Amatööri puutarhaharrastelija, aktiivinen marttailija ja ammattimainen taivaanrannanmaalari kirjoittaa puutarhasta ja muista itselleen rakkaista aiheista.



lauantai 15. syyskuuta 2012

Voi, kunpa olisin hanhi.

Ei ehkä kaikkein tyypillisin naisihmisen toive, semminkin, kun tuota on tietääkseni käytetty myös ei niin mairittelevana naissukupuolen edustajan nimityksenä. Mutta kuulkaas, jos usvaisena, eteerisen kauniina aamuna ihmisenä ajaa töihin ja ylilentoa oikealta vasemmalle (pohjoisesta etelään) siinä samaan aikaan suorittaa piiiiiiitkä, kaunis helminauha Anserinae-heimon edustajia, niin pakostakin siinä Homo sapiens sapiens tuumaa, että on vähän väärään suuntaan matkalla.

Kesä meni kyllä niin ohi, ettei enempää olis voinut mennä. Puutarha on ihan rempallaan, rusketusrajoja ei ole, eksoottisin lomamatka ulotttui Tampereelle... repikääs siitä kesää!

Kesäloman jälkeen olenkin sitten lennellyt kuin, no, se hanhi. Eka työviikko oli ihan täynnä kaikkea mahdollista, ajokilometrejä tuli varmaan kaksinkertainen määrä normaaliin verrattuna, ja ensimmäinen viikonloppukin sisälsi työmatkan. Onneksi sentään ihaniin, rakkaisiin maisemiin pohjoiseen Suomeen, Kuusamon ja Rukan seudulle.

Syyskuun eka viikonloppuna ei vielä ollut ruskaa kuin muutamassa mustikanvarvussa ja horsmanlehdessä, mutta voi sitä hiljaisuutta ja rauhaa (kuudesta moottorisahasta huolimatta :-D ). Että minä nautin!


Purnujärvi.
Tunturi, jonka nimi on Konttainen. Se näyttää siltä, että sinne pääsee vain konttaamalla. Seinämät olivat paikka paikoin lähes pystysuorat. Hurjan näköinen!















Epätieteellisen tutkimuksen tuloksena havaitsimme, että mustikoita oli sinisiä ja mustansinisiä. Mustansinisiä minä olen lapsena syönyt.


Taistelevat kannot.

Pohjoisen keisarinkruunu, suopursu.


Vesi oli uskomattoman kirkasta.


Vaikka kuinka olen kotoisin pohjoisesta, kävin ensimmäistä kertaa kävelemässä pätkän pientä karhunkierrosta. Myllykoski, Aallokkokoski ja Jyräväkoski olivat sen taipaleen varrella.
Katso tästä.

Kitkajoki ja Aallokkokoski.
Jyrävä, jota ei kuulemma voi oikein koskena edes laskea. Koskenlaskuretkeilijät päästävät veneet menemään omin neuvoin alas, ja kävelevät itse kosken ohi maata pitkin.
Paikallinen perusasukas. Ei ollut milläänkään, vaikka seurueen kamerat räpsyivät minkä ehtivät. Jäyti jäkälää ja varpuja ihan kylmän rauhallisena.
Pohjoisen matkaa seuraavana viikonloppuna olin jälleen "työmatkalla", tosin virkistyshenkisessä henkilöstöjuhlassa Jyväskylässä, seitsemänsadan muun ihmisen kanssa country-tunnelmissa. Kivaa oli!

Kulunut viikko onkin mennyt sitten toipuessa. En tiedä, kumpi olisi helpompaa, painaltaa kaksi-kolme viikkoa täyttä faartia työarjessa vai lentää hanhiparven mukana kohti etelää, mutta ehkä lentäjänä olisin paremmassa fyysisessä kunnossa eikä homma väsyttäisi näin kovasti.

Tänään olen päässyt pihalle pitkästä aikaa. Vaikka ei siitä nyt paljon kotiin ole kertomista. Perunan (hiiskatti, kun osa oli matoisia!) ja porkkanan nostoa, syyslannoitteen levitystä ja persiljan pakastamisen harkintaa. Tuosta ei paljon lihakset revähdä.

Eli puutarhamasis jatkuu edelleen. Puuu-uh.

10 kommenttia:

Nettimartta kirjoitti...

No kaikkee säkin keksit, ku puutarhamasis, hih. Kato ota lunkisti ja jätä maahan lannokkeeks...

Hianot kuvat oli napsinut pohjosesta. Tommonen pyöreä maisemaikkuna oliskin hiano, jossain kohtaa puutarhaa. Täytyy toteuttaa.

Mää vähän hehkutin sun blogias omassani...

Tiina kirjoitti...

Ihania kuvia pohjoisesta, en ole koskaan käynyt Lapissa. Jaahas, meillä on siis sama työnantaja... :)

Henkkumaaria kirjoitti...

Erittäin tuttuja ja rakkaita Kuusamon maisemia. Äitini on Kuusamosta, suku asuu siellä ja minullakin on mökki mummolan naapurissa Rukajärvellä!

pirkko kirjoitti...

Onneksi et ole hanhi, koska silloin ei olisi nähty näitä ihania kuvia;) Olen monena syksynä viettänyt aikaa Kuusamon Jaulin tienoolla, myös Pieni Karhunkierros on tutuksi tullut.

intopii kirjoitti...

Nettimartta, tää puutarhamasis on kyllä ihan nyt akuutti ja vakava tauti. Eikä ollenkaan mukava sairastettava, lisään vielä.

Tuosta pyöreästä maisemaikkunasta tuli mieleen japanilaisten puutarhojen kuuportti, jollaisen ihan huisin mielelläni ottaisin pihaani - jos olisi jotakin mielenkiintoista ja kaunista, mitä sen läpi voisi katsella. Hyvä oli idea Kuusamonkin leveysasteilla: lähes jokaisen oli aivan selvästi pakko kurkistaa juuri siitä, vaikka taulun ohi olisi nähnyt saman maiseman :-D

Tiina: kannattaa ehdottomasti yrittää päästä käymään Lapissa. Se on ELÄMYS. Jep, olen jostakin omasta kirjoituksestasi tehnyt saman havainnon... Hurraa, Tanska ;-) Olitko muuten Jyväskylässä??

Henkkumaaria, voi että, sinä onnekas pääset ihaniin maisemiin aina vähän väliä. Minulla asuu appivanhemmat Rovaniemellä, mutta ei se jotenkin ole ihan sama "Lappi".

Pirkko: voisin olla valokuvaajahanhi, joka näppäisi otoksia aina lentäessään hienon kohdan ohi, kuten Yann-Arthus Bertrand tai Hannu Heikura, joiden "maa ilmasta" -tyyppiset valokuvat ovat aivan huikeita. (Huomaa, että en mitenkään lähde tavoittelemaan kovin korkeatasoista valokuvajournalismia, kun vertaan itseäni heihin ;-D)

Karhunkierrokseen täytyy päästä ehdottomasti vielä tutustumaan joskus, nyt kunto on niin huono, että vaatii muutamankin kävelykierroksen ennen kuin edes Pientä uskallan lähteä yrittämään.

Geranium kirjoitti...

Upeita pohjoisen kuvia, kerrassaan hienoa tunnelmaa! Jyrävältä tuli mukavia muistoja mieleen, sinne täytyykin hetimiten alkaa suunnitella uutta reissua. Jospa pääsisi hanhen selässä, vieläkö Holgersson Lines lentää?

Mulla taitaa olla puutarhamasiksen esiaste. Kaikki näyttää jotakuinkin p*alta, mutta mihinkään vähänkään isompaan ei huvita tarttua. Pari perennapenkkiä on niin väsyneen näköisiä, että niiden katselu alkaa jo naurattaa. Isot koivut tiputtelee vuoroin norkkoja, siemeniä, lehtiä ja mahlaa, niin ettei täyspäivätyönäkään pystyisi sotkua siivoamaan. Omenapuut varjostaa ja tiputtelee niitä hedelmiään pihan pullolleen, harakoiden ja hiirten syötäväksi. Jasmike on risukasa, syreeni kukkii stratosfäärin korkeudessa ja kärhöt kasvaa aina vaan sumeessa nipussa.

Puh. Väsyin valittamisesta niin, että täytyy hakea suklaata ja siideri. Moi.

intopii kirjoitti...

Hyvä potilaskollega G, meidän täytyy kohtalaisen lähekkäin asuvina ottaa vertaisnojailut. Olkapäät (tai otsat) vastakkain ja vartti tyhjentävää puhinaa vuoroin sinun ja vuoroin minun pihalla. Tai sitten vaihdetaan: remua sinä täällä niin minä pistän pyörremyrskyn pystyyn teillä. Eiku ei, emmie jaksa sitäkään.

Holgersson Lines on valitettavasti joutunut toteamaan, etteivät siivet kanna. So sorry. Nissen Linjat keskittyy spontaaneihin kannustushuutoihin: "Jep, jep, nokka kohti Jyrävää!"

Suklaa ja siideri kuulosti todelliselta voima-aterialta. Pisteet siitä! Ehkä sitä sen voimalla pihallekin...?

intopii kirjoitti...

Hahhaa. Pirkolle antamassani vastauksessa puhuin Hannu Heikurasta. Se on kuulkaa Hannes sen taitavan valokuvaajan nimi. Meni Heikurat ja Hautalat sekaisin. Anteeksi, herrat HH ja HH.

santra kirjoitti...

Taitaa se puutarhamasis asustaa täälläkin. Rikkaruohot aiheuttaa kauhua ja pihalle meneminen unettomia öitä. ;D (no vitsi vitsi, ainakin toinen puoli, ehkä)

Ihania kuvia olet napannut Kuusamon maisemista. Tuli oikein kaukokaipuu. Tarttis varmaan käydä metsässä.

intopii kirjoitti...

Tiedätkös, Santra, ehkä me emme ole aivan poikkeuksellisia puutarhureita. Ajattelin aamulla töihin ajaessani, että kai jokainen harrastaja, oli laji mikä tahansa, kyllästyy välillä, uupuukin. Silloin pitää vain rohkeasti antaa olla, "alistua" sille kyllästymiselle ja antaa innon aikanaan, omassa tahdissaan, nousta uudelleen. Sillä ihmeiden ihme olisi, jos into ei jossakin vaiheessa palaisi. Pakottamalla sitä ei saa, joten keskittykäämme toistaiseksi muihin inspiroiviin asioihin. Kuten metsässä liikkumiseen :-D