Amatööri puutarhaharrastelija, aktiivinen marttailija ja ammattimainen taivaanrannanmaalari kirjoittaa puutarhasta ja muista itselleen rakkaista aiheista.



keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Näkö himmeni.

Ei auta kuin elää vaarallisesti ja kirjoittaa, vaikka ihan tarkasti en saa selvää lopputuloksesta...

Lukulaseista - jep, minulla on sellaiset - irtosi sanka. Aikani sitä teippailtuani kävin optikolla, ja he pystyivät kuin pystyivätkin tilaamaan melkein viisi vuotta vanhoihin kehyksiin uudet sangat maailmalta. Kävi vain niin, että jossakin korjailuinnossani tuikkasin sankoihin myös liimaa kiinnipitimiksi (no ei, ei toiminut) ja nyt sitä liimaa yritetään kaivella pois sieltä saranasta... Eli jouduin jättämään lasit optikkoliikkeeseen. Ja nyt olen kuin sumussa, kun näissä käyttölaseissakaan ei ole lukunäköosuus ihan kohdallaan. Ihan käsikopelolla tässä ei tarvitse edetä, mutta kiusallisesti niska takakenossa kuitenkin. Onneksi kymmensormijärjestelmä on vielä selkärangassa, ettei tarvitse kirjaimiakin etsiä.

Omenoita sen sijaan pitää etsiä, melkein suurennuslasin kanssa. Kun lupasin tehdä omistakin omenoista jotain, en tajunnut, että tänä vuonna suurin osa niistä täyttäisi sopivasti vain vauvan rukkasen. Hirveä homma saada kasaan edes auttavasti sen verran omenoita, että niistä viitsii alkaa tehdä jotakin!

Tänään hellalla porisee ihan perinteinen omenasose, mutta eilen kokeilin taas yhtä uutta reseptiä, ja luojan kiitos, että kokeilin. Tuli aivan jumalaisen hyvää marmeladia (jotakuta saan kiittää taas ohjeesta, ei ole oma):

Lime-omenamarmeladi

1 kg omenoita
3 limettiä
2 dl vettä
500 g ( n. 6 dl) sokeria
2 dl kuivaa valkoviiniä (joko hymyilyttää...?)
2 tl kardemummaa
1 1/2 dl calvadosta (no nyt viimeistään!)

Pese limetit huolellisesti ja raasta kuoren vihreä osa. Purista kuorituista limeteistä mehu. Kuumenna vesi, sokeri, kuoret ja mehu. Anna liemen kiehua 15 minuutin ajan.

Kuori ja paloittele omenat liemeen. Lisää viini, kardemumma ja calvados. Anna kiehua hetken kovalla lämmöllä, jotta omenat soseutuvat ja alkoholi haihtuu. Keitä seosta kasaan ilman kantta, jotta marmeladi hyytyy.

Tee hyytymistesti: ota tilkka seosta lautaselle ja anna hieman jäähtyä. Jos seos menee aavistuksen verran ryppyyn, kun työnnät sitä sormella, marmeladi on valmis.

Tölkitä ja yritä olla syömättä heti kaikkea.

Marmeladi tuoksuu ja maistuu siltä, että kuvittelen itseni heti johonkin englantilaiseen teehuoneeseen. Se on hieman hapanta, mutta kuitenkin makeaa. Sunnuntaiaamun paahtoleiville aivan täydellistä, todellinen onnistumisen elämys. Nyt pitäisi viimeistään alkaa juoda teetä kahvin sijasta. No, ei nyt sentään.

Ilokseni sain onnistumisen elämyksiä eilen myös puutarhassa. Aloitin aika mittavat siirtojuoksutukset, kun sää alkaa vihdoin sitäkin puuhaa suosia. On sopivan viileää, eli jaksan kaivaa, siirtää, kaivaa, siirtää, ja toisaalta kasvit saavat kaipaamaansa vettä myös taivaalta.

Talonkulmapenkki on koko ajan ollut vailla uutta järjestystä. En minä välttämättä ole siihen vieläkään täysin tyytyväinen, mutta muutaman hyvän idean sain silti. Sain toukokuussa taimivaihdossa pampaheinän, joka on koko ajan ollut mielestäni sijoitettuna väärään paikkaan. Nyt löysin sille jos ei täydellisen niin ainakin paremman kohdan kulmapenkin takarivistä, pienen lehtokuusaman ja pihan suurimman syyskimikin välistä. Toivottavasti heinä mahtuu siinä näyttäväksi kasvamaan, en nimittäin tiedä, kuinka leveäksi se kasvaa. Korkeus on ainakin aika huikea: röyhyt keinuvat jossakin 175 sentin korkeudella.

Samaisen lehtokuusaman taakse olen kerännyt kuunliljoja, ja miettinyt, mitä sellaista keksisin pensaan eteen, että kuunliljat näkyisivät, mutta maa peittyisi. Olen pitänyt kuusaman "pikkupuun" näköisenä karsimalla siitä 1/3 alaoksistosta kokonaan pois. Pensas on ihan penkin takareunassa, joten en halunnut sen eteenkään aivan matalaa, jotta kasvit ylipäätään näkyisivät jonnekin. Keksin lopulta yhden mahdollisen ratkaisun. Siirsin aukkoon korallikeijunkukkamättäät. Niiden lehtiruusukkeet pysynevät riittävän matalina, niiden lehdillä ei mielestäni ole aivan valtavaa koristearvoa sinällään, ja kukkiessaan ne erottuvat, mutta eivät silloinkaan peitä hostia - välttämättä - kokonaan näkyvistä. Toivottavasti ensi vuonna näen, miten idea toimii. Kärsimättömänä ihmisenä ensi vuoteen odottelu vain ei oikein ajatuksena miellytä...

Samaan penkkiin sain pyytämättä ja yllättäen muutakin punaisena kukkivaa (tämä on justiin se "rakkauven penkki", josta kirjoitin keväämmällä). Puutarhatuttava halusi luopua kunnonkokoisesta köntsästä meksikonhanhikkia, ja otin tietenkin kasvin kiitollisuudella vastaan, kun kuulin sen kukkivan punaisena. Ajattelin ensin, kun en tiennyt, miltä kukka näyttää, että istutan kasvin Thaimaa-penkkiin pyöräkatoksen puolelle aitaa (Thaimaa-penkissä on tietysti vain sinisiä, punaisia ja valkoisia kukkia). Onneksi kuitenkin olin jotenkin viisas ja googlasin ensin. Jösses, miten ihastuttava karmiininpunainen kukka on tällä hanhikilla! Eikä lehtimuodossakaan ole mitään valittamista, mikä on minulle iso arvo sinänsä. Lehtiähän sitä suurin osa kesästä ihaillaan.

No, yhtä kaikki. Istutinkin uuden aarteeni aika näkyvälle paikalle kulmapenkkiin, jotta saan tulevina vuosina ihailla sitä läheltä aina ohi kulkiessani. Ah, aivan sydämestä huikaisi kohdalleni sattumalta osunut iso onni. Terveisiä vain onnen ja Onnin äidille!

Vielä on monta siirtoa tekemättä, mutta mielessä on silti aivan aavistuksenomainen tunne siitä, että tämä kesä alkaa olla kukkasipuleita vaille paketissa. Sipulihankinnat pyörivät jo tiiviisti mielessä: selaan postimyyntikuvastoja muistilaput pöydällä pyörien (onko tätä myynnissä muillakin, minkäkokoisia paketteja, mihin hintaan...) ja teen listaa haaveista ja "pakkosaadoista". Kun lista on suurinpiirtein valmis, käyn vielä kurkkimassa puutarhamyymälöiden tarjonnan ja teen vasta sitten ostopäätökset. Pitää sitä vähän yrittää taloudellinenkin olla!

Semminkin, jos joudunkin ostamaan kokonaan uudet lukulasit. Se harmittaisi, sillä hankin aivan vasta nyt rikki menneisiin kehyksiin uudet linssit. No, murehdin sitä sitten vasta huomenna, nyt lähden taas siirtopuuhiin.

2 kommenttia:

Outi kirjoitti...

Hei! Ajattelin vain kertoa Meksikonhanhikista, että se kukkii tosi kauan. Minulla se on aurinkoisessa ja kuivahkossa paikassa. Se tuli kylvettyä viime kesän alussa, kesän lopulla se iti ja alkoi tehdä lehtiä. Tänä kesänä lehdet tulivat runsaina, ja kukinta alkoi heinäkuussa. Kukkii täysillä edelleen (13.9.). Saman penkin verihanhikki kukki alkukesästä ja vain murto-osan Meksikonhanhikin kukinta-ajasta :).

intopii kirjoitti...

Heis, Outi, ja tervetuloa!

Ihanaa kuulla, että yllätysihastukseni on ihastuttavan ulkonäon ohella vielä pitkäpinnainen ja uskollinen kukinnassaan. Sellainen ilahduttaa tosi paljon, kukat kun yleensä tulevat ja menevät. Siksi minulle lehtimuodot ja -värit ovat erityisen tärkeässä roolissa.