Amatööri puutarhaharrastelija, aktiivinen marttailija ja ammattimainen taivaanrannanmaalari kirjoittaa puutarhasta ja muista itselleen rakkaista aiheista.



torstai 16. syyskuuta 2010

Mieti, mitä haluat. Voit saada sen.

Minä tässä sitä mansikkamaata. Laittelimme Herra Miehen ja Eka Vekaran kanssa männäiltana muurin taakse kaikkea sälää, mitä suinkin löysimme. Sinne meni nurmireunanauhaa estämään mullan valumista muurinkoloihin (en halua kasvattaa SIELLÄ mitään), vanhat kiuaskivet - muka salaojiksi, hajanaisia soraläjiä - niistäkin piti päästä eroon - sekä jättisäkillisen pohjanpeitto puoliksi maatuneita haavan ja koivun lehtiä.

Ja sitten hain puuvajasta mansikkamuovit. Jep. Muovit. Olin jotenkin ihmeellisesti ajatellut ostaneeni sitä tukevaa mustaa, vihreäraidallista "kangasta", jota mansikoiden alla usein näkee, mutta minullapa olikin kaksi pussillista pirun pitkää, rei´itettyä jätesäkkimuovia. Voi että korpesi! No, hätäpäissäni kuitenkin päätin, että maahan vaan. Laitoimme toisen muovilipareen pitkän sivun muurin takaosan yläreunaa vasten ja taittelimme muovilla muurin piiloon. Sitten lappamaan lapioilla multaa muurin reunaa kohti ja tiivistämään samalla mansikkamuovia (voi että korpesi!) napakasti paikoilleen. Teimme käsillä olevasta mullasta ihan kohtuullisen kokoisen harjun muurin kanssa samansuuntaisesti, taputtelimme sen mitenkuten ja vedimme muovin päälle. Ensimmäinen lipare peitti 2/3 harjusta, joten avasimme sen toisenkin kirotun paketin (voi että korpesi!) ja levitimme senkin maahan.

Ja voi sitä virheiden määrää.

1. Jos et ole tyytyväinen siihen muoviin, ÄLÄ LAITA SITÄ MAAHAN, vaikka olisit maksanut siitä rahaa.
2. Jos et ole tyytyväinen siihen muoviin, mutta laitat sen kuitenkin maahan, älä ainakaan laita sen reunaa tukevasti muurin ja multaharjun väliin, sillä sitä on vaikeaa saada sieltä pois.
3. Jos kasaat multaharjun ja vedät sen päälle muovin, tee se hemmetin harju kunnolla äläkä jätä siihen kuoppia ja paakkuja. Kun seuraavana päivänä kuitenkin sataa, saat raivarin nähdessäsi ne lätäköt, joita muoviin jää.
4. Jos kuitenkin, kaikesta huolimatta, vedät maahan kaksi pitkää muovisuikaletta, laita nyt ihmeessä ne ainakin niin päin, että päällimmäinen on myötätuuleen (siis avoin reuna poispäin siitä, mistä pihalle yleensä tuulee). Jos laitat ne toisin päin (ei tarvinne arvata, miten me teimme), päällimmäisen muovin reuna on rutussa keskeltä ennen kuin ehdit aivastaa toisen kerran. Sinne kun tuulee alle.
5. Jos et ole tyytyväinen siihen muoviin ja päädyt lopulta kuitenkin ostamaan sitä oikeaa mansikkakangasta, sinun on toooosi vaikeaa saada sitä sinne mullan ja muurin väliin samalla tavalla kuin sitä muovia, sillä se väli on jo lapioitu umpeen sillä mullalla ja siinä raossa on se muovi, johon et ole tyytyväinen.

Päivän opetus: vaikka kuinka olisit innoissasi, tee kerralla kunnolla, ellet halua tehdä samaa asiaa moneen kertaan.

Ja sitten siihen, että pitää miettiä mitä haluaa. Minä ajattelin - salaa - miten mukavaa olisi hankkia sitten aikanaan vaikka useita eri mansikkalajikkeita ja niiden perusteella kokeilla, mistä sitten lopulta tykkäämme ja mitä haluamme lisää. Kosmos kuuli, ja rakkaan puutarhaystäväni äänellä vastasi huutoon. Saimme todellakin pyytämättä ja yllättäen, kuten ajattelevaisen ystäväni tapoihin kuuluu, aivan valtavan määrän mansikantaimia, sillä hän siippoineen oli siivonnut oman maansa ja perkannut sieltä kaikki rönsyt pois.

Nyt meillä odottaa maahan pääsyä ei yksi - se oma, sillä sieltäkin löytyi kuin löytyikin pari pientä taimenalkua, jotka voin siirtää uuteen paikkaan - vaan ehkä 4-5 tuntematonta mansikkalajiketta. Tai saaduista taimista olemme ehkä hieman kärryllä: siellä on ainakin Polkaa, Kaunotarta, Koronaa ja ... jotain tuttua lajiketta vielä. Mutta mikä on mikäkin? God only knows.

Ostin sitten sitä mansikkakangasta. Ja lisää multaa. Paikatakseni virheet. Voi että korpesi. Onneksi sentään sitä näennäisesti vähätyppisintä multaa sai halavalla.

Nyt korpeaa vielä enemmän. Ne multasäkit ovat nimittäin vieläkin auton takakontissa. Siippa potee raivoisaa hammas- / leukasärkyä ja minä reväytin pohjelihakseni otettuani pari - siis todellakin vain pari - juoksuaskelta kaupasta autoa kohden. Kuin salaman iskusta (siltä se myös tuntui!) ymmärsin kaikkia niitä sadan ja kahdensadan metrin juoksijoita, jotka hirveästi irvistäen pitelevät jalkaansa juuri, kun ovat ohittamassa pahimman kilpailijansa olympialaisten finaalissa. #¤%¤&¤%/%&(%&*** että kävi kipeää!

Mansikkamaa on edelleen kuin muovitettu pottupelto, mansikantaimet lilluvat pihalla juuret (näillä keleillä kohta jääkylmässä) vedessä ja kukaan ei hoida asiaa eteenpäin. Elliii, ota taikasauvasi ja tule apuun!! Nyt jos koskaan sinua tarvittaisiin.

2 kommenttia:

Saila kirjoitti...

:-D Hyvin kirjoitettu juttu. Anteeksi vain makeat naurut! Ehkä se edes helpottaa että saa kommelluksista mehevän jutun aikaan. Onnea uudelle mansikkamaalle!
Nämä on niitä asioita mitkä ei naurata tapahtuessa yhtään, mutta sitten kun keräätte ja syötte hekullisia mansikoita, miten monta kertaa näille takaiskuille silloin tulettekaan nauramaan.

intopii kirjoitti...

:-D Aim to please...

Ei mua nuo meidän tohellukset - ja niistä kertominen - haittaa. Ovat ojennukseksi itselle ja opiksi muille. Ainahan sitä suurpiirteinen (=laiska ) ihminen pyrkii minimoimaan vaivansa ja oikaisemaan mutkissa. Meidän olisi vaan täällä plantaasilla jo pitänyt kokemuksesta oppia, että suoraviivaisuus kalahtaa omaan nilkkaan rajummin kuin lapiolla paukautus.

Vaan kun ei olla opittu. :-/