Amatööri puutarhaharrastelija, aktiivinen marttailija ja ammattimainen taivaanrannanmaalari kirjoittaa puutarhasta ja muista itselleen rakkaista aiheista.



torstai 5. kesäkuuta 2014

Ms Barlow, I presume

Tämä tumma kaunotar on noussut yli puolen metrin korkeuteen paikassa, johon sitä ei taatusti ole kylvetty: hän (Black Barlow'ksi hänet oletan) pukkaa tulemaan kaivonkannen ja betonisen reunakiven välistä portinpielestä.

Onhan se kaunis.
Tässä on hänen kateudesta vihreä serkkulikkansa, tämäkin kasvamassa aivan muualla kuin mihin ensimmäiset siemenet on heitelty. 'Green Apples' taisi olla lajikkeen nimi.

Vaikka pihallamme kasvoi lehtoakileijoja tänne muuttaessamme, vaikka niitä kasvaa meillä siellä sun täällä (yksi puutarhatuttava totesi, että tämä se on oikea puutarhaharrastajan piha, kun rikkaruohotkin ovat akileijoja, ja oli oikeassa), ja vaikka olen jopa kasvattanut siemenestä niitä lisää (kuten juuri tuon 'Green Applesin' alkuperäiset versiot), en jostakin kummallisesta syystä ole vieläkään ihan ihan varma, olenko hurmaantunut kasvista, vai annanko niiden vain kasvaa meillä.
Kuljeskelin illan hiljaisena hetkenä pihalla ja ihmettelin kerrassaan hemaisevaa tuoksua, joka leijaili nenään. Ensin en ollenkaan oivaltanut sen lähdettä, mutta yhtäkkiä hoksasin tämän näyn. Köynnöskuusamahan se täydessä kukassaan. Että voi olla ihana kasvi, ja kasvaa niin piilossa meillä, että oikein harmittaa.
Thaimaa-penkki aloittelee omaa kukintaansa. Etualalla juhannusruusu, sitten vuorikaunokki ja taaimmaisena häämöttää ensimmäinen idänunikon kerratuista punaoransseista kukista nupullaan.
Tässä hän lähikuvassa. Naama on vielä vähän rutussa, mutta eiköhän se siitä kohta kirkastune.
Tästä tykkään kuin hullu puurosta. Herkkä, pieni kukka, joista rakentuu unelmatädykkeen terhakka kukinto. Onnistuin lisäämään näitä siemenestä sen yhden ainoan seuraksi, joka minulla aiemmin oli. Nyt näitä on toistakymmentä.
Täällä lisätään siemenestä ihan jotakin muuta. No, en ole jaksanut enää näitäkään liiskata; kukkoilkoon rauhassa.
Tein paikallisesta Prismasta löydön. En varsinaisesti etsinyt villivihanneksista kertovaa teosta, mutta tuossa oli niin hauska nimi, niin Sailan sipulikukkakirjan kantta muistuttava hurmaavan kaunis kansi ja silmäiltynä niin mielenkiintoinen sisältö, että nappasin tuon ostoskärryyn. Enkä ole katunut. Iiiihan pientä hurmahenkisyyttä ja "hortauskovaisuutta" tekstistä on havaittavissa, mutta kirja kannusti minua kyllä kokeilemaan ja maistelemaan. Jos tämän avulla pääsen eroon vuohenputkista, syön seuraavaksi vaikka hattuni. Jonkun niistä.

11 kommenttia:

Suvikummun Marja kirjoitti...

Vähänks on ihana tuo Black Barlow!
Mullakin sellainen kukkii parhaillaan, kun tässä taannoin ostin Viherlassilasta nupullisena.
Viimekesäiset talvi tuhosi!
Muutoin akileijat ovat hauskaa porukkaa, risteytyvät keskenään ja levittäytyvät minne tykkäävät :)
Ihan mielenkiintoista on seurata heidän edesottamuksiaan.
Eikä, juhannusruusu jo lähes kukassa! Meillä ovat vielä tiukassa nupussa.
Minäkin olen viime päivinä kuvannut unelmatädykkeitä, millään ei pysty kulkemaan ohi ilman, että näpsäisee muutaman kuvan heistä......
Minä jaksan vielä taistella liljakukkojen kanssa. Murhaamo sijaitsee kukkapenkin vieressä. Iso kivi ja pienempi kivi ovat aina valmiina odottamassa. Käsittelyn jälkeen liljakukosta ei ole jäljellä kuin märkä punainen läiskä. Näiden kukkojen suhteen olen erittäin murhanhimoinen!
Leppoisaa iltaa sinulle :)

Saila kirjoitti...

Ihania, unelmatädyke, ja unikko naama rutussa, ja kaikkea! Akileijat ovat minusta myös ihania juuri niiden yllätyksellisyyden vuoksi, muun muassa. ja onhan ne herkkiksiä.

intopii kirjoitti...

Marja, ehkä juuri tuo holtiton risteävyys on se, mikä kutkuttaa mun uteliaisuuttani: mitähän sieltä nyt nousee? Ja ehkä mua tavallaan viehättää niiden vaellusviettikin. Eipä käy puutarhurointi tylsäksi, kun akileijoja ja tummakurjenpolvia pulpahtelee milloin mistäkin. Voisihan sitä ihmisellä ikävämpiäkin rikkaruohoja olla. Ai niin, mullahan on.

Kyllä minäkin liljakukkoja murhaan, jos satun kohtaamaan ne hanskat kädessä tai paperia taskussa. Paljain käsin en viitsi.

Saila, onhan täälläkin kaikkea kivaa, se on totta. Sinun pihastasi puhumattakaan, tosin.

Unikon kukan avautuminen saisi tapahtua ihan vähän nopeammin, niin, että sitä saisi vieressä katsellen seurata alusta loppuun. Olisi kiva nähdä, miten se asettelee runsaat helmansa järjestykseen tuosta ruttumykkyrästä!

Susanna kirjoitti...

Akileija on ihanan omapäinen kasvi, joka yllättää milloin mistäkin :)

intopii kirjoitti...

Susanna: omapäinen on tosi osuva määritelmä!

pirkko kirjoitti...

Ihanat nuo molemmat akileijat kuvissasi, mä olen niitä varta vasten puutarhaani yrittänyt saada kasvamaan ja nyt on nuppuja lupaamassa kukintaa. Voihan kukko! Mulla on löytynyt vain neljä yksilöä, kaikki murhattu.

pioni kirjoitti...

Kerrotut akilleijat ovat aika hurmaavia, kauniita rikkaruohoiksi;)

Geranium kirjoitti...

Hahah, pyrskähdin laajasti tuolle siemenlisäykselle tuossa kukkokohdassa :D Hyvin sanottu, Indy, sitähän siinä puuhastellaan! Ja jotenkin söpöä, että annoit heidän vain puuhailla, mitäs sitä heitä siinä listimään... en viitsinyt minäkään litistellä kukkoja, kun oli liljanalutkin valmiiksi niin rumia. Ihassama.

Mutta Ms. Barlow ja Green Apple ovat aivan syötävän kauniita, todella ihania. Niin kuin kaikki muutkin kuvien ihanuudet.

anski kirjoitti...

Ihania nuo akileijat, niillä on taipumus valita ihan itse kasvupaikkansa:) Hieno kukkapenkkiprojeti tuossa viimeisessä postauksessa, siitä tulee hieno!

Eija kirjoitti...

Akleijat ovat upeita. Mielenkiintoisia kuvia ja juttuja sinulla.

intopii kirjoitti...

Pirkko: vain neljä? Mitn sinä sen teet???

Pioni, eikö ole melko jalosukuisia rikkiksiä ;)

Gee, olisin kuule murhauksen tehnyt ihan orgastiisia väristyksiä (pardon my French) tuntien nuo inhokit, jos olisi ollut hanskat kädessä. Ja toki myös siksi, että se on meillä kuin tuuleen huutamista. Kukot voittavat, joten keskitän energiani muuhun.

Anski: kiitos! Sen veran lapsellinen olen työtä tehdessäni, että kaikki kehut otan posket punastellen, mutta salaa ylpeänä vastaan :-)

Eija, kiitos! Kiva, jos pidät. Vaikka pidän tätä vähän päiväkirjana itselleni, toki minua ilahduttaa aina ihan hirveästi, jos joku muukin lukee juttujani.