olemme keskenämme, Herra Mies, Eka Vekara ja minä. Sitä se koululaisen pitkä ja vanhempien lyhyet kesälomat teettää: Vekaralle pitää tilata lapsenvahteja / aikuista seuraa. Ensimmäisen seuralaisen juna toi Etelä-Savosta, toinen tuli Pohjois-Pohjanmaalta kaksi tuntia sen jälkeen, kun ensimmäinen oli noussut kotijunaan. Toinenkin on nyt palannut kotiseudulleen, ja nyt on n. 58 tunnin tauko ennen kuin Lapista tulee sitten kolmas seuranpitäjä viikoksi ennen kuin vie sitten Vekaran mukanaan mummolaan Napapiirille viikoksi.

Puutarharintamalla ei ole tapahtunut siis kahteen viikkoon mitään. Päivät ovat menneet töissä, illat kauhan varressa kokkaamassa seurueelle.

No, ehdin minä jossakin välissä metrin verran jatkaa taas sitä työn alla olevaa istutusaluetta. Ja silloin olin julma: nappasin pinkkikukkaisesta tuoksukurjenpolvesta muutaman pätkän talteen ja loput... voi ei... loput heitin kyllä törkeästi roskikseen. Kun ei niille nyt ollut paikkaa! Ehkä ne talteen otetut pätkäleet lähtevät taas rehevöitymään, ja kohta on mättäitä siellä ja mättäitä täällä.

Niiltä vapaaksi jääneeseen paikkaan ajattelin sijoitella syys- ja kesäleimuja värililjojen pystyjen varsien joukkoon. Liljat pukkaavat parhaillaan nuppua, joten hirveästi ei tekisi mieli mennä niitä häiriköimään, mutta toisaalta liljat eivät kuulu ihan ykkössuosikkeihini, joten ehkä selviäisin yhden kesän ilman niiden kukintaa.

Kukinta, jota ilman sen sijaan en selviäisi, ovat pionini.


Dr. Alexander Fleming on jo ihan täydessä vauhdissa, sateesta huolimatta.

Elsan lempituolista hankitut metallituet kehystävät herraa.

Tässä Festiva Maxima auki purskahtamaisillaan.

"Viileähkö" (aamuisin esim. +2...) sää on vähän hidastanut kukinnan alkamista, mutta tämän päivän lämpö saanee nuppuihin vauhtia, edes hetkeksi.

Huomenna ilmeisesti sataa taas.

Tämä (yllä ja vieressä) on viime kesän hankintoja, Nippon Beauty.
Samoin tämä Buckeye Belle, jonka ostin puutarhamessuilta viime vuonna.
Tässä Belle tältä päivältä, kun ei satanut. Tuo väri on kyllä niin... huoks.
Puutarhatuttavalta pikkupiiskana saatu 'Onni'-ruusu kiipeää kilpaa lumikärhön kanssa pitkin etukuistin köynnöskehikkoa. 'Onni' ei ole mikään köynnösruusu, mutta hyvin se sitä näyttelee :-D On varsin rentovartinen tyyppi.
Yleensä en erityisemmin pidä ruusuista - juhannusruusu ja suviruusu ovat ainoat, jotka pihalleni ajattelin - mutta sitten, kun piiskan kerran sain ja vähän selvitin kasvin taustaa, päätin, että tämän kuuluu kasvaa meidän pihalla. 'Onni' on löydetty Rovaniemeltä 1950-luvulla, ja Rovaniemi on meidän perheelle monin tavoin tärkeä paikka.

Lisäksi Eka Vekaran toinen etunimi on Onni, joten kyllä tuo ihanasti oikealta ruusulta tuoksuva kaunotar meidän pihalla paikan ansaitsee!


lauantai 21. kesäkuuta 2014

No huh huh.

Jos vappuna oli erikoinen sää, ei voi moittia juhannustakaan yrittämisestä.

Keskimäärin keli oli pilvinen ja sateinen. Välillä aurinko jaksoi ilahduttaa, mutta hurjimmillaan näytti tältä.
Juhannuspäivän kokko raesateessa.
Värit piti hakea puutarhasta. Onneksi niitä riittää. Tästä alkaa muotoutua oikein mainio istutusalue.
Tykkään näistä heisiangervoista ihan hirveästi. 'Amber Jubileen' väri on niin älyttömän hieno, että voisin viettää muutamankin hetken vain ihaillen sitä. Kyllä kasvinjalostajat ovat löytäneet komean punaisen.

Tämäkin heisiangervo, 'Center Glow', ihastuttaa minua joka vuosi. Erityisen suloinen tämä on kukkiessaan hempeän, hempeän vaaleanpunaisena.

Eikös ole aivan muru ♥

Kimalainen sai kirpeät hörpyt ruohosipulin kukasta. Ruohosipuli kukkii istutusalueella, jossa on sekaisin hyöty- ja koristekasveja. Samassa paikassa kasvaa erilaisia minttuja, saksankirveli ja yrtti-iiso. Siirtelen siihen viinisuolaheinänkin, jahka jaksan...
Vielä yksi täydennys akileijakuvasarjaan. Tämän nimi on painunut historian hämärään, mutta kukka on mielestäni aivan fantastisen kaunis.
Hehhehee, enhän minä kirjoita yhtään postausta lisäämällä kuvaa iiriksestä, jos vain voin sen lisätä.

'Ambassador' (ilmeisesti tämä on oikea kirjoitusasu Ambassadeurin sijasta) tikisti kolme kukkaa yhtä aikaa. Voi että voi olla ihana...
Myös unikko on aika hemaiseva auringon valaistessa tuota häikäisevää oranssia. Tässä unikossa on ehdottomasti parempi sävy kuin siinä, joka kukkii Thaimaa-penkissä, joka on väärän värinen sekä Thaimaa-penkkiin että... meidän puutarhaan. En vaan raaski nyppiä sitä ylös.
Thaimaa-penkin valkoisista toinen (juhannusruusun ohella) on tämä vuorikaunokki, jonka lajike ei ole tiedossa.

Soma on kuin sika pienenä!

Penkkiin tarjoilee valkoista sävyä myös yksi sinne karannut akileija.

Sinisävyä edustavat siniset vuorikaunokit ja tavalliset siperiankurjenmiekat.

Paras punainen voisi olla vaikka väriminttu, mutta en ole vielä saanut hankituksi sellaista. Sitä oli joskus, mutta vimmastuksissani taisin lahjoittaa sen jollekin. Olinpa pöljä.

Sopivasti tuohon pöljyyteen jalkapallon MM-kisalähetys tarjoili minulle oivallisen sanan: aivopieru. Ei voi parempaa olla!! Hihitän täällä itsekseni aivan hysteerisenä... urheilu vaarantaa (mielen)terveytesi!

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Yksituntisia odotellessa.

Siitä lähtien, kun saimme Eka Vekaran, puutarhanhoitoni on suurimmaksi osaksi keskittynyt niihin yksituntisiin (ja pienempiin aikayksiköihin), jotka saan varastetuksi äitiydeltä, puolisoudelta, ystävyydeltä, marttaudelta, työntekijyydeltä ja miltähänkaikeltavielä.

Viime aikoina yksituntiset ovat olleet vähissä. Koulusta kadehdittavan pitkällä kesälomalla olevalle Eka Vekaralle on pitänyt järjestää kaikenlaista aktiviteettia, jotka ovat jostakin syystä valuneet vaikuttamaan myös ilta-aikoihin. Viikonlopuista puhumattakaan.

Minä en siis ole tehnyt puutarhassa mitään, mikä olisi edistänyt asioita, viimeiseen puoleentoista viikkoon. Uuuh, että harmittaa. Myös sää on tietysti hidastanut tahtia; kylmä ja märkä juhannusviikko on tuntunut tähän saakka käsitteelliseltä vitsiltä - ainakin tässä mittakaavassa - mutta eipä vaan: täällä se on ihan livenä. Viisi astetta lämmintä aamuisin, autoon kankunlämmitin päälle liikkeelle lähtiessä ja villasukkahipat kotona iltaisin.

Paitsi että tänään iltapäivällä oli kaunis sää. Käytin sen hyödyllisesti - sisällä puuhastellen. No, puolustuksekseni on todettava, että meillä on lainalapsi kylässä - kummipoikamme on visiitillä.

Ulkona tapahtuvaa olen tarkkaillut lähinnä ikkunasta. Ilokseni sain eilen jotakin katseltavaa: sinitiainen verotti tänä vuonna runsaina kukkineiden pihlajien kuihtuneista kukinnoista siemeniä - terveisiä vain niille siemenille, jotka asianmukaisen linnunsuolireitin läpi kuljettuaan päätyvät itämään jossakin muiden iloksi.

Sinitiainen on lintu, johon suhtaudun kaksijakoisesti. Pidän valtavasti sen ulkonäöstä; on hassua, että meidän tavallisten lintujemme joukossa on tuollainenkin jalokivivärein maalattu tipunen. Mutta että voi olla uuvuttavaa seurattavaa! Harva lintu on yhtä levoton ja ylitouhukkaan oloinen kuin sinitiainen. Olin todella onnekas, että sain edes tuon kuvan napsaistua. Mutta minulla on todella monta kuvaa siivistä, pyrstöstä ja puolikkaasta linnunpepusta :-D


lauantai 14. kesäkuuta 2014

Perjantai 13. päivä

Nyt tulee ärsyttävää iiristykitystä. Ärsyttävää niille, jotka... ärsyyntyvät yhdestä ainoasta kasvista ja kaipaisivat laajaa näkemystä.
 
Minun näkemykseni on suorastaan hammastikun kapea silloin, kun nämä kukkivat. Ja ne kukkivat nyt.
 

Tämän ihanuuden olen saanut puutarhatuttavaltani taimivaihdossa vuosia sitten. Siperialainen, jonka lajikenimeä ei ole tiedossa, tai sitten se on unohtunut. Olen minä sen ehkä joskus tiennyt. Juu, nyt, kun tässä tuumaan, kyllä minulla sille nimi on. Saattaa jopa olla jossakin täällä blogissakin. Pitääpä kaivaa!
Tämän lähes läpinäkyvän pienikukkaisen suloisuuden olen onnistunut kasvattamaan - jälleen puutarhatuttavien siemenketjusta saaduista - siemenestä. Näitä on pari, mutta ne kukkivat jotenkin hassusti, niin kuin vuorovuosina. Näen aina yhden kukan kerrallaan, ja kun väri on tuollainen haamunvalkoinen, niiden näkemiseen saa todella keskittyä.

Siperiankurjenmiekat kukkivat siinä kukkapenkissä, jota olen nyt työstänyt. Nämä on istutettu paikoilleen viime vuonna, joten ovat näköjään asettuneet viihtymään.
Tämä lähes laventelinsininen tarhakurjenmiekka taas kukkii portinpielen penkissä, siinä, joka on ehkä seuraavaksi - tai sitä seuraavaksi - muutoksen kohteena. Yritän selkeyttää kaikkia istutusalueita pikkuhiljaa.

Laventelinsinisen ja sen kiusankappalekeltaisen taakse oli eilen, perjantaina 13. päivä, ilmestynyt jotakin sellaista, jota siellä ei aiemmin ole ollut.

JESTASJESTASJESTAS!!!
Tätä olen odottanut siitä saakka, kun pötkylät olen maahan istuttanut. Iris 'Ambassadeur', olkaa hyvä.

Olen odottanut näiden kukkimista ainakin neljä-viisi vuotta.

Samassa paikassa on vaikka minkä näköisiä (näköjään myös keltaisia; edelleen vähän närkästyneenä) tarhakurjenmiekan juurakoita vanhan saksankurjenmiekkakasvuston joukossa. Koskaan ne eivät kuki kaikki yhtä aikaa. Tätä en ole kuitenkaan tähän mennessä nähnyt kertaakaan.

Voi tätä onnen päivää ♥♥♥
Ei niin suurta onnea ettei pientä epäonneakin: kameran kanssa onnesta sykkyrällä pyöriessäni tulin keikauttaneeksi kumoon tämän itsekseen kylväytyneen 'Black Barlow'n', josta pari postausta aikaisemmin kerroin.

Anteeksi kovasti.
Kirjavalehtinen akileijakin paljasti kukkiensa värin. Hento marjapuuron punainen, vähän vaatimaton. Saa anteeksi, lehdet ovat niin komeat.

Jotka muuten ovat värjäytyneet kirkkaassa auringossa tuollaisiksi vähän epämääräisen värisiksi. Tämä oli siis sittenkin sille väärä paikka. Jahka siementaimet - joista on jo lupaavia alkuja - kasvavat ja istutusalueen rakentaminen etenee, siirrän nämä sittenkin varjoisampaan, jotta lehtien väri muuttuu taas oikeaksi. Varsinkin, kun ne osoittautuivat kasvissa siksi kiinnostavimmaksi osaksi. Kukat eivät juuri sävyllään häikäise.

No, kaikkea kaunista ei voi yhteen kasviin saada.

Hah, eihän tästä nyt tullutkaan ihan puhdasta iiristykitystä. Tuli vähän akileijaa vahingossa sekaan.

Iloista kesäkuun puolivälin viikonlopun alkua!



sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Viikonloppu suurella sydämellä

Yksi pikkukurjenmiekoista on saanut jonkun viruksen. On ihmeellisen värinen. Ihmeellisen kaunis, tosin... toivottavasti pysyy tuon värisenä myöhemminkin.
Pihalla kasvaa pari väärän väristä kukkaa (niihin ei kuulu tuo edellinen). Yksi on oikein vinkuvan vaalean oranssi päivänlilja, yksi perinteinen punainen tulppaani, ja yksi tämä tarhakurjenmiekka. Keltaista en ole tietoisesti koskaan ostanut, mutta siinä se hehkuu.

Olkoon.
Näitä sen sijaan saisi olla vaikka enemmänkin. Että voi olla hehkeä väri!
Lauantai oli kerrankin vapaa päivä. Sen kunniaksi keräsin pihalta kaikenlaista somaa kimpuksi. Suviruusua, siperiankurjenmiekkaa, oksa Moskovan kaunotar -syreeniä pari purppuraheisiangervon oksaa, kolme kallionauhuksen lehteä ja yksi pätkä kiinanlaikkuköynnöstä. Kuvassa näyttää näköjään vähän sekavalta, mutta maljakossa on oikein mukava.
Vapaapäivä oli vallalla. Tämä siilinuori venytteli ihanan raukean oloisena naapurin mummun heisiangervon juurella ja lämmitteli ilta-auringossa. Siili! Jee, ne ovat vieläkin meidän hoodeilla, jee, ne ovat vieläkin hengissä!
Tässä on viikonlopun varsinainen puuhamaa. Takapihan kukkapenkki saa vähitellen kivireunusta ja laajenee.
Urakka on puolihuonokuntoiselle iso - teen hommia vain sitä mukaa kuin jaksan ja ehdin. Viikonlopun saldo oli noin kolme metriä lisää. Haastetta tuo se, että penkki levenee pikkuhiljaa ja se, että haluan ottaa talteen mullan nurmikon alta. Niinpä kanttaan soiron kerrallaan (leveydeltään ehkä 20 senttiä) irti tuosta penkin päästä, käännän nurmilevyn nurin päin ja hakkaan muoviharalla mullan irti tuppaasta. Kompostiin päätyy vain kevyt nurmitilkku - kaikkine rikkaruohoineen, valitettavasti.
Lauantaina vietin pitkän hartaushetken pohtiessani, mitä laittaisin tuohon. Suuri purppuranpunainen on purppuraheisiangervo 'Center Glow', sen oikealla puolella kasvaa viiruhelpiä, ja viiruhelpin oikealle puolelle siirsin preeria-angervot ja ritarinkannukset.

Halusin preeria-angervojen eteen jotakin erilaista. Tarkkailen lehtimuotoja ja värejä korkeuden lisäksi, ja mietin. Mietin. Mietin. Kesti toista tuntia, ennen kuin sain päätetyksi, mikä olisi seuraava kasvi. Harkitsin kiilto- ja syysleimuja, mutta ne ovat minulla edelleen sillä listalla, josta en ole ihan varma, pidänkö vai en. En ihan sydämestäni pidä tuostakaan, jonka tuohon valitsin, mutta jalopähkämö oli sopivan tumman vihreä, sopivan tuuhea ja sillä oli sopivan epätavalliset lehdet. Voittaja löytyi. Korkeudesta piti vähän tinkaista, mutta elämä on.

Viiruhelpiä laitan tuohon lisää, nyt sitä on vielä liian vähän.Se päätyy ympäröimään heisiangervon, mutta levitän sitä ehkä vähän edemmäskin. Angervon vasemmalla puolella on tuoksukurjenpolvimassa, jonka keskeltä kasvaa värililjoja. Koko pompsi siirtyy siitä muualle, jahka keksin, minne, ja mitä sen paikalle tulee.

Tämän istutusalueen rakentaminen on ehkä hauskinta pitkään aikaan! Olen kerännyt pihalleni kaikenlaisia kasveja, ripotellut niitä ympäriinsä siinä toivossa, että ne leviäisivät sopivasti. Nyt, kuuden vuoden jälkeen, joudun toteamaan, että ei, eivät ne leviä. Siispä yhdistelen ripoteltuja yhdeksi isoksi kokonaisuudeksi tähän, ja tiedän jo nyt, että paremmalta näyttää. On tietysti ekstrahienoa, että kasveja tuohon ei tarvitse ostaa, vaan voin keräillä niitä yhteen muista istutuksista. Vaikka itse sanonkin, tuosta tulee paremman näköistä kuin mistään meidän pihalla tähän saakka.

Very proud.

Ja inspiroivaa - kun tuo on valmis, pääsen siirtymään seuraaviin penkkeihin, jotka muokkaan ja siistin samalla menetelmällä.

Huomaattehan, että puutarhamasennus on todellakin poissa!!

Marttamaailmassakin kunnostauduin. Tein viikolla raparperista ja mintusta hiivan kanssa simatyyppistä janojuomaa, josta tuli sanalla sanoen herkullista. Sitä on tänä viikonloppuna kulunut.

Maggarakauden alkaminen vei myös meidän jämäsinapit. Joulun ajalta oli jäänyt sinappijauhetta, josta keittelin tänään brandyllä terästettyä keltaista herkkua. Kaikkea sitä saa aikaiseksi, kun nukkuu hyvin ja herää virkeänä!

Älkää silti kuvitelko, että olisin jotenkin lomalla tai muuta. Ehei, lomaan on aikaa vielä tuhansia ja taas tuhansia tunteja, tai no, ainakin se tuhat (laskin juuri, että kuuteen viikkoon mahtuu 1008 tuntia). Oli vain kokonaan vapaa viikonloppu, ensimmäinen viiteen viikkoon, ja viimeinen kolmeen. Se piti vetää suurella sydämellä!

*Muoks* Johannan pyynnöstä lisään tähän vielä juoman ohjeen:

Raparperi-minttusima

3 l vettä
150 g sokeria
250 g fariinisokeria (tässä lintsasin; fariinisokeria löytyi vain nokare, joten sekoitin joukkoon kaikki thaimaalaiset palmusokeripalaset, joita kaapista löytyi.)
500 g raparperia
iso nippu mitä tahansa sopivaa minttua (meidän pihallamme rehottaa karjalanminttu, jota käytin vajaa kymmenen isoa vartta)
1/4 tl hiivaa

Pilko raparperit. Kiehauta vesi ja sokerit. Laita raparperit ja mintut isoon astiaan ja kaada kuuma vesi-sokeriliemi päälle. Anna muhia ja jäähtyä rauhassa. Siivilöi raparperinpalat ja mintunoksat nesteestä ja lisää nesteeseen hiiva. Anna käydä huoneenlämmössä n. 12 tuntia. Pullota ja säilytä kylmässä. Nauti siman tapaan.

torstai 5. kesäkuuta 2014

Ms Barlow, I presume

Tämä tumma kaunotar on noussut yli puolen metrin korkeuteen paikassa, johon sitä ei taatusti ole kylvetty: hän (Black Barlow'ksi hänet oletan) pukkaa tulemaan kaivonkannen ja betonisen reunakiven välistä portinpielestä.

Onhan se kaunis.
Tässä on hänen kateudesta vihreä serkkulikkansa, tämäkin kasvamassa aivan muualla kuin mihin ensimmäiset siemenet on heitelty. 'Green Apples' taisi olla lajikkeen nimi.

Vaikka pihallamme kasvoi lehtoakileijoja tänne muuttaessamme, vaikka niitä kasvaa meillä siellä sun täällä (yksi puutarhatuttava totesi, että tämä se on oikea puutarhaharrastajan piha, kun rikkaruohotkin ovat akileijoja, ja oli oikeassa), ja vaikka olen jopa kasvattanut siemenestä niitä lisää (kuten juuri tuon 'Green Applesin' alkuperäiset versiot), en jostakin kummallisesta syystä ole vieläkään ihan ihan varma, olenko hurmaantunut kasvista, vai annanko niiden vain kasvaa meillä.
Kuljeskelin illan hiljaisena hetkenä pihalla ja ihmettelin kerrassaan hemaisevaa tuoksua, joka leijaili nenään. Ensin en ollenkaan oivaltanut sen lähdettä, mutta yhtäkkiä hoksasin tämän näyn. Köynnöskuusamahan se täydessä kukassaan. Että voi olla ihana kasvi, ja kasvaa niin piilossa meillä, että oikein harmittaa.
Thaimaa-penkki aloittelee omaa kukintaansa. Etualalla juhannusruusu, sitten vuorikaunokki ja taaimmaisena häämöttää ensimmäinen idänunikon kerratuista punaoransseista kukista nupullaan.
Tässä hän lähikuvassa. Naama on vielä vähän rutussa, mutta eiköhän se siitä kohta kirkastune.
Tästä tykkään kuin hullu puurosta. Herkkä, pieni kukka, joista rakentuu unelmatädykkeen terhakka kukinto. Onnistuin lisäämään näitä siemenestä sen yhden ainoan seuraksi, joka minulla aiemmin oli. Nyt näitä on toistakymmentä.
Täällä lisätään siemenestä ihan jotakin muuta. No, en ole jaksanut enää näitäkään liiskata; kukkoilkoon rauhassa.
Tein paikallisesta Prismasta löydön. En varsinaisesti etsinyt villivihanneksista kertovaa teosta, mutta tuossa oli niin hauska nimi, niin Sailan sipulikukkakirjan kantta muistuttava hurmaavan kaunis kansi ja silmäiltynä niin mielenkiintoinen sisältö, että nappasin tuon ostoskärryyn. Enkä ole katunut. Iiiihan pientä hurmahenkisyyttä ja "hortauskovaisuutta" tekstistä on havaittavissa, mutta kirja kannusti minua kyllä kokeilemaan ja maistelemaan. Jos tämän avulla pääsen eroon vuohenputkista, syön seuraavaksi vaikka hattuni. Jonkun niistä.