Amatööri puutarhaharrastelija, aktiivinen marttailija ja ammattimainen taivaanrannanmaalari kirjoittaa puutarhasta ja muista itselleen rakkaista aiheista.



lauantai 22. syyskuuta 2012

Vehnätön ja munaton

Niin siinä vaan kuulkaa kävi, että olen joutunut lopullisesti eroamaan vehnästä. Ei pullaa, ei kakkuja, ei pastaa, ei lasagnea, pizzaa, patonkia, suolakeksejä, suurustettuja kastikkeita. Ei. Nyt se on kertakaikkiaan loppu.

Ja kas, toista viikkoa kun olen ollut totaalikieltäytyjä, olo todella ON parempi. Olisiko voinut olla niin, että vehnä ei oikeasti sovi minulle... :-P No, nyt syön kauraleipää ja kaurapuuroa - voitteko kuvitella! - ja gluteenitonta näkkäriä ja tutkin tuoteselosteita.

Enkä enää pidä sitä edes vaikeana. Näin hirveän kauan olen soutanut ja huovannut asian kanssa, ja lyönyt päätäni seinään. Ruisleivästä oli aika helppoa luopua, enkä muuta ruista ole oikeastaan kokeillutkaan, mutta tämä höttövehnä... sitä on ihmeen monessa paikassa. Mutta ei enää minun suolistossani. Ja sen kyllä huomaa. Nyt olen enää muuten pullea, kuten viisas poikani sanoi.

Vehnätöntä siis tästä maailman tappiin.

Munaton taas viittaa erääseen vanhempaan miessukupuolen edustajaan, joka suuttui aivan silmittömästi oltuaan väärässä (ajoi kapealle sillalle vastoin etuajo-oikeutta, ja minä ajoin vastaan, täysin oikeutetusti, ja hieman epänaisellisesti soitatin vähän auton torveakin...). Tämä herrahenkilö ajaa hurautti autollaan meidän rinnalle (olin hakenut Eka Vekaran koulusta ja poika istui takapenkillä), suu kävi kuin Esa Tikkasella, silmät löivät kipinää ja tsip, sieltä nousi kuulkaa tanakka keskisormi pystyyn.

Kun ajoin moisesta piittaamatta eteenpäin, EV huokaili hiljaa takapenkiltä, että olipa pelottava setä. No niin takuulla olikin, lapsiparan mielestä. Episodi jäi hänelle niin voimakkaana mieleen, että sedästä piti kertoa isille ja tulla vielä illalla parvisängystäkin alas toteamaan, että se oli kyllä tosi pelottava setä.

Ymmärtänette siis munattoman.

Kuusamon reissun innoittamana kävimme viikko sitten tutkimassa kerran työmatkalla löytämääni "aarretta", Nurmijärven Myllykoskelta lähtevää luontopolkua. Sattui aivan fantastisen upea sää, maisemat olivat mukavat ja pikkukoululaisenkin käveltävät. Kuljeskelimme pitkin Vantaanjoen reunaa, välillä pitkin "pitkospuita" ja välillä niitä ilman.


 "Laukussa leipää ja piimää vaan"... tai sitten maggaraa, kahvia, pillimehua ja fasupaloja.
Tätä sorsaperhettä eivät petolinnut tai -eläimet olleet harventaneet. Heitä oli neljätoista.
Matkan varrella olleella laavupaikalla paistelimme maggarat, joimme kahveet ja herkuttelimme suklaakeksipalasilla.

Laavulla oli ruuhkaa! Ihmisiä oli liikkeellä runsain mitoin: vanhoja pariskuntia, lapsiperheitä, kaveruksia lenkkivarusteissa koiran kera tai ilman, isovanhempia pienen jälkikasvun kanssa... oli tosi mukavaa nähdä, että kivanoloinen luontopolku on noin suosittu. Hieno juttu!
Takaisin kävellessämme törmäsimme päiväretkemme varsinaiseen yllätykseen. Minäkin, joka olen seuraillut lintuja jo opiskeluaikana, yhdeksänkymmentäluvun alkupuolelta lukien, en ollut koskaan aikaisemmin nähnyt tuota. Nuori palokärki - pienenpieni punainen laikku päänsä laella - nakutteli hyvin määrätietoisen näköisenä kuusenrunkoa. On se kookas lintu, todellakin aivan variksen kokoinen, huikean komea mustine höyhenpeitteineen ja varmasti mahtava näky myös sitten, kun punahattu kasvaa aikuisten kokoon. Oli ilo törmätä siihen!
Tänään yritin vielä orientoitua puutarha-asioihin. Kävimme kauppareissulla Keravan Muhevaisella katsomassa, vieläkö sieltä saisi niitä puoleenhintaanpioneja. Olisi siellä ollut vielä yllättävänkin monta erilaista, mutta ei ollut enää kellertävällä kukalla kukkivia. 'Coral charm' olisi ollut lähimpänä etsimääni, mutta ajattelin, että jos kaikki sattuvat kukkimaan yhtä aikaa, se ei ehkä kauhean hyvin sovi 'Buckeye Bellen' ja 'Nippon Beautyn' kanssa. Sinne se siis jäi. Enkä ostanut yhtään kukkasipulipussiakaan, vaikka niiden edessä jo vähän haahuilin.

Keravan Prismasta sentään tarttui mukaan kolme pussukkaa. Ja ihme kyllä: oranssina kukkivia tulppaaneja. Kaksi pussukkaa 'Brown Sugaria' ja yksi 'Double Orange Emperoria'. Nyt voi viimeistään suihkaista Villi Niityn verkkokauppaan ja tilata niitä aivan lumoavia kasvitieteellisiä 'Bronze Charmeja', joille menetin sydämeni heidän pihallaan Loviisan Avoimissa Puutarhoissa.

Mikähän minulla viiraa nyt, kun olen todellakin ostanut ja ostamassa oranssia ja samppanjanväristä?

Sepä selvinnee.

10 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Haa, teidän perheen miesyksilöt näyttävät erehdyttävästi ulkoilmaihmisiltä, siis molemmat! (Jos kuvassa ovat he eikä jotkut reippaat partiolaiset jotka osuvat linssisi eteen).
Mukava kuulla olon paranemisesta. Minulle tekisi todella tiukkaa luopua ruisleivästä, mutta onneksi siihen ei kai ole tarvetta eikä toivottavasti koskaan tulekaan. Vehnää on tosiaan joka paikassa, itsekin joskus viljatonta diettiä pitkään noudattaneena muistan tuon etikettien syynäämisen.
Munattomia miehiä riittää liikenteessä, se on jotenkin kummallista mistä niitä oikein tulee.
Oranssi ja samppanja kuulostaa varsin hyvältä! Siitä tulikin mieleeni, että tein tilauksen Villi niittyyn jo joskus toukokuussa. Pitänee alkaa kysellä tilaukseni perään, se on kai pölyttymässä jossain ylähyllyllä...
Mahtavat kuvat pohjoisesta, vaikka en pohjoisen ystävä olekaan! Tai ei siinä muuten, mutta kun siellä kesä olisi vieläkin lyhyempi.

pioni kirjoitti...

Kuulostaa työläältä tuo vehnästä luopuminen, mutta varmasti nopeasti oppii missä sitä on ja missä ei.
Oranssia, sitä on jo vähän meidänkin pihalla. Oli pakko ostaa oransseja syyspäivänhattuja syysväriä pihalle tuomaan. Ja oransseja tulppaaneja vähän mietin, jätin ne kuitenkin vielä ostamatta:)

intopii kirjoitti...

Saila: kyllä, kumpikin, siis KUMPIKIN oli ihan mielissään reissustamme. Voihan ällistys!

Oranssin ja samppanjan yhdistelmä mietitytti, mutta ajattelin, että ei se ihan katastrofaalinen voi olla. Ne 'Brown Sugarit' oli vaan niin valloittavia kuvassa, että pakko oli ostaa. 'Bronze charmia' täytyy nyt hankkia, ja sinun ehdottomasti huhuilla oman tilauksesi perään. Ihme homma, ovat varmaan vahingossa unohtaneet.

Lyhyt kesä ja kuudes tai seiskavyöhyke estävät minuakin muuttamasta takaisin pohjoiseen. Ei kiitos, sanon minä, vaikka sinne muuten voisinkin palata.

Pioni: mulla ei oikeastaan ole muuta oranssia kuin japaninruusukvitteni. Ja keltainenkin on sekä harvassa että vain keväisin käytössä. Paitsi kukkivat mulla nyt kallionauhus 'Desdemonat', joiden oranssi on äärettömän kiehtova, sähäkkä kellanoranssi.

Saapa nähdä, mihin nyt osaan tuikata nuo uudet... (kukas sitä nyt etukäteen miettii, mihin kasveja kaivaa).

Geranium kirjoitti...

Onnea elämänmuutokseen, hyvä, että resepti olon kohenemiseen löytyi!

Liikenteen munjattomat miehet, huoh. Ei heistä jaksa edes puhua. Mutta samppanjan värisistä tulppaaneista jaksaa ehdottomasti, pitkään ja paljon.

Se on kyllä jännä juttu, että miten joku väri viehättää jossain tilanteessa ja ajassa, vaikka olisi kuinka sanonut sille juuri hetkeä aikaisemmin jyrkän ein. Siksipä kasvusto pärskyy sitten kaikissa mahdollisissa väreissä ja väriyhdistelmissä. Minkäänlainen värirajoittaminen ei onnistu multa, enkä siihen enää pyrikään. Valkoinen perennapenkki on valkoinen siihen asti, kunnes sinne rypsähtää oranssia, keltaista, punaista tai kirjavaa jotain. Niillä mennään.

Hieno luontopolkuretki ja ihana tikanpoika, tykkään!

intopii kirjoitti...

Voi sanopa muuta. Kyllä tässä niin pitkään on täytynyt kärvistellä ja lyödä päätään "karjalan mäntyyn" tämän asian kanssa. Ehkä minä nyt lopultakin uskon.

Minä en ollenkaan ymmärrä, miksi nyt pukkaa tätä oranssia tulemaan. Tosi kummallista. Ehkä minulla on c-vitamiinin puutetta? Tunne lähti tosin varovasti liikkeelle, kun ne 'Bronze charmit' on todellakin "vain" hentoa samppanjanväristä. Mutta niistä se lähti yhtä kaikki.

Retki oli kyllä kiva. Erityisen kivaa oli, että Eka Vekara viihtyi, ja super-ekstra-yllättävää oli, että Herra Mies viihtyi. Se sama tyyppi, joka minun opiskeluaikana lintukiikareita kaulaan virittäessäni kuvasi itseään lakonisesti: "Minä en ole mikään ulkoilmaihminen."

ansa kirjoitti...

Juu...sitä ihan ihmeellisesti ihastuu johonkin väriin ja haalii sitten niitä...mut vaihtelu virkistää. Välillä niin harmoonista ja välillä räiskyy, muuta itse selitän sillä, että olen kaksonen ja VOIN olla sitä sun tätä..Intopii, anna mennä vaan:D
Hyvä kun löytyi oloosi helpotusta ruokavalion myötä, tsemiä!

~R&T~ kirjoitti...

Kiva kuulla että olet löytänyt helpotuksen oloosi. Vatsavaivojen kanssa on kurja olla.
Nykyään kuitenkin on hyvin saatavilla kaikkea, kun oppii löytämään sopivat tuotteet.
Tsemppiä.
Aikamoista itsehillintää jättää alepioni kauppaan. Kuulostaa oranssit ja shampanjat hyvältä....

Hitunen kirjoitti...

Tsemppiä sinulle vehnättömien tuotteiden metsästykseen! Itse jo yli kolme vuotta vehnättömällä ruokavaliolla eläneenä voin sanoa, että suurennuslasi olisi kauppareissuilla tarpeen. Tuoteselosteet ovat luvattoman pientä pränttiä ja vehnää kun löytyy jopa suklaasta (Fazerilla onneksi vain Geishasta). Mutta kun olo on parempi ilman vehnää, niin sen tekstien tiirailun kestää. Ulkomailla tulee tosin ongelmia ellei kanna omia eväitä mukanaan.

Tiina kirjoitti...

Tarvis varmaan itekin luopua vehnästä. Onneksi ei tuu mitään pullaa mussutettua, en koskaan osta kaupasta pullaa tai keksejä ellei joku ole tulossa käymään ja sitä tapahtuu ehkä muutaman kerran vuodessa. Todella harvoin leivonkaan mitään. Mutta leivissä sitä vehnäjauhoa kyllä on...

intopii kirjoitti...

ansa, sekö johtuu kahdesta puolesta ihmisessä tämä ihmeellinen haaliminen? No sitten minä menen samaan kategoriaan, olenhan vaaka, jolla kuppi on kallellaan milloin mihinkin suuntaan ;-D (paitsi ei suuhun, onneksi!).

R&T: kieltämättä sain ponnistella aika lailla, että se 'Coral Charm' jäi kauppaan. Kas, kun sekin edustaa nyt tätä oranssiin kallellaan olevaa maailmaa. Mutta EI. EIEIEIEIEI. Kaikkea ei voi.

Hitunen, sinäpä sen sanoit! Yhtä hitusta ne tekstit. Onneksi en ole menossa ulkomaille, no, Tukholmaa kauemmas ainakaan, lähiaikoina.

Tiina: sinulla tuntuu olevan samanlainen "ruokavalio" kuin minullakin oli. Ei niinkään pullaa tai keksiä, mutta leipää, ruisleipää, kylläkin. Onneksi sataprosenttinen kauraleipäkin on hyvää!